sunnuntai 30. lokakuuta 2016

10 000 katsojaa!

Huomasin sen klo 13.50. Kiitos! Se 10tuhatta on jotenkin niin hienon näköinen luku.

Onkohan tämän myötä tietoisuus mutismista lisääntynyt. Toivon niin paljon että on. Toivon että joku joka on lukenut edes yhden tekstin tietäisi nykyään mikä on mutismi, etenkin että se ei ole tietoinen päätös. Vaikka edelleen puhutaan VALIKOIVASTA puhumattomuudesta. Toivon myös että joku teistä edes yhden tekstin lukeneista olette saaneet vastauksen johonkin asiaan aiheeseen liittyen. Itse olisin aikoinani halunnut saada vastauksia, mutta en mistään saanut. Nyt haluan kirjoittaa tätä blogia ja haluan että te saisitte tietää. Tosin, en ole asiantuntija ja nämä ovat edelleen vain omia näkemyksiäni.

Ensi kertaan!

lauantai 29. lokakuuta 2016

Vieraat, väsymys

Meillä on ollut tänään koko päivän vieraita. Puhun heille ihan normaalisti ihan pienestä saakka. Ei kuitenkaan ihan vauva ajasta vaan vähän myöhemmin.

Mutta enään en jaksa. Olen väsynyt, koko päivän ääntä ja jollain lailla vieraita ihmisiä. Haluan olla vain yksin. Onneksi kello on jo kuitenkin kohta 19 niin pääsee sitten jo melkein nukkumaan. On täysin hiljaista ja saa olla yksin. Ei sillä ole väliä onko ihmiset ihan perheenjäseniä vai täysin vieraita, väsyn silti. Vaikka perheen kanssa voin olla "vapaa".

Minua väsyttää olla ihmisten kanssa. Koulussa sama asia häiritsee myös, mutta nykyään kun en voi tarkkaan tietää väsymyksen syytä niin saan mennä lepäämään kesken päivänkin, jopa kesken tunnin. Varmaan pari kertaa olen mennyt vapaaehtoisesti ja toiset pari ei-vapaaehtoisesti. Kerran ainakin olin ajatellut että alle tunti niin sen jaksan, mutta ei se aina sitä kerro.

Kotona oikeastaan on sitä hälinää tosi paljon, asuntolassa ei. Kun siellä ei sillein lapsi-ikäisiä ole ja on oma huone. Sinne voi mennä jos ei enään jaksa.

torstai 27. lokakuuta 2016

Musiikki, kotitalous, käsityö, kuvataide tunnit

Musiikki tunneista en ole koskaan pitänyt, vaikka itsessään tykkään joissain tapauksissa musiikista. Mutta ne tunnit on todella ahdistavia ollut aina. Jotkut entiset mutistit ovat kertoneet pitävänsä musiikin tunneista. On päässyt muiden mukaan esim.laulamaan, ehkä ääneen, jos ei niin sitten ilman ääntä. Voi kokea kuuluvansa porukkaan. Itse olen harvoin niillä tunneilla loppuun asti, jos edes pääsen alkutunnille.

Kotitaloudesta en ennen pitänyt, nyt tykkään. Tai riippuu päivästä ja tarvittaessa pääsen hetkeksi pois. Se tekee siihen paljon että olen oppinut tykkäämään. Yläasteella ei ollut ns.lupaa lähteä mutta usein lähdin silti. Onneksi oli aina ne kaverit samassa ryhmässä niin se edes helpotti asiaa.

Käsityöstä olen tykännyt ihan lapsesta asti. Tosin jos en osaa aina jatkaa niin voi olla etten voi sitä kertoa. Mutta tykkään silti, useimmiten on hiljaista ja kaikki tekevät omiaan eikä keskity muihin. Paitsi minulla on tapana keskittyä ainakin aluksi kaikkeen muuhun ennenkuin aloitan oman työn. Ala-asteella olin sen takia usein vaikeuksia. En ymmärtänyt itsekään ja opettaja aona valitti että ekan tunnin vain katselen ja vasta toisella aloitan. 

Kuvataiteesta olen myös tykännyt usein. Niilläkin tunneilla usein katson ensin muita ja haluan varmistaa että tiedän mitä teen. Ja sitten jos pitäisi hakea jotain edestä, en halua että muut jäävät sillein etten näe itse niitä. Niin en sitten voi jatkaa. Joskus saatoin ennen tuntia kerätä kaiken valmiiksi. Tai sitten kaveri on hakenut itselleen ja minulle tarvittavat tavarat. 

