maanantai 22. huhtikuuta 2019

Pääsiäinen Peurungassa 19.-22.4.2019

Kirjoitan tätä nyt vasta maanantaina 22.4, katsotaan minkä verran muistan, kuvat eivät nyt tähän halunneet tulla kun koitin muokata. 

perjantai 19.4

Ei onneksi tarvinnut herätä mitenkään erityisen aikaisin, kun juna lähti vasta melkein kun kello oli 11. Ja sisko vei meidät asemalle niin riitti 10 minuuttia siihen siirtymiseen. 
Junan vaihto ei ollut helppo kun oli aikaa yhtäkkiä niin vähän. Oltiin Peurungassa jo ennen kolmea, mutta silti päästiin sisään. Ja tietenkin melkein heti uimaan. Alkuun se vesi tuntui lämpimälle. Ekana iltana syötiin pitsaa. Ja pelattiin myös Sanamaniaa, eli piti keksiä mahdollisimman monta sanaa tietystä aihepiiristä ja sanoa se. Jos oli oikein niin sai merkitä omalle laudalle pisteen. Tätä pelattiin joka ilta. Tosi kiva peli.

lauantai 20.4


Heräsin joskus seitsemän jälkeen, yleensä aamupalalla on siihen aikaan kaikkein eniten kaikkea niin ajattelin ettei mentäisi vielä ja luin sitten hetken. Jossain vaiheessa kun siskoni ei itse herännyt niin herätin sen kun en enää jaksanut vain olla. Katsottiin muumit kun sattui juuri sillä hetkellä tulemaan telkkarista. Mentiin sitten aamupalalle, olisi pitänyt ottaa korvatulpat kun siellä oli kuitenkin aika paljon lapsia. Lauantaina käytiin ensimmäisen uimisen jälkeen kaupassa ja koitettiin etsiä geokätköä, mutta ei löydetty YHTÄÄN. Ai että se oli niin ärsyttävää ja kirkolla olisi ollut vielä kolikko, mutta ei löytynyt, olisi ollut mukava ottaa se mukaan. Ja joku lintu varmaan vei mun leivän... Kun jätettiin eväät parvekkeelle niin yhtäkkiä leipä oli vain hävinnyt. Aamulla se oli tallessa, mutta iltapäivällä hävinnyt.

sunnuntai 21.4

Sunnuntaina nukuin itsekin vähän pidempään ja osasin jo ottaa korvatulpat aamupalalle niin ei häirinnyt kaikki äänet niin paljoa, käytiin heti aamupalan jälkeen uimassa ja sitten mentiin hetkeksi hotellihuoneeseen ja sitten etsimään ihan läheltä geokätköjä, ja niitä löytyikin kaksi. Neljää muistaakseni yritettiin, mutta ne jäivät etsimättä. Vielä mentiin muutaman kerran uimaan. Sitten katsoin Simpsoneita, niitä kai tulee joka päivä jollain kanavalla. Ja monta tuntia.

maanantai 22.4

Heräsin jo vähän ennen seitsemää, mutta nukahdin uudelleen ja heräsin uudelleen vähän ennen yhdeksää. Aamupalalla oli jo näin myöhempään jo tosi rauhallista. Eli oikeastaan mitä myöhemmin menee niin sen parempi. Vielä viimeisen kerran käytiin uimassa, kun huoneen luovutus oli kahdeltatoista. Luovutettiin kuitenkin jo aiemmin kun siihen kahteentoista olisi varmasti tullut enemmänkin porukkaa. Linja-autokin kyllä lähti jo 11.50. Ensin mentiin Jyväskylään ja sieltä jatkettiin lopulliseen määränpäähän. Kesti toinen matka yli tunnin niin kerkesin nukahtamaan siinä ajassa muutaman kerran hetkeksi. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hyväksyn vain asialliset kommentit

Lehtijuttu

Selektiivinen mutismi lapsella ja aikuisella – Noora lakkasi puhumasta - Hyvä olo - Ilta-Sanomat Mietin jonkin aikaa suostunko, juteltiin to...