torstai 21. maaliskuuta 2019

Muutoksia


Kuvan kysymykseen olisi ihan mahtava löytää vastaus. Etenkin isojen muutosten aikaan. Mutta uskon että aivan jokaisella asialla on tarkoitus. Jos sitä ei heti ymmärrä niin sen ymmärtää sitten joskus.

Avustaja on muuttunut useamman kerran, eri syistä. Nyt muuttuu taas. Tällä hetkellä tuntuu äärimmäisen vaikealle. Tuntuu etten oikeasti jaksa. Sain eilen tietää aamulla kun avustaja tuli töihin. Asuntolan työntekijä oli mukana kertomassa. Kuulemma jännitti tosi paljon miten reagoin, mutta otin asian kuulemma yllättävän hyvin vastaan.

Tänään aloitan aamun tulkin kanssa kahdestaan. Ehkä ihan hyvä kokeilu, kuitenkin loppukevät menee näillä näkymin niin että on vain tulkki. Mutta silloin kyllä voi olla jo että luotan heihinkin jo riittävästi.

Juuri nyt pää tuntuu niin täydeltä etten jaksa ymmärtää mitään. Opettajakin jo eilen ihmetteli mikä on ja sanoi ettei aina voi tehdä niinkuin oli luvattu (en kyllä muista mitä luvattiin, mutta sinne en ilmeisesti päässyt) niin avustaja vaan sanoi että nyt on muita asioita mitkä harmittaa. Aloitin päivän sitten myöhemmin kuitenkin. Olin aloittamassa normaaliin aikaan, mutta en jaksanutkaan. Sitä kysyttiin monta kertaa ja lopulta suostuin sanomaan etten jaksa. Ja lepäsin ruokailuun asti.

Kuvan lähde:  https://elaparemmin.fi/blogi/miksi-muutos-on-vaikeaa-ja-kuinka-tehd-siita-helpompaa/

keskiviikko 20. maaliskuuta 2019

Avustaja poissa huomenna aamupäivällä

Tosi harvoin avustaja on ollut poissa. Viimeksi minulle sanottiin etten enää saisi olla koulussa, jos ei avustajaa ole. Mutta nyt on tulkki. Sitten saan olla koulussa. On kyllä ihan ensimmäistä kertaa kyseinen tulkki. Tulee koulun alkuun. Mutta nyt tuntien paikat on vaihtunut niin paljon etten enää tiedä missä on mitäkin ja huomenna pitäisi tietää itse minne mennä. Mutta tällä hetkellä tiedän. Mutta jos se vaihtuu takaisin samaan missä alunperin piti olla niin en osaisi.

Eilen opettaja oli hyvin huonolla tuulella kun "en ollut ilmoittanut tulkille uutta luokkaa" paitsi että kyllä ilmoitin. Mutta kun niitä muutoksia tulee kokoajan. Ja ne väsyttää entistä enemmän. Täällä kun monille muutokset on vaikeita niin silti niitä on ihan jatkuvasti ja se ihmetyttää koulun ulkopuolisia työntekijöitä.

tiistai 19. maaliskuuta 2019

Puhuminen helpottaa, paljon

Sen huomasin taas eilen. Tai olen tiennyt jo aiemmin, mutta etenkin eilen kun sain puhuttua kahden ihmisen kanssa. Tulkin kanssa juteltiin iltapäivällä ja kyllä oli tiennyt mikä mulla oli, mutta halusi että kerron itse. Illalla sitten juttelin asuntolan työntekijän kanssa. Se helpotti mun oloa paljon enemmän. Nyt ymmärretään toinen toisiamme paremmin. Molemmat. Olen niin kiitollinen. Nyt on sovittu ja tullaan taas toimeen.

Kuvan lähde:  https://peda.net/lappeenranta/peruskoulut/sammonlahdenkoulu/oppiaineet/opinto-ohjaus/terhi-heinonen/tho/oppilaanohjaus/op/tietoa-oppimisesta/rentoudu/nimetön-c6fd

maanantai 18. maaliskuuta 2019

Mitä jokaisen kuuluisi tietää mutismista?

Olen melko varmaan aiemminkin aiheesta kirjoittanut, mutta kirjoitetaan nyt uudelleen. Jos ei kiinnosta niin voit jättää lukematta. :-) Tällä tavalla toivon ihmisten saavan taas lisää tietoa aiheesta.

1. Me valikoivasti puhumattomat yleensä kuulemme normaalisti. Toki voi olla poikkeuksia. Mutta yleisesti ottaen ääntä ei tarvitse korottaa.

