maanantai 6. elokuuta 2018

Kiusaaminen osa 4




Nyt on viimeinen aihe kiusaamisestä tällä erää, eli kiusaaminen ammattikoulussa/lukiossa ja aikuisiällä, ehkä suuntautuu sinne yli 15-16 vuotiaisiin, tämän ryhmän nuorimmat ovat kuitenkin joka tapauksessa alaikäisiä. Eivätkä 15-17 vuotiaat oikein enää halua asiasta ainakaan vanhemmilleen kertoa. 

Mutta mikä siinä on että vielä peruskoulunkin jälkeen on kiusattava? Mielestäni peruskoulusta pääsyn vaatimus pitäisi olla jo tietyn tasoinen käyttäytyminen, (myös erityisnuorten kohdalla, ei heiltäkään voi kaikkea hyväksyä). Mutta tässä vaiheessa asiaan on helpompi puuttua, opiskelu ei välttämättä enää voi jatkua tai työt, peruskoulussa tämän tapainen puuttumien asiaan on vaikeampaa.

Tarvittaisiinko siis ammattikouluihin, lukioihin ja jopa työpaikoille erikseen niitä valvojia jotka seuraavat käytöstä vähän niin kuin päiväkodissa, jos huomaa jonkun käyttäytyvän huonosti niin asiaan mennään puuttumaan. Mutta ei tämä enää näin myöhäisessä vaiheessa toimi. 

Missä on syy? Onko ollut lapsuuden kasvatus huono? Onko kiusaajalla vaikka mielenterveys ongelmia? Eivätkö kaikki vain koskaan opi käyttäytymään? 

Toisaalta, joidenkin mielestä kiusaaminen on eri asia kuin toisten, ja se on aivan ymmärrettävää. Esimerkiksi meidän luokalla on poika joka leikkii välillä tyttöä ja on sanonut että sille saa nauraa ja nauraa itsekin, eli silloin on mielestäni ok nauraa, mutta entä jos kyseinen ihminen sanoisikin ettei saa, se ei ole kivaa, ei halua muistella asiaa? Minun mielestäni silloin sitä pitäisi kunnioittaa ja lopettaa asian puhuminen ja muistelu, vaikka itseä miten paljon huvittaisikin. 

Asuntolassahan tätä kiusaamista aikuisten puolelta on tullut ja paljon... Mutta katsotaan onko asia nyt muuttunut jollain lailla, uskon ja toivon vahvasti näin olevan. Ja jos ei ole niin asian hoitamista jatkaa äiti ja tuleva avustaja, jopa poliisi.
Kuvan lähde: https://www.mehilainen.fi/yrityksille/tyohyvinvointi/tyopaikkakiusaaminen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hyväksyn vain asialliset kommentit

Lehtijuttu

Selektiivinen mutismi lapsella ja aikuisella – Noora lakkasi puhumasta - Hyvä olo - Ilta-Sanomat Mietin jonkin aikaa suostunko, juteltiin to...