Helppo päivä

Nyt on ollut aika helppoja päiviä. Yöt ehkä sitten vaikeita. Eilen kävin Subwayssa. Tilaamisen tein näyttämällä. Sillein onneksi onnistuu. Käyn oikeastaan nykyään tosi harvoin. En uskalla perheenjäsenten kanssa käydä kun siitä tulee vain sanomista aina.

Tänään vastasin puhelimeen vaikka aivan yllättäen soitettiin, eikä mikään maailman tutuin ihminen. Mutta kuitenkin sellainen että vastaan jos aika on sovittu. Nyt ehkä ekaa kertaa sillein että ei oltu sovittu. Tai tietenkin voin itse soittaa sopimatta, mutta yleensä en vastaa ilman sopimusta. Ja puhuttiin sitten pitkään. Hieman ajoittain tuntui pahalle kun oli kaiuttimella niin kuulin oman ääneni. Mutta pääasia tässä oli että vastasin puhelimeen.

Ja nyt on kesäkuukin jo aivan lopussa, tällä hetkellä 23.30. Heräsin tänään jo aikaisin. Eilen vielä aiemmin. Eilen sitten nukahdinkin tosi nopeasti.

Huomenna viikonloppu. Ei taaskaan mitään suunnitelmia. Välillä se on tylsää kun ei ole mitään. Joskus ei tarvitse olla mitään kuitenkaan mutta ei ole kivaa jos on aina niin.

Nyt saan olla oma itseni

Tämä päivä ollut hyvä. Kukaan ei ole eanonut rumasti. Vaikka koitankin olla kuulematta. Silti kuulen. Mutta koitan olla välittämättä. Tuskin edes menee huonoksi, en usko. Ei ainakaan tältä osin.

Tänään tullut tosi paljon lukukertoja jostain syystä. Ei voi olla vain yksi ihminen koska samalle tekstille tullut yli 200. Ehkä joku virhe jollain laitteella joka teistä tätä lukee. En tiedä. Jos ei ole niin hyvä. Saan taas lisää motivaatiota kirjoittaa. Mutta mitä kautta ne lukukerrat tulevat?

Koitin tehdä YouTube videota. En onnistunut. Suomeksi kun löytyy niitäkin todella vähän. Kokeilen joskus uudelleen. Onko jollain vinkkiä millä ohjelmalla voisin tehdä? Tietokone ei suostunut Powerpointtia lataamaan.

Jos vertaa maanantaita ja tätä päivää numeroin 4-10 niin maanantai olisi 4 ja tänään vähintään 9. Ellei enemmänkin.

Eilen oli muuten myös hyvä päivä. Eilenkään ei kukaan sanonut pahasti. Toivottavasti en kuitenkaan kerkeäisi tähän tottumaan, tuntuisi pahemmalle taas kun alkaisi uudelleen. Vaikka en voi olla varma että se ilkeily edes jatkuu. Luulen kuitenkin että jossain vaiheessa jatkuu.

Kesäkuu on kohta ohi. En tiedä onko se mielestäni hyvä asia. Toisaalta on, toisaalta ei. Ehkä kuitenkin enemmän on hyvä kuin huono asia.

Kotiasioita

Tämä on aika huono merkki. Ei kotona syöminen saisi ahdistaa. Koti on paikka missä pitäisi olla kaiken hyvin! Kohta se onnistuu vain yksin ollessa. Pelottavaa. Kädet vapisee. Tuntuu että tukehdun. Ja jos vielä pitäisi samalla puhua ja keskittyä johonkin muuhun. Ei tule mitään.

Entä sitten kun olen jossain? Onkohan silloin helpompi? Ainakin nyt edellisenä vuotena olin jopa yli 24h syömättä kun en vain pysty menemään. Kotona en toistaiseksi ole niin tehnyt. Kuulemma sekin vaikuttaa mielialaan. Tottakai minä nyt sen tiedän!

