Mahtava päivä

Siis joillekin tämä on ihan normaali arkea mutta minulle tosi paljon! Olin koko päivän koulussa, ohjattuna, mutta olin silti! En lopettanut täysin kesken. Ja oli mukava päivä. Meillä oli mankelointia. Se oli tosi mukavaa. Minua vain häiritsee jos en näe muita. Ja se mankeli on sillein seinää vasten niin kaikki jää taakse. Jotenkin, en tiedä. On vain tärkeä nähdä mitä tapahtuu. Helpompi olla sillein. Joillekin on ehkä helpompi kun ei näe muita. Ja ymmärrän sen.

Kuulemma puhuinkin tänään tosi paljon. Siinä oli vain muutama opiskelija ja avustaja, niiden seurassa tunnen olevani turvassa niin puhuin ihan tosi paljon. Varmaan sekin sitten iltapäivällä väsytti. En ole tottunut sellaiseen :-D Mutta sitten kun minulta odotetaan vastausta niin en voi puhua. Mutismi hyökkää siinä vaiheessa kimppuuni. Tunnen jokaikisen lihaksen jännittyvän ja vain odotan. Odotan että helpottaa.

Huomenna on vähän pidempi päivä kuin tänään. Toivottavasti olen senkin päivän.

Ehkä tämä positiivisuus johtuu siitä että asiat alkavat vihdoin hoitua! Ja elämä alkaa helpottaa. Minua ymmärretään ja minä ymmärrän muita. Ja monet osaavat nykyään sanoa suoraan jos eivät ymmärrä mitä tarkoitan. Sellainen on todella ärsyttävää jos joku antaa kuvan että on ymmärtänyt, mutta oikeasti hänellä ei ole hajuakaan mistä oli kyse. Ärsyttääkö teitä tälläinen? Oletko itse tälläinen? (tunnustan, minä olen aika usein. Vastaan usein "kyllä" tai "en tiedä" ja oikeasti en ymmärrä mitä on sanottu)

Onnistuminen

Joskus tuntuu että niitä onnistumisia on todella harvoin. Tosin onnistumiseksi voidaan laskea jo ihan pieni asia.

Mutta tänään... Pitkästä aikaa onnistuin todella jossain! Olin yhdessä tilaisuudessa ilman tukihenkilöä. Alkuun meinasin perääntyä mutta menin sitten loppuun asti! Ja tykkäsin. Olin loppuun asti. Minua ei ahdistanut oikeastaan missään vaiheessa! En edes ajatellut lähteväni pois.

Joillenin onnistuminen on joku miljoona yleisölle esiintyminen. Minulle onnistumiseksi riittää vaikka että olen tunnilla enkä lähde sieltä kesken. Joillekin tunneilla oleminen on ihan perusasia. Ja niin sen pitäisi ollakin. Ja niin haluaisin että se olisi niin omalla kohdallani, mutta kerran ei ole niin jo tunnilla olo on iso onnistuminen. Ja vielä jos olisin koko päivän kaikki tunnit niin se olisi tosi paljon!

Muutokset...

Miten voikaan kuormittaa niin paljon ihmistä kun asiat ei mene suunnitelmien mukaan. Menen siitä ihan sekaisin. Lukkiudun. En osaa toimia. En melkein edes ohjattuna. Tänään koettu viimeksi. Hirveästi häslinkiä ympärillä. Kukaan ei kerennyt pysähtymään ja kertomaan mitä tapahtuu. Ja sitä pelon määrää. Voi hyvä ihme.

Kokeile ajatella. Aloitat päivän iloisena, tiedät mitä tapahtuu. Olet valmistautunut. Kunnes yhtäkkiä. PAM! Kaikki muuttuu. Kaikilla kamala kiire. Sinä et saa selvää mitä puhutaan. Etkä pysty kunnolla sitä kertomaan. Laitat viestiä. Vastaan vain ettei ole mitään hätää. Haluat vain tietää mitä ja miksi tapahtuu. Jumiudut täysin ja tämä taas lisää sitä ettet ymmärrä mitä puhutaan ja kierre jatkuu niin kauan kunnes joku vihdoin kerkeää siihen tulemaan ja kertomaan selkeästi. 