2. Valikoiva puhumattomuus ei vaikuta älykkyyteen, mutismi on "pelkästään" puhevamma. Ei ainakaan suoraan ole yhteydessä älykkyyteen. Ja jos siinä älykkyydessä on jotain niin se ei johdu mutismista vaan jostain muusta.

3. Voi olla että puhumaton haluaa kanssa osallistua esimerkisi leikkiin tai peliin. Opettajana tai lastenhoitajana voit tässä auttaa kaikkia osapuolia. Lapsi ei välttämättä vielä osaa ottaa toisia huomioon. (En kyllä mene aina takuuseen aikuisistakaan)

4. Ei ole toivottavaa huomauttaa puhumattomuudesta. Itse koen sen ainakin asioita pahentavana. Ei se ainakaan yhtään helpota. Eikä se tuttuakin tutumpi lause "osaat puhua." Ethän sinä huomauta pyörätuolissa istuvallekaan pyörätuolista, tai sokealle valkoisesta kepistä tai kuulovammaiselle hänen kuulostaan.

5. Mutismi ei tartu. Se ei ole tappava, eikä sitä kannata pelätä. Kohtaa ihminen ihmisenä! Mutismia ei myöskään näe ihmisestä ulospäin. Voit aivan hyvin esimerkiksi linja-autossa tai kaupassa kohdata kyseisen ihmisen. Ja asiakaspalvelija, jos tervehdykseesi, kiitokseesi tai muihin ei vastata, kyse ei aina ole käytöstapojen puuttumisesta.

6. Mutismia voidaan hoitaa lääkkeillä ja terapialla, mutta varmaa hoitoa ei oikein ole kun se kuitenkin on niin harvinainen.

Kuvan lähde: http://www.edu.helsinki.fi/malu/kirjasto/tieto/index.htm

sunnuntai 17. maaliskuuta 2019

Uusi viikko

Viikot menee nopeasti, aika menee nopeasti.

Kävin juuri äsken katsomassa wilmasta niin lukujärjestys on muuttunut aika paljon. Heti huomiselle jo vähän. Laitoin tulkille viestiä niin tietävät sielläkin että huomenna onkin pidempi päivä. Kerroin myös että on ollut vaikea aloittaa yhden tulkin kanssa.

Muita muutoksia ei vielä näkynyt ensi viikolle. Ei kyllä voi vielä olla yhtään varma asiasta. Tietää oikeastaan vasta perjantaina mitä on ollut. Seuraavalle viikolle näkyi melkein joka päivä päivien pituuden muuttumisia. Lyhentyneitä ja pidentyneitä.

Kunhan työharjoittelu alkaa niin sitten ei ainakaan aikamuutoksia tule lainkaan. Joka päivä pysyy samana. Mutta siihen osuu jonkin vertan arkipyhiä. Pääsiäinen ja vappu. Ei varmaankaan muita. En ole varma.

lauantai 16. maaliskuuta 2019

Tiedon jakoa ja mielipiteitä



Nyt en enää jaksa, en jaksa välittää muiden mielipiteistä, minua ei kiinnosta ne ihmiset jotka sanovat blogistani pahaa. Mutta se, että teette sen selkäni takana, sitä en hyväksy. Kertokaa se suoraan minulle, tiedän kuitenkin ketä te olette! Ja olen valmis vastaamaan teille ja kertomaan tarvittaessa miten asia on. Teidän mukamas asian paremmin tietävät, olkaa ystävällisiä ja tulkaa se kertomaan minulle. Tiedän myös sen etten ole teitä ainakaan muutamia halunnut kohdata ollenkaan, mutta voin sanoa että se johtuu juuri siitä kun kaikki tapahtuu selkäni takana. Te olette aikuisia, minäkin olen aikuistumassa! Joten eikö se kiusaaminen voisi loppua? Ihmiset ovat AIVAN JOKAINEN erilaisia, minä, sinä, jokainen. Voin myös pyytää tulkkia kertomaan asiasta, siihen varmaan menisi omia asioimistulkkaustunteja. Ellei sitten tapahdu selkeästi kouluajalla, koulun puitteissa, siihen ei mene. Ketään yksittäistä en tässä nyt halua syyttää ja kiitän, nyt en ole tätä käytöstä huomannut. Toivon sen tarkoittavan että tämä on loppunut, ei sitä että olette oppineet piilottamaan asian paremmin.

Mutta sitten taitaa olla aika jo kirjoittaa yleisesti kaikille.

Osaatko sinä kohdata erilaisuuden? Miten? Oletko lapsesta asti osannut vai oletko joutunut opettelemaan sen nyt myöhemmällä iällä? Minulle tämä on aina ollut aivan päivänselvä asia. Olisiko edes kivaa, jos kaikki olisivat samanlaisia? Ei minusta. Joskus aiemmin taisin kirjoittaa, siinä vaiheessa voisi olla niin ettei maailmaa olisi ollenkaan. Kukaan ei olisi kiinnostunut esimerkiksi poliisin tai lääkärin ammatista. Kuolisimme ajan myötä kaikki.

