sunnuntai 14. heinäkuuta 2019

Kirja: Hiljaisuuden lapset

Kirjoittaja Torey Haydenin tositapahtumiin perustuva Hiljaisuuden lapset... Tämän kirjan olen lukenut/kuunnellut useamman kerran, tälläkin hetkellä se on kesken, mutta nyt jotenkin en ole saanut aikaiseksi jatkettua. 

Eniten kirjasta jäi mieleeni Drake jonka isoisä ei hyväksynyt pojan puhumattomuutta. Kukaan ei ollut koskaan kuullut Draken puhuvan. Torey sitten näytti jossain vaiheessa viittomia ja yllättävää tässä oli, että Drake osasikin nämä. Poika joutui myös kokemaan sairaalajakson hyvin nuorena kaukana vanhemmistaan ja isoisä taas oli sitä mieltä että Draken on pakko alkaa puhumaan. Muuten työ olisi ollut aivan turhaa. Ja viittomista ei saanut hänelle opettaa, vammaisethan vain viittovat. Drakelle on pehmotiikeri hyvin tärkeä tuki ja turva joka paikassa. 

Kirjassa oli myös kaksi muuta tapausta, toinen oli 84-vuotias Gerda, jolla oli ollut aivohalvaus ja se oli vienyt osan puhekyvystä ja viimeinen oli Cassandra, lapsi jolla oli ollut rankka lapsuus. Näillä molemmilla oli kuitenkin jo aivan eri tarinat ja ne eivät oikein tähän puhumattomuuteen liittyneet. Gerdalla kun oli kuitenkin varma aivohalvaus ollut niin tiedettiin puhevaikeuksien johtuvan siitä. 

Oletko sinä lukenut Torey Haydenin kirjoja ja mitä mieltä olet niistä?

Kuvan lähde: https://s1.adlibris.com/images/11211620/hiljaisuuden-lapset.jpg

perjantai 12. heinäkuuta 2019

Onko puhumattomuus kiusaamista?

Tätä olen aika useinkin lukenut että joidenkin mielestä on kiusaamista jos ei puhu kaikille. Muistaakseni tänne blogiinkin joku tuli kommentoimaan näin. Ja oli siinä kommentissa muutakin.

Mutta miten tämä olisi kiusaamista? Ehkä ihan alkuun voi näin luulla mutta jos on jopa 3-10 vuotta tuntenut niin miten edes kehtaa väittää näin? Minulle useampi ihminen on tätä sanonut. Aika usein siitä tulee huono olo, mutta nyt meinasin että en enää välittäisi.

Oikeastaan sama jos väittäisi että mahatauti on kiusaamista. Molemmat tulee joskus. Mutta mutismi on pidempikestoinen. Kummankaan päälläollessa ei pysty toimimaan normaalisti vaikka haluaisi. Kukaan ei valitse kumpaakaan. Tämä oli ehkä huono esimerkki. Mutta en keksinyt muutakaan joka ei ole jatkuva. Tai ehkä migreeni. Onko se kiusaamista kun joskus tulee kohtaus että hyvä jos hengittämään pystyy? Kuka haluaa tämän itselleen? Kuka haluaa näin kiusata muita? Itselle luulen sen kaikkein ikävin olevan. Toki mutismin kohdalla en pysty vertaamaan kun en ole ollut sillein koskaan ulkopuolinen. Mutta migreenissä olen ollut molemmilla puolilla ja mielelläni kyllä olisin lahjoittanut sen jollekin joka olisi väittänyt minun kiusaavan.

Nyt meinasin että alkaisin tähän blogiin tehdä myös kirja aiheisia tekstejä mitkä jotenkin osuu lähelle. Nyt on menossa yksi kirja. Saatte kuulla siitä myöhemmin.

Mitä muuta haluaisitte että kirjoitan.

Lehtijuttu

Selektiivinen mutismi lapsella ja aikuisella – Noora lakkasi puhumasta - Hyvä olo - Ilta-Sanomat Mietin jonkin aikaa suostunko, juteltiin to...