Ehkä maailman kamalimpia tunteita. Ei siinä pysty toimimaan. Aivot ei vain toimi! Vaikka kuinka saattaakin itse ymmärtää että kaikki on hyvin mutta se ei minulle riitä. Vaan jonkun täytyy se ääneen sanoa ja kertoa mitä nyt tapahtuu. Ja kun ne päättäjät kaikesta leikkaa niin kohta ei enään ole tälläisiä ihmisiä jotka näissä tilanteissa pystyy auttamaan...

Tämä saattaa mennä myös Aspergerin piikkiin, tai mutismin ja Aspergerin. Ainakin joillain mutismeilla muutokset on kamalia.

Nyt on kuitenkin kaikki hyvin! Tiedän mitä tapahtui ja miksi.

Pääsin taas osallistumaan tunnilla

Vähänkö minä olen asiasta onnellinen. Tosin puhesovelluksen avulla, mutta kuitenkin! Näytin osaamiseni! Opettajakin oli iloinen kun laitoin tunnin jälkeen viestiä että mukavaa kun pääsin vastaamaan. Mutismi kun jättää sen osaamisen helposti piiloon.

Onneksi on olemassa näitä sovelluksia. Tosin toi ei meinannut tänään toimia. Useamman kerran ei suostunut lukemaan. Joskus saattoi auttaa kun menin päävalikkoon, aina ei sekään niin jouduin vaan näyttämään etten voi nyt vastata.

Yksi meidän luokalta oli todella kiinnostunut siitä sovelluksesta ja halusi aina katsoa kun vastaan. Ennen minua olisi se ahdistanut. Nyt se tunne oli kadonnut. Ehkä kun olen hänet tuntenut pidempään kun monet muut luokkalaiseni.

Iltapäivä ei sitten ollutkaan niin hyvä. Jouduin lopettamaan päivän kesken toisen asian takia. Ja onneksi lopetin, muuten olisi voinut sattua pahemmin. Nyt sattui vain vähän ja se oli hyvin väliaikaista.

Mutta siitä iltapäivästä huolimatta olen tyytyväinen että pääsin vastaamaan tunnilla pitkästä, pitkästä aikaa. En edes muista milloin viimeksi.

Aina välillä vaan muistan että mulla on puhesovellus kännykässä ja lupa käyttää sitä. Joskus aikoinaan olisin saattanut olla mielummin käyttämättä mutta nykyään on luokkalaiset jo lähes aikuisia ja käyttäytyvät sen mukaisesti, ei kiusaamista niin uskallan sovellusta käyttää. Jos olisi kiusaamisen tapaista niin en uskaltaisi.

Ehkä maailman paras päivä

Tätä ei tietenkään saa liikaa iloita kun se sitten kostautuu joku päivä. Mutta... Mulla on ollu niin hyvä päivä! Asiat alkavat järjestyä. Ja tiedän sen nyt; vaikka en jaksaisi itse, joku jaksaa silti minun "puolesta". Näinä viikkoina sen olen huomannut mutta tänään tajusin. Tuntuu hieman epätodelliselta. Mutta niin mahtava tunne silti. 

En ole edes ollut tänään väsynyt vaikka heräsin aamulla ennen viittä. Ei silloinkaan väsyttänyt. 

Tänään kommunikointi ollut taas kokonaisuudessaan vaikeampaa kuitenkin. En oikein millään lailla saanut kerrottua, mutta olikohan minulla edes asiaa? Niin kävin kirjastossa. Onneksi nykyään on kännykät niin ei tarvitse aina sitä kynää ja paperia. Voi kirjoittaa vain kännykkään. Siihen saa myös puhesovelluksen jos ei halua antaa kännykkää toisen koskettavaksi. Itse käytän sitä korkeintaan tunneilla. Nyt en ole käyttänyt varmaan kuukausiin. 