Muillakin tunneilla olisi pitänyt hakea useita papereita tai jotain. Joskus saatetaan sanoa "täällä ei ole palvelua että paperit tuodaan vaan ne haetaan itse" minähän tiedän sen! Sitten ne jää hakematta, ei voi mitään. Tähänkin onneksi tulee kaveri auttamaan. Joskus myös avustaja. Joskus saatan yhdessä jonkun kanssa hakea tarvittavia 

keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Nettikeskusteluja mutismista

Aikoinani luin niitä paljon, etenkin kun sain diagnoosin. Nyt vähemmän. Mutta edelleen jonkin verran. Niissä on monia eri kantoja asiaan kuin asiaan.


   "On se nyt jumalauta jos osaa puhua mutta ei suostu."
Mikä se tämä kommentti on olevinaan, tietämättömyys? Tosin on kirjoitettu vuonna 2009, eli aika pitkä aika sitten... 
Joku oli tosin vastannut hänelle seuraavasti:
 "Mutisti-lasta ei saa pakottaa puhumaan, sillä siitä ei ole 
  mitään  hyötyä. Päinvastoin, pakottaminen ja vaatiminen 
  vain pahentavat tilannetta"

Samaisesta keskustelusta löytyy myös kommentti:
    "Mulle tuli myös mieleen, että mikä ero on huonolla
   käytöksellä ja selektiivisella  mutismilla." 
Niin, mitä eroa. Mutismi ei ole huonoa käytöstä, tämä on vain oma näkemykseni asiaan, joku muu voi tietenkin ajatella eri tavalla, mutta en usko sen kuitenkaan pitävän paikkaansa. Huono käytös voi olla ns. tahdonvaraista, mutismi ei. Tosin moneen ns.sairauteen voi kuulua "huonoa käytöstä"

Opettajatkaan eivät aina osaa kohdata kertoo joku keskustelussa:
 "luokallani oli poika joka ei puhunut koko ala-aste 
  aikana mitään. vain lyhyitä ei ja kyllä -vastauksia. 
  oli jäänyt luokalleenkin tämän takia kerran. 
  opettajat haukkuivat häntä surutta päin naamaa kaikkien edessä.     veikö kissa kielen, eikö iso poika osaa vielä puhua.. 
  jne"  vasta  yläasteella asiaan puututtiin,
  ja poika siirrettiin   erityisluokalle."
Tämä kommentti sai minut oikeastaan surulliseksi, voin ihan tuntea sen tunteen mitä kyseinen poika on saattanut tuntea, suuri ahdistus.

Vielä samaisesta keskustelusta löytyi tälläinen kommentti:
  "Pelleilyä se on.
  Tällainen muka mutismista kärsivä puhuu kavereilleen 
  ja osaa häiritä puheella myös oppitunteja.
  Vittuuttaan ei puhu kysyttäessä. Jääräpää. Vedättää vanhempiaan 
  ja terveydenhoitohenkilökuntaa."
Kyllä itsekin saatan mieltäni osoittaa puhumattomuudella jos joku asia on huonosti tai jotain, mutta en koe että se on sama asia. Kavereille puhun. Mutta en ns.osaa häiritä oppitunteja puhumalla. 


Toisesta keskustelusta seuraavat kohdat. Nimimerkki hmhmhmhmhhmm oli kysellyt aloituksessaan lapsesta joka puhuu kotona normaalisti mutta koulussa ei oikein ollenkaan, että olisiko kyseessä mutismia. Ja oli heti saanut seuraavanlaisen kommentin nimimerkiltä Piika-äiti.
  "Sanoisin, että jonkinlainen asenneongelma."

Nimimerkki mam kirjoittaa seuraavasti:
 "Jos kerta vaikeneminen ei koske tuttavia,
  eikä muita kuin  opettajia, ei varmaan ole kuin 
  jonkinlaisesta ujoudesta kysymys. 
  Ratkaisevinta on että muuten normaali puhe sujuu..."
Mutta miten erottaa "pelkän ujouden" ja mutismin. Kun molempiin voi olla puhumattomuus ja varovaisuus. Ja kotona voi tietenkin puhua ilman mitään.


Myös Demi.fi sivulta löytyy keskustelua aiheesta. Nimimerkki Hopla avaa keskustelua:
 "Onko täällä muita kenellä on kyseinen "sairaus"? 
  Miten mutismi  vaikuttaa elämäänne ja oletteko saaneet
  siihen  apua? Miten perheenne/opettajanne/ystävänne 
  suhtautuu asiaan? 
  Onko teillä jotain muuta kommunikointi tapaa? 
  Yleistä keskustelua."

 Nimimerkki Charissa on ilmeisen kiinnostunut aiheesta vaikkei hänellä mutismia olekaan.
 "Kun itse olin lapsi, niin mua ujona lapsena joskus jännitti 
  puhua  tietyille ihmisille. Tällöin en vapaaehtoisesti puhunut, 
  mutta kysyttäessä vastasin takellellen 
  eli en ollut hiljaa vastaamatta. 
  Onko mutismi siis jotain vielä enemmän tästä eteenpäin? 
  Mitä ajatuksia ja tunteita sillä hetkellä pyörii päässä, 
  kun ei halua/pysty/voi vastata?

