perjantai 14. toukokuuta 2021

Virka-apu

 

Poliisipelko meinaa taas tulla päälle. Oli aikanaan ja kesti yli puoli vuotta, nyt on ollut rauhallista 4kk ajan. 

Ihmiset kun ei ymmärrä mitä haluan kertoa, turhaudun ja ahdistun, jään jumiin. 

Nyt mulle käytiin tänään sanomassa että mulla on tasan kolme vaihtoehtoa

 1. Joko toimin sanallisen ohjeen ja avun mukaan   2. Laitan hanskat käteen ja hoitaja auttaa sitten             huoneeseen                                                             3. Soitetaan poliisit auttamaan

Mutta nyt on ehkä suurimpana pelkona että joudun lähtemään poliisien mukaan, en kuitenkaan voi niille mitään. Olen siinä tilanteessa niin sekaisin.

Mutta mutismi saattaa siinä vaiheessa hävitä. Hyvinkin saatan huutaa ja itkeä kokonaisia sanoja, sekavia lauseita, näin ainakin viimeksi oli tapahtunut.

Moni hoitaja sanoo, että olisi AS piirteitä juurikin jumiutuminen ja päälletulo. Eli en voi niille mitään, ehkä siitä ei tulisikaan mitään merkintää minnekään.

Auttaa kuitenkin jo se että pääsen huoneeseen lepäämään. Ja sitten nukahdan ja sen jälkeen on kaikki kunnossa, mutta haluan tietää mitä on tapahtunut, saattaa olla etten puhu sen jälkeen ahdistuksen takia, mutta ajan myötä alan taas puhumaan. Tunneista viikkoihin, mutta aina nyt on vihko johon voin kirjoittaa mitä haluan kertoa ja sitten on pikaviestejä ja kuvia.

KUVAN LÄHDE: https://poliisi.fi/etusivu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hyväksyn vain asialliset kommentit

Lehtijuttu

Selektiivinen mutismi lapsella ja aikuisella – Noora lakkasi puhumasta - Hyvä olo - Ilta-Sanomat Mietin jonkin aikaa suostunko, juteltiin to...