Useampi hyvä päivä jo, asiakaspalvelijat

Näinä aikoina tämä on aika harvinaista. Käytiin tänään siskoni kanssa kaupungissa. En ainakaan vielä saanut sanomista puhumisesta. Tosin kävin kassalla yksin.

Asiakaspalvelu tilanteet on edelleen mennyt todella hyvin. Joskus saatetaan kysyä kuulenko minä. Ehkä se on hyvä tarkistaa. Ettei turhaan ala itse kirjoittaa tai toisessa tapauksessa puhua jos en vaikka kuulisi. Joku päivä kävin apteeksissa niin silloin kysyttiin että kuulenko kun minulle puhutaan.

Jotkut asiakaspalvelutilanteissa ei sitten enää sano mitään jos olen tervehtinyt vaikka nyökkäämällä. Ehkä luulee etten kuule. Mutta yleensä kuuroillekin sanotaan esim. näkemiin. Mutta joillekin se ei ole selvyys. Tosin onko minulla oikeutta sanoa asiasta kun en itsekään puhu? Ei välttämättä, mutta en kuitenkaan ole asiakaspalvelu työssä.

Ennen minua jännitti ne tilanteet niin paljon etten oikein voinut edes silmiin katsoa, onneksi nyt voin. Saan otettua kontaktia ja jollain lailla tervehtiä.

Ilmeet ja eleet kuitenkin on jokaisella käytössä, ne jopa kertoo enemmän kuin sanat, myös puhuvilla. Joskus se saattaa olla sanoja vastaan. Niistä voi nähdä jos toinen valehtelee.

Postaus nro.100

Jossakin vaiheessa kun tähän aloin hieman väsyä, ajattelin etten koskaan pääse kirjoittamaan sadatta tekstiä. Mutta se tapahtuu nyt.

Tämän sadannen tekstin kunniaksi taidan sittenkin kertoa tänne mistä olen ollut niin iloinen. Jos kaikki menee hyvin niin saan henkilökohtaisen avustajan kouluun. Sitten saattaisin pystyä paremmin käymään koulussa. Nyt vain pitää toivoa että kaikki menee hyvin. Lausunnon saan siihen pian. Tai en tiedä saanko sen itselleni vai miten on käytäntö. Odottavan aika on todella pitkä. Välillä minua pelottaa että kaikki menee huonosti. Syitä avustajan saantiin kuitenkin on useita. Mutta useimmiten minulla on asian suhteen ihan positiivinen olotila. Katsotaan mitä viranomaiset päättävät. Saa pitää peukkuja ;-)

Tämän kirjoittamisen aloitin kesällä. Siitäkin on jo kauan aikaa. Kohtahan on on mennyt jo vuosi :-D tosin, sitä ei tiedä kirjoitanko silloin enään. Haluaisin, ja tällä hetkellä uskon että kirjoitan. Mutta eihän sitä koskaan tiedä.

Kokeet ja testit

Ei ole ollut tosi pitkään aikaan sellaista tilannetta että olisi pitänyt tehdä. Mutta tänään oli. En edes muistanut että nekin minua pelottaa. Menin kyllä sinne tilaan saatettuna, mutta sitten tuli täysi pysähdys. Ei mitään toimintaa. En yhtään tiedä. Meni siinä varmaan ainakin 15 minuuttia kun opettaja koitti selvittää mikä ihme tuli. (kyseessä ihminen joka ei minua entuudestaan tunne) tuskin sitten sai selville, en ainakaan muista. Joutui kai soittamaan omalle opettajalle. Pääsin tilanteesta pois. Eihän siitä olisi tullut mitään kun ajatukset oli ihan muualla. Hetken odotin että tasaantuu ja sitten tulin lepäämään.

Ensi viikolla on koe. Toivottavasti se menee paremmin. Ja pystyn sen tekemään. Ehkä kun nyt on tuttu tila ja opettaja niin saattaa mennä paremmin. Ainakin näin toivon.

