lauantai 20. lokakuuta 2018

MISSION ILTA

Tykkään niin paljon, aloitan jo aamulla kirjoittamaan vaikka tapahtuma on otsikon mukaan vasta illalla. Vaikka siellä on paljon ihmisiä niin tykkään silti, tykkään paljon. On jotenkin niin rauhallista kaikesta huolimatta. Kestää pari tuntia, tietääkseni. Ainakin viime vuonna kesti, jos muistan oikein, mutta oli kai vähän aikaisemmin. Ei ihan näin myöhään vuodesta, tai sitten oli juuri syysloman aikaan.

Kovat äänet häiritsee minua jonkin verran, etenkin yhtäkkiä tulleet, tiedän nyt kuitenkin että on mahdollisesti kovempaa ääntä, mutta ei kuitenkaan nopeasti tulevia. Osaan varautua kun tiedän. Vaikeampi on jos en tietäisi. Silloin voin säikähtää.

Nyt on ilta. Ja oli aivan mahtavaa! Valitettavasti kuvia enkä videoita saanut, akku oli niin tyhjänä. Olisin kyllä halunnut todella paljon... Sainpa Pekka Simojoen nimmarin <3. Hänellä on niin hienoja lauluja. Ehdottomasti paras on "Pyhän kosketus".

Lopussa aloin väsymään. Kesti kuitenkin kai sen kaksi tuntia. Onneksi oli paljon tuttuja kappaleita. Viimeisenä tuli juurikin Pyhän kosketus, Pekan laulamana. Mission kuoro kyllä vielä jatkoi.

Huomenna suunta on jo aivan muualle. Pitkästä aikaa linja-autoon...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hyväksyn vain asialliset kommentit

Lehtijuttu

Selektiivinen mutismi lapsella ja aikuisella – Noora lakkasi puhumasta - Hyvä olo - Ilta-Sanomat Mietin jonkin aikaa suostunko, juteltiin to...