  Miten tällaista lasta (tai ketä tahansa) 
  voisi rohkaista kommunikoimaan? 
  Onko esim. kirjoittaminen tai kuvakorttien käyttö ok? 
  Pitäisikö lasta rohkaista nimenomaan puheen tuottamiseen? 
  Millä keinoin, ettei asiasta kuitenkaan tekisi ahdistavaa 
  ongelmaa lapselle?"
Tämä on mielestääni aika hyvä kommentti ja kirjoittaja on osannut tarkentaa haluamansa asiat selkeästi. 

Nimimerkki Aurooraa kirjoittaa seuraavalla tavalla:
 "Itse oon kans työskennellyt mutisti lasten kanssa 
  eritysryhmässä.  Lapset on hyötynyt yleisesti 
  pienestä ryhmästä  ihan mielettömästi.

  Puhun mutistille ihan niinkuin kaikille muillekin. 

  En siis vähättele tai painosta lasta ollenkaan. 
  Jotenkin vuoden mittaan eräskin mutisti sitten 
  pikkuhiljaa  kuiskaamalla aloitti 
  ja nykyään puhua pälpättää mahdottomasti.

  Hieno tunne itselle myös lapsen puolesta. 

  Vihdoin voi kertoa tunteistaan 
  ja helpompi saada kavereitakin." 
Tämä henkilö kuulostaa mielestäni hyvin ihanalta ihmiseltä jonka kanssa on helppo tulla toimeen ja on kommentoinut myöhemminkin keskusteluun.



Lähteet: 
 http://www.vauva.fi/keskustelu/1018640/ketju/lapseni_sai__tanaan_diagnoosin_selektiivinen_mutis


 http://kaksplus.fi/threads/selektiivinen-mutismi.1647182/

 http://www.demi.fi/keskustelut/syvalliset/selektiivinen-mutismi#.WBCT6sldgys
 

tiistai 25. lokakuuta 2016

Eläinten rauhoittava vaikutus

Sehän on ihan tieteellä todistettu että eläimillä on rauhoittava ja rentouttava vaikutus. En ole vain ymmärtänyt mistä se johtuu.

Meillä on muutamia eläimiä. Tykkään paljon silittää niitä ja jutella niille. Silloin ei välttämättä "haittaa" vaikka siinä olisi muitakin kuulemassa. Useimmiten vielä haittaa mutta siinä on silti se eläin.

Aikoinaan aloin yhdelle työntekijälle puhumaan kun olimme katsomassa hevosia. Ensin juttelin hevoselle kun olimme vain minä ja hevonen. Sitten juttelin hevoselle myös työntekijän läsnäollessa ja lopulta ilman hevostakin. Ehkei se eläin juttu ole kaikille sopiva, mutta minulle oli.
Myös toinen työntekijä käytti minua usein katsomassa koiriaan. Siellä oli mukava olla. Tykkäsin tosi paljon. Oli helppo olla ja jutella. Jopa hänen lapsensa (lähes aikuinen) kuullen.

Tällä viikolla ei taida olla mitään ohjelmaa. Ollaan vain kotona.

sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Miksi mikään ei ole "hyvä"?

Usein joudun saman kysymyksen eteen. Koululla ja asuntolassa ollessani haluan kotiin, kotonta haluan taas sinne. Tai nyt tämä viikonloppu on ollut poikkeus. Mutta onhan tässä nyt viikko aikaa. Toisaalta viikko on niin lyhyt aika elämästä ja yöaika on täysin omaa aikaa, nukkui tai ei.

Kotona joudun kuuntelemaan paljon enemmän huomauttelua kaikesta mitä teen tai en tee. Miten sekin on tehty väärin. Puhumisesta kuulen kotona ajoittain tosi paljon. Olen ns. opetellut olemaan kuulematta. Toivottavasti tulevaisuudessa olisi asiat toisin ja läheisimmätkään eivät asiasta huomauttelisi. Mutta toisaalta kotona olen tutummassa paikassa, saan helpommin nukuttua enkä ole koko ajan ns.hälytystilassa.

Ja esimerkiksi asuntolan työntekijä. On siellä kuka vain niin koen että joku muu olisi ymmärtänyt paremmin tai osaisin kertoa selkeämmin. Mutta sitten kun se joku olisi niin koen että taas se toinen olisi parempi. Siis aina ns. väärinpäin.