Iltapäivä oli jo hyvä. Yksi ihminen sanoikin ettei ole moneen viikkoon nähnyt minua niin hyvällä tuulella :-) ehkä en ole ollutkaan. Toivottavasti tämä kestäisi edes viikonlopun yli. on Myöhemmin tosin alkoi väsyttämään tosi pahasti ja se voi olla merkkinä että saattaa käydä jotain. Lopetin päivän sitten aiemmin ja tulin lepäämään. Onneksi oli vain puoli tuntia aikaa enää niin ei haitannut.

Hyvää yötä jälleen. Vaikka tuskin kaikki tämän nyt illalla lukee. Aivan sama kuitenkin, ei minun ongelmani :-)

Parempi päivä tänään

Aamu oli kyllä vaikeampi, en päässyt tunneille. Ahdisti. Mutta sitten alkoi helpottamaan niin päivällä jo pystyin olemaan. Tosin jouduin paljon ajattelemaan vain että nyt pysyisin siellä tunnilla enkä lähde pois. Siinä sitten jää kaikki muut sen ajatuksen "alle" vai mikä nyt onkaan oikea sana, en tiedä.

Käytiin mun kaverin kanssa pitkästä aikaa tänään uimassa, piti mennä eilen mutta sain jatkuvasti paniikkikohtaksia niin en pystynyt lähtemään. Tänään oli vain yksi aamulla ja meni aika nopeasti ohi. Yritti selkeästi uusia mutta en antanut sen tapahtua.

Nyt olen väsynyt. Sain päivällä todella positiivisia uutisia kouluun liittyen, tosin mikään ei ole vielä varmaa, mutta toivotaan parasta ;-)

Näin ne päivät vaan menee. Aamulla ei voi yhtään tietää millainen päivä lopulta on. Vähän tuntemusta siihen voi olla, mutta aina se ei pidä paikkaansa. Omalla kohdalla kuitenkin useimmiten on pitänyt. Esim.tänään iltapäivällä tiesin että nyt on kaikki hyvin ja ilta on mennyt hyvin.

Hyvää yötä. Käyn kohta jo nukkumaan. Pitkä päivä, vaikka ollutkin hyvä.

Ahdistus osa 4

Taas jälleen tulossa negatiivista tekstiä. Jos ei kiinnosta niin ei kukaan pakota sinua lukemaan. ;-) tämä on myös keino purkaa itseäni anonyymisti.

En ole päässyt tänään koko päivänä kouluun. Koko ajan huono olo. Paniikkihäiriö ilmoitellut olemassa olostaan. Kohtauksia useampi tänään, en saanut apua siihen hetkeen. Minua vain ahdistaa mennä niille tunneille, en tiedä miksi. Ei välttämättä ahdistaisi jos siinä olisi joku kanssani. Mutta nyt pitäisi pärjätä yksin.

Mutta toivon että huomenna parempi päivä kun tänään olen saanut levättyä. Tosin kohtausten jälkeen on väsymys luonnollista. En sitten tiedä kuittaako se valvottua yötä. Olen jatkuvasti väsynyt. Vaikka nukkuisin yön niin ei auta. (tosin, en nukkunut oikein viime yönä) mutta senkin edestä sitten päivällä.

Minun kaverini olisi halunnut mennä kanssani tänään uimaan. En ollut siihenkään kykenevä. Vaikka en koko päivänä ollut ihmisten kanssa niin silti en jaksanut lähteä uimaan! Ärsyttää. Huomenna kokeillaan uudelleen. Tosin kaverini sen ymmärtää jos olen huonossa kunnossa niin silloin en voi lähteä.

Sanotaan että aika auttaa. Ehkä usein on niin, mutta nyt tuntuu omalla kohdalla että se on vain pahentunut tilannetta. Ajan myötä olen vain väsyneempi ja ahdistuneisuus lisääntynyt.

Uusi viikko alkamassa

Olen nyt viikonloppuna saanut levättyä. Viime viikolla kuulin isoja asioita kouluun liittyen. Toivon niin että kaikki menee hyvin. Jos onnistuu niin saatan tännekin sen kertoa. Auttaisi tosi paljon minun olemistani ja koulun käyntiä ihan kokonaisuudessaan. Toivottavasti asia etenee nopeasti, mutta voi olla että ei.