Ihan meillä kaikilla on oma persoonallisuus, siihen on monia testejä, olen kokeillut ja aina sieltä tulee se sama ISFP. Sitä ei oikein voi muuttaa. Muistaakseni näitä erilaisia oli 16. Ja kaikki samankin ryhmän ihmiset ovat tietenkin erilaisia. Mikä sinun persoonallisuutesi on? Pääset testaamaan sen tästä (aukeaa uuteen ikkunaan). Testi vie mielestäni jonkin verran aikaa, mutta on mielenkiintoinen. Ja on myös mielenkiintoista lukea miten asia täsmää omasta mielestä itseensä.

Nyt kun blogi on julkinen, tarvitsen paljon ideoita uusiin teksteihin ja teidän "fiksuimpien kommentoija" tyyppien tukea, jotta jaksan jatkaa. Tarvitsen positiivista palautetta mahdollisen negatiivisen rinnalle, jota myös tulee. En ole vain hyväksynyt niitä, Varmaankin vain yhden tai kaksi sellaista kommenttia hyväksyin.

KUVA MUOKATTU LÄHTEESTÄ:  https://www.sosiaalialantietopalvelu.fi/isot_tuotekuvat/1660.jpg

keskiviikko 13. maaliskuuta 2019

Soveltavan talviliikunnan päivä 13.3.2019


Tänään oli Häkärinteillä 24. kerran soveltuvan talviliikunnan päivä erityistä tukea tarvitseville ihmisille. Siellä on siis ihan tosi paljon erilaisia ihmisiä. Näkö- ja kuulovammaisia, kehitysvammaisia, autistisia, liikuntavammaisia. Ja heidän avustajiaan ja tukihenkilöitä. Itsekin olin mukana avustajan kanssa. Tähän päivään en ollut tilannut tulkkia. Eikä nyt ole tällä viikolla enää ollenkaan.

En kyllä jaksanut läheskään koko päivää niin mentiin rauhallisempaan paikkaan jonne pääsin lepäämään. Poistullessa jo nukahdin vaikka matka kesti vain vähän yli puoli tuntia ja koululla nukuin heti uudelleen. Olin hyvin väsynyt. En jaksanut edes lähteä syömään. Pääasia kuitenkin oli, että kokeilin mennä. Siitä voin olla iloinen. Huomenna on minun lempiruokaa, kasvissosekeittoa, silloin on jaksettava. Mutta huomenna on myös lyhyt päivä niin pääsee ajoissa lepäämään hetkeksi.

Tämä tapahtuma on tietääkseni joka vuosi. En usko että lähden ensi vuonna. Tämä oli minun toinen kerta. Viimeksi olin vuonna 2016, mutta silloin ei saanut valita itse. Nyt oli siitä kiva kun sai valita haluaako lähteä, vaikka tulikin huono olo melkein koko päiväksi. Mutta nekin menee kuitenkin aina jollain tavalla ohitse.

Kuvan lähde:  https://hakarinteet.fi

maanantai 11. maaliskuuta 2019

Asioimistulkkaus

Tänään käytin ensimäistä kertaa asiointitulkkausta, Kelan maksamana. Olen kyllä aiemminkin käyttänyt, mutta silloin se on ollut sairaalan naksama. Nyt tilaan itse tulkin, joihinkin tilanteisiin myös sairaala tilaa, mutta voi olla helpompi tilata itse. Ainakin jos laittaa viestin ajoissa. Kaksi kertaa olen yrittänyt, mutta toisella kerralla laitoin myöhään edellisenä iltana tilauksen niin ei kerennyt löytämään. Nyt tähän laitoin viikkoa etukäteen niin kerkesi löytymään, taisi olla jo seuraavana päivänä kun tuli viesti että on löydetty.

Olen vain väsynyt ollut nyt illalla kun oikeastaan kesti koko päivän reissu. Olin koululla vasta ennen neljää. Asuntolassa sanottiin muutaman kerran että pitäisi käydä nukkumaan kerta olen väsynyt, ettei tule huono oli sen takia.