Aina viikon alussa toivoisin että viikko olisi jo ohi, niin kuin nyttenkin. Mutta sitten keskiviikkona, torstaina ja etenkin perjantaina haluaisin että olisi jo uusi viikko ja oma rauha. Mikä on siis se mitä haluaisin? En ymmärrä.

perjantai 21. lokakuuta 2016

Syysloma alkaa, muiden kaverit

Ajoittain aina mietin että mitä ideaa on jossain viikon lomassa. Mutta jo seuraavassa hetkessä ymmärrän että se on tosi hieno juttu. Olen tällä viikolla ollut todella väsynyt, turhautunut, surullinen ja peloissani. Melkein joka päivä jotain. Ehkä se tauko on sopiva juuri tähän kohtaan. Usein on sattunut että osuu juuri hyvään kohtaan loma. Muistan viime talvesta sen että hiihtoloma sattui sopivasti.

Muiden kavereista... Meillähän on iso perhe, jossain aiemmin jo sen tänne kerroin. Esimerkiksi sisarusten kaverit ei minua paljoa haittaa kun ne ovat kuitenkin keskenään. Etenkin nykyään kun olen sillein vähän vanhempieni luona. Tosi harvoin siis sattuu sisarusten kavereita samalle päivälle silloin. Tervehdin nyökkäämällä, jos se on noloa niin aivan sama. Edelleen sen opettelu että on hyväksyttävää vaikkei voisikaan sanoa jotain. Välillä tuntuu ettei ole niin, mutta koitan aina uudelleen ja uudelleen muistuttaa siitä itseäni vaikka sitten monta kertaa päivässä jos tarvitsee. Ajoittain niitä päiviä on monia peräkkäin, enkä aina jaksaisi, mutta koitan muistaa, se menee aina ohi, koskaan ei ole jäänyt ikuisesti päälle.

keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Pitääkö aina mennä vaikeimman kautta?

En taida edes muistaa kertaa että asia on mennyt helposti läpi. Tai että ei ole jonkun osapuolen tarvinnut itkeä tämän takia. Tänään joutui useampikin itkemään kun ymmärrys ei vain riitä kummallakaan osapuolella.

Tämä viikko on ollut huono, myös vaikea. Tänään erityisesti. En aamulla ollut yhtään yhteistyökykyinen, enkä terveydenhoitajan sanojen mukaan edes koulukuntoinen, mutta en halunnut jäädä kokonaan pois. Parin tunnin levon jälkeen pystyin jatkamaan. Mutta tämän tapauksen jälkeen uskon että asiat alkavat menemään paremmin. Ainakin toivon niin.

Ensi viikolla onkin loma. Ehkä ihan hyvään kohtaan sattui. Varmaan kaikki ovat väsyneitä. Ja nyt minä tarvitsen aikaa miettiä asioita ja tapahtumia. Tarvitsen aikaa vain itselleni ja ajatuksille. Tarvitsen aikaa ymmärtää asioita. Tänne voin jotain kirjoittaa, mutta kaikkea en kykene sanoittamaan. En edes kirjallisesti.

Oikeastaan todella harvoin asiat onnistuu helpolla. Miksi näin on? Minä en kykene ymmärtämään! Miksei asiat voi mennä niinkuin on suunnitellut? Miksi aina tulee joku ongelma eteen johon ei välttämättä olekaan ratkaisua? Tämä joskus tuntuu loputtomalle vankilalle, josta ei ole ulospääsyä. Tai sitten se on jossain kaukana tulevaisuudessa. Ehkä osittain, todella hyvässä tapauksessa kokonaan. Mutta aika näyttää.

tiistai 18. lokakuuta 2016

Kokemuksia kielten tunneilta mutismina

Jostain syystä en aikaa taaksepäin oikein muista. Mutta lähivuosilta sitten.

Vuosia sitten meidän silloisella luokalla oli eri tasoisia tehtäviä. Suurimmalla osalla oli joku sama, mutta muutamilla oli helpompia, itse kuuluin molemmissa (englanti ja ruotsi) tähän porukkaan. Ruotsissa oli myös toinen tässä. Englannissa taisin olla yksin. Ihan muutamia kertoja jos oltiin kahdestaan jonkun avustajan kanssa niin sain vähän tehtyä myös suullisia harjoitteita. Nyt ei enään sellaista mahdollisuutta ole.

Tänään meillä oli englantia, paikka vieras, opettaja vieras, ympäristö vieras. Se jo saa varautuneeksi. Olin aivan jumiutunut koko tunnin. En välttämättä edes kuullut oikein mitään. Kaverini pyysi että jos haluan kirjoittaa niin se kävisi, en halunnut. En halunnut koskea mihinkään, odotin vain että tunti loppuu. Varmaan kaikki tämä aiheutti päivän ja illan kestäneen päänsäryn. Loppupäivästä ei siis tullut mitään.

Ruotsia meillä ei ole ollut, mutta on sentään tuttu opettaja. Ja ihan mukava myöskin. Viime vuotiselle englannin opettajalle ohjaaja pyysi että kirjoitan kirjeellä tai sähköpostilla mitä ajattelen ja miten olisi helpompi olla. Se muistaakseni auttoi, en ole aivan varma. Mutta muistikuvani on positiivinen.