Aina odotan uutta viikkoa, näen kavereita ja muutkin tärkeät ihmiset. Mutta viimeistään keskiviikkona alan olla jo väsynyt ja odotan viikonloppua. Mutta viikonloppuna alan väsyä kotona olemiseen. Ristiriitaisia ajatuksia.

Olen näinä viikkoina ollut hyvin ahdistunut. En pystynyt olemaan tunneilla. Koti-ikävää jopa ollut. Minulla, jolla ei varmaan koskaan ole ollut. Ei ainakaan selkeää. Ehkä joskus vähän, mutta en ole osannut suoraan tietää mistä johtuu. Mutta jos ollut koti-ikävää niin se ollut hyvin harvinaisia tilanteita.

Onneksi minulla on ihmisiä kenelle voin puhua suoraan. Etenkin yksi ihminen on sellainen kenen kanssa voin jutella kaikesta. Ihan siis puhumalla. Joskus laitan myös sähköpostia.

Tapahtumat

Isänpäivä, äitienpäivä, joulu... Nämä tulee näin äkkiä mieleen. Ja on sitten tietenkin kastetilaisuudet ja hautajaiset. Mutta siellä on paljon muitakin.

Monet käyvät isänpäivänä esimerkiksi ukin tai papan luona. Miksikä kuka kutsuukaan. Miten minä niissä pärjään? Pärjään hyvin. Ei mitään ongelmaa. Kun pienestä asti olen nämä ihmiset tuntenut. Voisi olla eri asia jos en olisi tuntenut.

Mutta esimerkiksi hautajaiset; niissä ei oikein vaadita edes puhumista. Tosin sinne eteen voi joutua menemään, tämä tuskin on pakollista. Toistaiseksi olen mennyt aina. Joskus pienenä lapsena olin kirjoittanut mummin hautajaiskorttiin. "hyvää matkaa mummi" oli tarkoitus lukea, mutta en lukenut. Se ei haitannut. Onko se tulevaisuudessa eli aikuudessa töykeää. Toivottavasti ei. Ei kaikki niissä hautajaisissa mitään lue. Esimerkiksi äitini ei ole koskaan lukenut.

Joskus ehkä viisi vuotta sitten minua pyydettiin lukemaan kastetilaisuudessa lasten evankeliumi. En suostunut. Koitettiin uudelleen aina vaan. Lopulta ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin mennä piiloon. Menen piiloon aika usein, ehkä lapsellista mutta minun on pantava jotain tilannetta eikä muuta keinoa siihen ole.

Onhan niitä vaikka mitä muitakin tapahtumia. Vaikkapa iltamat. Koskaan en ole ollut, en ole halunnut mukaan. Tarvitsen etenkin illalla omaa aikaa. Jotkut tykkäävät myös käydä vaikka diskossa. Minä en yhtään. Siihen on monia syitä.

Joidenkin mielestä on varmaan outoa kun viihdyn niin paljon yksin. Mutta jos en saisi olla yksin, alkaisin menemään vielä huonompaan kuntoon. Ja jossain vaiheessa en enää jaksaisi ollenkaan.

Kohta on viikonloppu

Onneksi! Olen niin väsynyt tämän kaikkeen! Tuntuu ettei kukaan ymmärrä, ehkei kun en kerro. Mutta kun en voi kertoa. En edes kirjoittamalla. Josko viikonloppu taas auttaisi. Tosin, tykkään olla asuntolassa. Täällä on suhteellisen hiljaista. Hiljenee aika lailla täysin yhdeksän jälkeen illalla.

Tämä viikko on mennyt nopeasti. Ehkä maanantai-tiistai oli vähän hitaampi mutta sitten nopeasti.