Oikeastaan tämä on niin hieno tunne. Pitkän hakemisen jälkeen tämä on ohi. Tottakai haluaisin edelleen tuttujen tulkkien kanssa toimia, mutta se ei nyt ole mahdollista kun ovat eri alueella. Itse olen itäinen ja nämä ovat keskisen alueen tulkkeja. Mutta uskon että näihinkin totun jossain vaiheessa.

torstai 7. maaliskuuta 2019

Uusi tulkki

En muista kerroinko jo aiemmin että minulla tulee olemaan neljän tulkin rinki. Nyt olen nähnyt heistä kaksi. Ja tämän päivän tulkki jotenkin tuntui heti tietävän miten toimia ja missä vaiheessa on hänen vuoronsa ja milloin avustajan. Mikä kuuluu kummallekin yhdessä. Oli mukava nähdä myös avustajan ja tulkin yhteistyön sujuminen joka meni erittäin hyvin. Tämä sama jatkaa seuraavalla viikolla kolmena päivänä. Ehkä alkuun on hyvä, että olisi sama ja nimenomaan sellainen joka tietää asian hyvin. Laitoinkin hänelle viestiä ja kiitin miten oli hyvä päivä ja että huomasin heti miten oli ammattitaitoinen.

Ensi viikolla sitten ei olekaan ketään kun on niin paljon lyhyempiä päiviä ja muutenkin erilaisia päiviä. Mutta seuraavasta viikosta alkaen on merkitty 5 päivänä viikossa, mutta voin perua jos en tarvitse. Kun kuitenkin on vaikeampi saada tulkki jos yhtäkkiä tarvitseekin.

Avustajan oli kanssa selkeästi helpompi olla, kun tiesi missä vaiheessa on tehtävä ja mitä.

Itsellä alkaa menemään viittomat jo nyt vähän sekaisin kun on näytetty virheellisesti esimerkiksi eilen näytettiin ja sitten korjasin sen oikeaksi. Ja kun tänä aamuna kokeilin niin tein aivan saman virheen.

Jotenkin tuntuu että kaikki opettajat ovat hyväksyneet asian mainiosti. En tiedä kuitenkaan onko tunne oikea, mutta vahvasti sille vaikuttaa. Asuntolasta en osaa vielä sanoa. Sinne voi olla vähän vaikeampi asia, mutta toisaalta, eihän se niille kuulukaan.

tiistai 5. maaliskuuta 2019

Toinen päivä tulkin kanssa

Tänään oli sama tulkki kun eilen. Vielä huomenna on myös sama. Torstaina on sitten eri. Perjantaina ei ole ketään.

Vielä tuntuu jotenkin tosi oudolle kun on uusi tilanne. Kuitenkin on helppo näyttää tulkin kädestä vaihtoehtoja. Ja sitten kun tulee pidemmälle oppinut tulkki niin ehkä pääsen vastaamaan paremmin. Ja opin tuntumaan tulkit. Nyt on vielä eri asia kun en tunne.

Tämän päivän tulkki kertoi yhdelle opettajalle tulkkauspalvelusta. Aika jännä kun kysyi minulta luvan saako käydä juttelemassa. En tiedä miksi. Opettaja oli erittäin ymmärtäväinen. Mutta tämä kyseinen opettaja olikin tosi helppo tapaus verrattuna muihin. Laitoin kyllä asiasta viestin ja kerroin.

Varmaan pyydän vielä kertomaan etenkin omalle opettajalle. Tai sitten haluan olla siinä vaiheessa myös itse mukana. Niin saan samalla tarkemmin itsekin tietää asiasta, mikä on kenenkin tehtävä missäkin tilanteessa. Mikä on tulkin tai avustajan tehtävä? Entä opettajan? Näihin kaikkiin haluan vastauksen ja varmaan niin muutkin haluavat.

Ensimmäinen päivä tulkin kanssa

Olihan se ihan tosi outo tunne ja kokemus. Jotenkin aika paljon erilaista kun odotin. Iso muutos kuitenkin useammalle ihmiselle. Mutta vaikutti kuitenkin ihan hyvälle ratkaisulle. Tietenkin menee aikaa kun oppii ja tottumaan uuteen tioantedseentilanteeseen. Ja taas kun joutuu tutustumaan uusiin ihmisiin. Kaikkein oudointa kuitenkin oli ettei tämä tulkki osannut viittomia. Ei oikein kuulemma käytä niitä, mutta käyttää muuten eri keinoja paljon.

Olen jonkinverran miettinyt mitähän koulu ja asuntola tästä ajattelee, mutta sitten toisaalta taas ajattelen että onko sillä oikeasi jotain väliä? Kunhan eivät minulle tule asiasta sanomaan. Koska sen tiedän ettei se olisi hyvää sanottavaa. Mutta varmaan niidenkin puolelta lopulta ihmiset ymmärtävät ja jos ei, niin sitten on parempi vain antaa olla.


Lehtijuttu

Selektiivinen mutismi lapsella ja aikuisella – Noora lakkasi puhumasta - Hyvä olo - Ilta-Sanomat Mietin jonkin aikaa suostunko, juteltiin to...