En pidä kielten tunneista, tai se ehkä riippuu opettajasta miten heidän kanssaan tulen toimeen vai tulenko ollenkaan. Jos en tule niin on jo aika huono juttu.

maanantai 17. lokakuuta 2016

Läheisten suhtautuminen mutismiin

Luulisi että ne kaikkein läheisimmät eli perhe ymmärtäisi asian, mutta ei niin ei. Tai sitten tosiaan juuri läheisimmille se onkin vaikea ymmärtää. Tämä pari päivää ollut taas hankalia asian suhteen.

Joskus kyllä saatan tietoisesti päättää olla puhumatta, mutta useimmiten se on tiedostamatonta, tai tiedänhän sen mutten voi vaikuttaa. Todella vaikea muuten selittää. Mutta erityisesti äitini on sitä mieltä kun vain haluaisin kaupassakin puhua niin se olisi siinä. Mutta minähän haluan, enkä voi hallita sitä itse. Tottakai tervehtisin ja kiittäisin puhumalla jos voisin.

Yksi siskoistani ymmärtää hyvin. Ei moiti, ei kiusaa, antaa aikaa ja tarvittaessa toimii "tulkkina". Tosin monissa paikoissa onneksi nykyään on mahdollista kirjoittaa ja/tai näyttää mitä tarkoittaa. Luulen että ennen aikaan on ollut "oudompaa", nykyään onnekseni ei.

Lähimmäisiltä kuulen useimmiten kommentteja "mykkä" "vammainen" "tyhmä" "nolo". Olen opetellut olemaan välittämättä, mutta aina se ei onnistu. Nykyään paremmin kuitenkin kun ennen. Enään en niin pahasti ahdistu noista sanoista. Ehkä ajoittain, mutta en aina. Noiden sanojen takia en tiettyjen ihmisten kanssa haluakaan käydä oikein enään missään. Mielummin yksin, kun aina kuitenkin on puhelin mukana jos jotain sattuu niin voi kertoa. Joskus, tai aika useinkin olen kännykällä kysynyt asioita ja todella asiallisesti vastataan. Joskus saatetaan pitää kuurona tai heikkokuuloisena kun puhutaan niin selkeästi tai suoraan. Selkeä puhe on kuitenkin hyvä, en välttämättä aina muuten ymmärrä.

torstai 13. lokakuuta 2016

Turhautuminen

Onko sinua koskaan ärsyttänyt joku toinen ihminen? Sellainen joka puhuu aina vain samasta asiasta? Tai ei vastaa kun sanot hänelle jotain? Tai vaikkapa ei ymmärrä mitä sanot tai haluat hänen tekevän?

Varmaan kaikilla on kokemusta jostain tällaisesta tilanteesta. Ei tiedä oikein mitä siinä tilanteessa pitäisi tehdä. Jos ei enään vain keksi keinoa. Voi joissain tilanteissa vältellä näitä tilanteita, mutta ei aina. Joskun on vain pakko tulla toimeen.

Minulla on ollut tänään vähän tälläisiä tuntemuksia. En vain jotenkin ymmärtänyt mitä minulle sanottiin, eikä jostain syystä ollut keinoa sitä kertoa. Toinen ihminen alkoi turvautumaan. Onneksi sain sitten lopulta tietää syyn mikä oli ja tämä toinenkin ihminen sai vaikken itse kertonut. Toivottavasti asia on nyt kunnossa eikä se enää haittaa huomenna. Laitoin kuitenkin vielä tekstiviestiä tänään ja sain jo ihan hyvän vastauksen.

Toisaalta on myös hyvin turhauttavaa jos joku näyttää että ymmärtää ja jossain vaiheessa saat tietää ettei hän ole yhtään mitään ymmärtänyt. Tota olen niin usein kokenut. Miksi ei voi vain suoraan sanoa ettei ymmärrä mitä toinen tarkoittaa ja pyytää vaikka kertomaan uudelleen tai eri tavalla. Joskus joku vastasi tähän "toiselle tulee paha mieli jos sanoo ettei ymmärrä, parempi vain olla ymmärtävinään" Itselle tulee ainakin paljon pahempi mieli jos saan myöhemmin tietää ettei ole ollenkaan ymmärtänyt ja jopa joku asia ei välttämättä onnistu sen takia.

keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Työjakso loppuu pian, ihmisten ymmärrys

Tämä aika on mennyt niin nopeasti. Alussa en halunnut että edes alkaa. Jännitti paljon. Mutta nyt en enää halua että se loppuu. Minun tulee sinne ikävä. Enää pari päivää. En halua takaisin kouluun. Työjaksolla on paljon mukavempaa! Ja paljon helpompi olla. Siellä ei haittaa jumiutuminen tai mikään muukaan. Silloin annetaan aikaa. Mutta huono puoli siinä on että on vaikeampi tarvittaessa lopettamaan päivä. Koulupäivän voi lopettaa helpommin ja myös jatkaa.