Tänään minulta kysyttiin, mistä asiasta tykkään koulussa. En oikein osannut vastata. Ehkä kotitalous. Mutta jotenkin olen jumiutunut nyt todella helposti. En vain kykene jatkamaan. Ehkä pohjimmiltani tiedän mitä on tarkoitus tehdä, mutta käytäntöön asti se ei tule. Enkä kovin usein pyydä apua. Ja ehkä näin toisella asteella oletetaan jo että kaikki kysyy kun tarvitsee neuvoa tai apua jossain. Se on vähän huono oletus. On monia syitä miksi ei kysy. Mutismi on hyvin epätodennäköinen.

Hyvä päivä, mutismi aikuistuessa

Tänään on ollut niin hieno päivä, lyhyt tosin, mutta silti on todella positiivista että jaksoin olla koko päivän koulussa, en lähtenyt kesken pois, eikä pahemmin ahdistunutkaan.

Tänään oli vain englannin tunti. Tuttu opettaja, mutta sillein vieras että kyseli taas kaikkien nimet mitä ei muistanut. Minua vähän se ärsyttää kun kaikki muut vain sanovat oman nimensä, jopa vähän enemmän mutta itse en voi sanoa mitään. Se tilanne! Tekisi mieli vajota maan alle ennen kuin joku avustaja tai kaveri tajuaa auttaa. Tänään tajuttiin onneksi aika nopeasti.

Tänään olen jonkin verran jaksanut olla yhteisissä tiloissa, siellä olen tosi harvoin. En kauaa, mutta vähän aikaa. Olen oppinut kuitenkin ns.sietämään jonkin verran mutta myös vapaa-ajalla. Mutta silti oman ajan tarve on todella iso.

Välillä ajattelen mutismia aikuisella tai lähes aikuisella ihmisellä. Voidaanko se ns.hyväksyä? Onhan se outoa jos joku ei saa sanaa suustaan. Esim.työpaikalla tai jossain. Minun edes voi työllistyä puhumattomana. Minulla on selkeä unelma ja vielä jos pääsisi tuttuun paikkaan. Alussa en kuulemma edes oikein kommunikoinut siellä, mutta nyt puhun tosi vapautuneesti. Se vaatii vain aikaa.

Lapsuudessa voidaan sanoa "se on vain ujo, tarvitaan aikaa" mutta miksi sitten myöhemmin ei saisi sitä aikaa. Koen kyllä olevani myös ujo, mutta mutismi on enemmän. En oikein paljoa tiedä ujouksen ja mutismin eroa... Ne sekoitetaan toisiinsa melko helposti. Ei välttämättä ujoutta mutismiin, mutta mutismi sekoitetaan helposti ujouksen. Mutta mitä eroa niillä edes on? Mutismi saattaa rajoittua puheeseen, minulla tosin on paljon muutakin siihen.

Tunteet

Aika moni on kysynyt mitä siinä hetkessä tuntee kun joku odottaa vastausta etkä pysty kertomaan, ainakaan puhumalla. Mitä se toinen siinä tuntee?

Itselläni tulee vähän surullinen olo, haluaisin että toinen ymmärtää mutta ei onnistu. Myös ahdistus on valtava. Etenkin jos kysytään monta kertaa eikä edes olla valmiita ottamaan vastaan muuta kuin puhetta. Ja entä sitten kun toinen on mukamas ymmärtänyt ja oikeasti ei ymmärrä alkuunsakaan?! Se on niin ärsyttävää, sanoisi ennemmin ettei ymmärrä. Mutta ei, jotkut antavat käsityksen että "ymmärrän mitä haluat kertoa" ja kohta huomaan itse ettei ole ollenkaan ymmärtänyt.

Toinen osapuoli on varmasti turhautunut. Mahdollisia ajatuksia; Jos ihminen osaa puhua niin miksei voi vastata... Miksi on vain hiljaa... Eikö hän pidä minusta... Mitä olen tehnyt väärin... Milloin saan vastauksen... Turha kysyä kun ei se vastaa kuitenkaan... Mikä hitto on edes mutismi?! Jos hän valitsee kenelle puhuu, miksi juuri minä olen se jolle ei puhuta...