Aika on mennyt muutenkin nopeasti. Kohta on jo joulu. En halua että aika menee näin nopeasti. Ajan myötä pitäisi siis alkaa puhumaan, mutta tietyille ihmisille puhuminen on vaikeampaa. En pysty etenkään niille puhumaan jotka eivät halua ymmärtää.

Jotkut ymmärtävät niin luonnostaan. Heille ei melkein tarvitse kertoa mitään, suoraan ymmärtävät ilman sanojakin. Se on syntymästä asti oleva piirre, uskon ainakin näin. Osittain sitä voi oppia, ei kuitenkaan täysin. Osa ei koskaan opi minkään vertaa. Ehkä siihen tarvitaan tosi iso haluaminen. Jos se puuttuu niin voi olla hyvin vaikea ymmärtää. Mutta toisaalta, vaikka olisikin halu ymmärtää niin ei välttämättä silti ymmärrä. Siihen tarvitaan jotain muutakin, en tiedä kuitenkaan mitä. Ehkä aikaa?

Minun pitäisi mennä tämmöisessä tilanteessa vastaan. Mutta miten? Mitä voin tehdä että joku ihminen voi ymmärrää? Se riippuu paljon siitä toisesta ihmisestä. Miten hän suhtautuu ja miten voin ottaa kontaktia ja haluaako toinen ymmärtää. Jos ei halua niin en voi enää mitään tehdä.

maanantai 10. lokakuuta 2016

Moni asia riippuu päivästä

Kaikilla on hyviä ja huonoja päiviä.

Minulla oli tänään hyvä-huono. Aamulla oli vielä kaikki hyvin. Odotin tätä päivää ja että pääsee taas työjaksolle. Sitten vain yhtäkkiä tuli huono olo. En saanut oikein millään lailla edes kommunikoitua. Onneksi minulla on kuitenkin useimmiten hyvä päivä.

Kahvitauollakin sama jatkui. En voinut mennä isoon pöytään. Työpaikka ohjaaja koitti ottaa selvää mikä tuli kun olin kuitenkin aiemminkin samanlaisessa tilanteessa ilman mitään. Olin varmaan vain väsynyt.


Periaatteessa huonon päivän jälkeen hyvä päivä tuntuu vieläkin paremmalta. Kun muistaa sen huonon. Niin jotenkin kaikki hyvä ns.tuplaantuu. Samoin se taitaa olla myös toisin päin. Tämän perusteella huomenna saattaa olla ihan hyvä päivä.

sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Toinen työviikko alkaa huomenna

Minä niin odotan huomista päivää, pääsen jatkamaan työjaksoa. Vaikka en osaa yhtään liikkua niin silti. Kaverin kanssa mennään aulaan. Siitä osaan itse jatkaa.

Toivottavasti tulevalla viikolla ei tarvitse mitään päivää keskeyttää. Nyt tällä viikolla piti, mutta vain pari tuntia jäi pois ja pääsin myöhemmin jatkamaan uudelleen. Ehkä se oli hyvä lopulta niin ei mennyt pahemmaksi.

Junalla menen taas huomenna. Huoh, en ymmärrä sitä opiskelija alennus juttua. Olen kysynyt kirjoittamalla konduktööriltä, mutta en silti ymmärtänyt. Vissiin se vanha ei enää kelpaa. Osaako joku selittää? Siis sillein että voin sen ymmärtää :D (ei välttämättä ole helppoa)

Työpaikoilla on oikeastaan "pakko" puhua. Ja niin puhunkin työparilleni. (tai niitä on kaksi) mutta muille oikeastaan en, tervehdin nyökkäämällä. Muuta sitten ei ole ollutkaan. Kaikilla on kuitenkin se oma juttu mikä pitää saada tehtyä.

lauantai 8. lokakuuta 2016

Vertailu on tyhmää

Mitä ideaa on vertailla ihmisiä keskenään. Lahjakkuutta tai ongelmia. 

Aina ala- ja vielä yläasteellakin liikuntatunneilla jaettiin ryhmät huutojaolla. Tosin en ole ollut niillä tunneilla. Joskus pienenä olin, mutta sitä en muista. Aina se sama jäi viimeiseksi. 

Olen myös kuullut tilanteen että eräs opettaja laittoi oppilaansa riviin ja siitä piti mennä tiettyyn kohtaan (4-10) miten arvioi oman käytösnumeron olevan. Sitten opettaja tarvittaessa korjasi ja kertoi mistä syystä näin on. Onneksi en itse ollut tilanteessa, varmaan siihen ahdistukseen olisi kuollut. 

Tai ylipäätään kaikki tilanteet missä mennään johonkin järjestykseen. En oikeastaan edes voi sietää sellaista. 

Tai sitten ongelmia myös. "ei tolla voi olla niin vaikeaa, kun mun tutulla on sitä ja tätä ja vielä tuotakin."

Meinasin nyt jättää yhdet tunnit kokonaan käymättä sen takia kun oli paljon tollaista, onneksi ne tunnit nyt ainakin toistaiseksi loppui. Ei tule poissaoloja. Muutamia kerkesin saada.

perjantai 7. lokakuuta 2016

Maailman paras päiväI

Siis ollut aamusta asti ihan mahtava päivä. Pääsin syömään aamupalalla ja vielä lounaallakin. Kohta kotiin ja näkee rakkaat eläimet.

En edes tiedä että mikä on nyt näin hyvin. Mistä syystä on näin hyvä päivä. Toisaalta, tarvitseeko siihen muka aina syyn? Voihan hyvä päivä olla vain siksi että se sattuu olemaan. Varmaan koskaan ole ollut näin hyvää päivää.

Ehkä voi olla siitä kun eilen oli tosi huono, niin huonommaksi ei voinut enään mennä. Pakko mennä paremmaksi niin tämä kyllä ylitti odotukset täysin.

Toivottavasti nämä tälläiset päivät nyt jatkuisivat eikä jäisi vain tähän yhteen. Tai olen tästäkin jo todella iloinen, mutta olisi vielä mukavampaa jos näitä päiviä tulisi nyt useampi putkeen.

torstai 6. lokakuuta 2016

Kännykän käyttö

Usein olen ajatellut miten ihmiset pärjäsivät ennen kun ei ollut vielä kännyköitä. Joutuivat soittaa lankapuhelimilla, ei tietoa kuka vastaa puhelimeen. Tekstiviesti mahdollisuutta ei ole ollut, mutta toisaalta pystyi kuittaamaan ettei vastaa puhelimeen kun ei ole aina kotona.

Tekstiviesti on niin paljon helpompi kun soittaminen. Viestin voi lukea useasti ennen kuin lähettää. Ja voi lukea myös toisen vastauksen useammin, helpompi ymmärtää.

Muutamia kertoja olen koittanut opetella soittamista, mutta se aina jää. Muutaman kerran soitan jollekin ja en sitten enään. Joillekin soitan kuitenkin jos on nopeampi asia niin sitten saa asian heti hoitoon.

Tänään oli taas kännykästä hyötyä paljon. Ei omasta vaan toisen. Mutta minulle saatiin sitä kautta apua. Eikä käynyt pahemmin, saman asian olisi voinut ajaa myös tekstiviesti, mutta puhelu on nopeampi keino.

keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Työssäoppiminen vs. koulu

Vaikka työssäoppiminen kuuluu kouluun niin se tuntuu niin erille. Siellä on helpompi olla. Koulussa ehkä "odotan" koko aika että jotain kysytään enkä osaa vastata. Työjaksolla on koko ajan ohjaaja siinä. Ihan pienen hetken kerrallaan ei välttämättä ole.

Sille ohjaajalle pystyn puhumaan. Joko yksisanaisesti tai kokonaisilla lauseilla. Ehkä useammin lauseilla.

Koulussa on koko ajan siinä muitakin. En jaksa sellaista. Onneksi pääsen tarvittaessa lepäämään myös kesken päivän. Ja se on jopa ihan hyväksyttävää.

Työssäoppimisessa päivät eivät ole yhtä pitkiä. Loppuu jo alku iltapäivästä ja sen jälkeen heti pääsen rauhalliseen tilaan. Ja myös työjakson aikana voin tarvittaessa lopettaa päivän kesken. Toivottavasti en joudu. Mutta parempi ymmärtää ajoissa, ettei mene liian pitkälle.

Eilen oli tosi iso jumiutuminen. Se oli ilta-aikaan. Sen jälkeen kyllä valitettiin, mutta kun en voi sille mitään. Pitkään aikaan ei ole tullutkaan.

maanantai 3. lokakuuta 2016

Työjakson 1. päivä ohi

Vaikka oli vieras paikka ja muutenkin, se meni hyvin! Tai ainakin niin hyvin miten voi olettaa. Ei kannata odottaa liian hyvää.

Työohjaaja vaikuttaa tosi mukavalle. Puhuu muuten paljon :D ja loppupäivästä minäkin aloin puhumaan kun olimme kahdestaan. Tosin taitaa olla vaikea välillä kuulla mitä sanon kun joutuu usein kysymään uudelleen.

Muutama ikävä asia yritti kaiken hyvän päälle muistuttaa olostaan. Toisellehan en mitään mahda, mutta toiselle mahdan ja niin sekin meni hyvin. En kyllä tilannetta muista, mutta hengissä ollaan.

Eilen ja vielä tänäänkin alussa ajattelin että en halua sinne ja ihan turhaa kaikki. Mutta nyt olen eri mieltä. On se ihan mukava paikka. Tottuminen vain vie aikaa. Niin on varmasti kaikilla.