Jotkut alkavat sitten puhua kuin pikkulapselle. Minulla on ymmärrys! Vaikka kaikki eivät puhu niin silti saattaa olla ns.täysijärkinen. Voi silti käyttää jotain muuta kommunikointi keinoa. Ja kyllä, kyllä on olemassa ihmisiä jotka eivät osaa puhua ja ymmärrystä ei välttämättä heillä ole.

Jotkut kun sanovat että esim.kassalla työntekijälle voi tulla paha mieli tms. jos en tervehdi. Mutta kerkeävätkö ne oikeasti ajatella jokaisen erikseen,  tervehtikö edellinen asiakas vai ei. Kun kuitenkin on jo seuraava siinä.

Ahdistus osa 3

Viikonlopuksi sain unohdettua kaiken, mutta nyt. Nyt en enää halua! Ahdistaa ihan kaikki. Ahdistaa koulu, tunnit, asuntola, muut ihmiset, puhuminen... Meillä on tässä jaksossa englantia.  Kirjoitin sille opettajalle esittely viestin, jokunen vuosi sitten ehdotettiin kirjoittamista, auttaa kuulemma molempia osapuolia kun sillein esittelee vähän itseään. Sen olen todellakin huomannut. Jos vain se toinen sen hyväksyy että haluan kirjoittaa.

Ensi viikolla on lyhyitä päiviä, mutta ei se paljoa lohduta! Olen väsynyt ihan kaikkeen. Kukaan ei ymmärrä minua. En ymmärrä itsekkään!

Olen toisaalta alkanut miettimään koulun lopetusta, mutta se on varmasti todella huono idea. Se ei auttaisi tätä tilannetta ollenkaan. En osaa edes kirjoittaa mille tuntuu. Joskus akuutisti osaan jopa soittaa, mutta en silti osaa kertoa mikä on. Yleisesti vain; huono olo. Aika saattaa auttaa, tämä ei ole ikuista. Tulee aina vain välillä ja sitten menee ohi. Sen koitan aina muistaa.

Syöminen

Tällä viikolla syöminen on ollut todella huonoa, myös kotona. Ennen kotona olen voinut syödä ihan hyvin. Nyt ei vain ole tehnyt mieli.

Koulussa en varmaan syönyt tällä viikolla minään päivänä. Raportti vihkossakin merkintä etten ole halunnut syödä. En edes eväitä. Melkein aina kuitenkin kysytään, mutta nyt en ole voinut mennä. Joskus saatan mennä joka päivänkin. Siitä on moni sanonut että sekin vaikuttaa oloon. Olen huomannut sen itsekin mutta aina ei vain onnistu. Useimmiten syynä on siihen muut ihmiset. Enään ei niin usein kun nuorempana. Kunhan vain saan paikan mistä näen hyvin ja siinä on joku ns. turvallinen ihminen lähellä.

Ruokailu tilanteissa jotenkin on tarkoitus puhua, se ahdistaa vielä enemmän. Kun jo se että pitää kyetä olemaan siinä niin voi olla joskus liikaa. Enkä aina sitäkään voi tehdä vaan joskus on pakko poistua. Nyt olen oppinut vähän itse katsomaan että poistun ajoissa eikä kerkeä tulla todella paha olo.

Minulla on uusi lääkitys joka voi myös aiheuttaa ruokahaluttomuutta. Ja nyt se on pahentunut paljon. Mutta uskoisin että ajan myötä helpottaa. Ja jos ei helpota niin sitten on joku muu vaihtoehto.

Tunneilla olo

Tällä viikolla se on ollut erittäin vaikeaa. En ole pysynyt yhtään. Hetken pysyn korkeintaan ja sitten en enään. Tosin syynä ei ole mutismi. Olen vain ollut liian väsynyt.

Tunneille menokin on satunnaisesti vaikeaa. Joskus riittää että minulle sanotaan että pitää mennä. Joskus en silti mene. Tunnen kellon mutta siinä on joku. En halua mennä myöhässä, en halua kuitenkaan mennä ihan samaan aikaan muiden kanssa kun en pääse vapaasti liikkumaan.

Sitten jos en ole tunneilla niin monet suuttuu, enkä aina osaa kertoa siihen syytä miksi en ole. En tiedä itsekään, en voi kertoa muillekaan. Haluaisin tietää ensin syyn itse. Mutta en tiedä. Aina ei edes ahdista mutta en vain voi olla. Muiden äänetkö? Oman ajan tarve? Toisaalta se tunne saattaa tulla jo heti aamusta, jolloin olen saanut olla koko yön ja aamun itsekseni. Ei sitä voi selittää erilaisuudella, vaikka kaikki ovat erilaisella silti pitää voida käydä koulua!

Minulle on jopa ehdotettu koulun lopettamista. Mutta sitä en pidä vaihtoehtona. Se on niin huono asia. Haluan käydä koulua, mutta välillä se on vain niin raskasta etten jaksa.

Turhautuminen osa 2

Puhumattomuus ärsyttää ihan varmasti, etenkin muita ihmisiä, mutta myös itseäni. Kun en kerro mikä on niin saadaan helposti käsitys asiasta mikä ei pidä paikkaansa. Nyt on ollut syy tosin eri kuin mutismi. En ole vain saanut kerrottua vaikka muuten puhunkin joillekin.

Tunneilla olen ollut hyvin vähän. Haluaisin päästä osallistumaan enemmän. Mutta kun ei ole oikein keinoa. Haluaisin vastata ja kertoa; Minä osaan ja minä tiedän!

Nyt olen ollut tosi väsynyt. En ole edes jaksanut oikein ottaa kontaktia. Vain kirjoittamalla viesti sovelluksilla, en ole jaksanut nähdä ketään. Tosin syy ei ole ollut mutismi. Ehkä se kuitenkin kasvattaa yksinolon tarvetta. Joillekin yksinolo on kamalaa, minulle se on ihanaa. Tarvitsen olla itsekseni. Ihan hiljaisessa ja pimeässä.

Ahdistus osa 2

Tämä on ollut taas niin huono päivä kun päivä olla ja voi. Koko ajan huono olo. Kukaan ei ymmärrä eikä minulla ollut edes keinoa kertoa mikä oli hätänä. Ja tästä syystä taas molemmille osapuolille tuli paha mieli. Itselleni ja opettajalle. Joskus minulla tuntuu että en oikeasti osaa sanoa mitä ajattelen. Kyllä sitten kirjoittamalla tulee paljonkin.

Ei ihmistä periaatteessa voi vaatia ymmärtämään, etenkään ilman sanoja. Joillain on tosin tämä taito, ehkä jo syntymästä asti.

Joskus sitä vain tuntuu että nyt ei enään jaksa, nyt on kyettävä päättämään itse lopetus. Välillä on vaikea tietää mikä on tarpeeksi, tai mikä on liikaa. Mikkoin voi luovuttaa? Jos ei enöän jaksa

Työjakson arviointi

Olen niin pettynyt! Arvosteluasteikko on 1-4 ja mulla melkein kaikki oli 1. Muutama 2 ja yksi 3. Oletan että johtui toisesta sairaudesta. Osaaan kuulemma kuitenkin hyvin ottaa palautteen vastaan.

Pitäisi kuulemma kysyä enemmän. Mutta kun sitä mahdollisuutta ei aina ole! En saa sanoja käytettyä. Kuitenkaan jakson aikana ei mutismi sillein tullut esille. Alkuun työohjaajaa kohtaan vähän, mutta lopummassa ei ollenkaan. Ehkä muita kohtaan kyllä mutta se ei sillein haitannut.

Loppupeleissä kaikki meni kuitenkin hyvin. Työohjaaja kuitenkin sanoi että se aika mitä olin oli vähän liian pitkä kun aloin väsymään. Tuntia lyhyempi olisi kuulemma parempi. Olen itse samaa mieltä kun väsyneenä kaikki korostuu vielä enemmän ja kaikki on voimakkaampana.

Toivon että ensi kerta olisi jo parempi. Yleensä kerta kerralta on parantunut, etenkin, jos ottavat vielä samaan paikkaan.