Illan olen ollut väsynyt. Olen tarvinnut melkein koko illan olla yksin. Vain kaupassa kävin. Koulupäivän aikana on helpompi olla itsekseen jos tarvii. Tuolla ei. Mutta jos jossain vaiheessa on ihan pakko niin sekin onneksi järjestyy. Josko nukkuminen auttaisi ja pääsisin aloittamaan huomenna normaaliin aikaan ja olemaan koko päivän.

sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Mutismiin suhtautuminen lapsena, nyt ja tulevaisuudessa

YouTubessa oli ennen tosi hyvä video missä oli aiheesta vähän, nyt se on vain poistettu. Joku on saattanut sen nähdäkin. Löytyi aikoinaan hakusanalla selektiivinen mutismi.

Mutta uskon että lapsena on helpompi olla puhumatta, se ei ole outoa. Lapsi on vain ujo ja tarvitsee aikaa, ei oleteta heti että lapsi puhuu. Monillakin lapsilla menee aikaa siihen että tottuu. Eikä tietenkään silloin tarvitse hoitaa virallisia asioita. Ei silloin edes sitä oleteta että lapsi menee itse hoitamaan vaikka KELA asiansa. Mutta on hyviäkin puolia siinä ettei ole enää lapsi, osaa esim. laittaa sähköpostia, tuskin monetkaan osaavat sitä esim. 6vuotiaana. Edelleen laitan paljon sähköpostia, sitä kautta on jotenkin ns. helppo kertoa asioita, voi kirjoittaa uudelleen ja tarkistaa ennen lähetystä.

Mutta kun ei ole enää lapsi, silloin puhumattomuus on outoa, on töykeä kun ei tervehdi toisia. (Edelleen en nyt ihan tätä ymmärrä, voi tervehtiä muutenkin kuin puhumalla) Pitäisi osata hoitaa viralliset asiat itse. Minä en oikein osaa, eikä siinä ole kyse vain mutismista. Entä jos on jossain tilaisuudessa, vaikka synttäreillä, jossa melkein kaikki on ihan vieraita. On taas niin outoa jos joku on vain hiljaa...

Jotkut sitä asiaa nykyään aika suoraan kommentoi. Se jotenkin tuntuu tosi voimakkaasti ja olo vaan huononee siitä. Ei tietenkään kaikki ihmiset voi tietää, mutta jotkut tietävät ja silti sanoo jotain. Tältä syksyltä jäi mieleeni erityisesti yksi opettaja: "Sovitaanko että alat puhumaan minulle?" Eihän sitä voi sillein sopia, se aika tulee jos tulee. Riippuu paljon myös toisesta miten suhtautuu. Tuskin pienelle lapselle tuolla lailla sanottaisiin, tai kyseisestä ihmisestä kyllä uskoisin, hän voisikin sanoa. Ehkä on vain hänen tapansa sanoa asiat suoraan, en tiedä. Ei välttämättä ajattele kaikkea mitä sanoo. Tai ei voi tietenkään tietää ajatuksiani että en yhtään halua kommentoivan puhumista tai muutakaan siihen liittyvää.

Mitenhän tulevaisuudessa. Toivon että silloin olisi jo enemmän tietoa ja ymmärrystä asian suhteen. Niin melko varmaan onkin. Jotkut varmaan edelleen ajattelevat että se on vain uhmaa tai päätös olla puhumatta, mutta ei se niin ole. Jossain aiemmassa tekstissä saatoin kirjoittaa, tai ajatella kirjoittavani että toisaalta tämä on päätös, mutta ei tietoinen. Ihmiset ketkä ovat asian hyväksyneet ja haluavat ymmärtää, heille on helpompi puhua.

lauantai 1. lokakuuta 2016

Jo lokakuu, työjakso


Ensimmäistä kertaa koitan kuvankin laittaa.

Jotenkin tuntuu että aika menee liian nopeasti. Mutta useimmiten aika auttaa niin moneen asiaan. Oikeastaan kaikki on helpompaa ajan myötä. Vasta oli elokuu ja koulu alkoi, kohta on syysloma.

Olen odottanut työjaksoa, mutta ihan tänään, ehkä eilen jo aloin ajattelemaan etten halua sinne
Taas uuteen paikkaan. Se on kuitenkin lyhyt jakso. Toivottavasti tykkään, se ympäristö on kuitenkin mahtava. Tosin en osaa yhtään liikkua siellä kun on iso paikka. Kahdessa viikossa kerkeää juuri ja juuri vähän tutustumaan niin se on jo ohi. En oikein ymmärrä sitä järkeä. Ehkei tarvitsekaan.


Lehtijuttu

Selektiivinen mutismi lapsella ja aikuisella – Noora lakkasi puhumasta - Hyvä olo - Ilta-Sanomat Mietin jonkin aikaa suostunko, juteltiin to...