Oikeastaan pelkkä oleminen vaikeutuu päivä päivältä. En tiedä. Haluaisin ehkä jonnekin muualle, mutta minne? Mistä kuuluu aloittaa? Keneen ottaa yhteyttä? Jumiutumisia myös tulee kotona, en voi varmaksi tietää mistä se johtuu.

En saa kunnolla enään nukuttua, tarvitsisin rauhallisen ympäristön ja täällä ei ole. Asuntolassa syksyllä pitäisi saada oma huone. Tarvittiin siihenkin ihan lääkärin lausunto. (Oli ihmeissään kuitenkin, eikö unen tarve kuitenkin ole jokaisella ja minä en nuku jos on huonekaveri) Toivottavasti onnistuu. Ensimmäinen lausunto tuli neurologilta. Ja samana päivänä sain oman huoneen kun lausunto tuli.

En ole sitä Mutismi paitaa nyt pitänyt, en uskalla. Haluaisin. Syksyllä taas pääsen pitämään. Ja käytän sitä sitten paljon. :-) Voi pitää useamman päivän jos vaihtaa heti kun tunnit loppuu.

Elämäni aakkoset

Näitä oli blogeissa ennen paljonkin. Katsotaan saanko tehtyä ja miten paljon saan tehtyä.

A Avustaja, hyötyisin niin paljon hänestä.
B Blogi. Mutismista ei ole suomen kielellä kuin tämä yksi blogi. En ole ainakaan löytänyt. Olen yrittänyt paljon kuitenkin etsiä.
E Erilaisuus. Kaikki me ollaan erilaisia. Joillakin se vaikuttaa elämään vain enemmän. Mutta kuitenkin kaikki ovat ihmisiä kaikilla on oikeus kommunikointiin tai vaikkapa harrastuksiin!
H Hiljaisuus. Sitä on mukava joskus vain kuunnella. Ei ääniä missään. Ja kun itsekin "jaksan" olla hiljaa vaikka kuinka kauan.
I Ilmeet ja eleet. Niiden avulla voi myös tuoda asioita ilmi. Myös jos ei ole mahdollista kirjoittaa tai toinen ei ymmärrä viittomista. Jos siis hän haluaa edes ilmeitä tai eleitä ymmärtää.
J Jumiutuminen. On yksi osa tätä kaikkea. Se voi tulla milloin ja missä vain. Yleensä kuitenkin vähän jännittävissä tai jopa pelottavissa tilanteissa.
K Kirjoittaminen. Keino jolla voin komminikoida lähes missä tilanteessa vain. Jos toinen on vain vastaanottavalla tuulella.
L Lepo. Päivälläkin tarvitsen lepoa. Olla vain itsekseni vähän aikaa. Sitten taas jaksan.
M Mutismi. Sehän on koko blogin alkuperäinen aihe. Ja siitä haluan kertoa. Mutismista tiedetään aivan liian vähän.
O Omatoimisuus. Sitä pitäisi vielä opetella. Mutta jumiutumisten yli en oikein pääse itse.
P Positiivisuus. Ilman positiivisuutta ei tätä jaksaisi kukaan. Kaikista asioista löytyy hyvä puoli, Mutismistakin. Ja tärkein niistä mielestäni on kuuntelun taito.
R Ryhmätoiminta. Joillekin ryhmätoiminta sopii. Siinä oppii. Mutta minulla menee melkein kaikki energia siihen että pystyn olemaan paikallani enkä mene paniikkiin. Sellainen ei minulle sovi. Välillä tuntuu että se olisi ainut oikea tapa että ryhmätoiminta olisi se sopiva.
S Syöminen. Saatan olla syömättä pitkänkin aikaa. Jos ahdistus on liian suuri niin en pysty syömään. Syön vain silloin itsekseni. Enään en aina edes perheeni kanssa.
T Tulkkauspalvelu. En sitä saanut. Oli varmaan jotenkin väärät sanavalinnat. En tiedä. Onneksi sentään tänä vuonna oli toisen tulkki siinä niin tulin ymmärretyksi. Vaikka ei hänen vastuu olekkaan.
U Uudet tilanteet. Vaikka tiedän että siitä seuraisi jotain kivaa. Silti saatan valvoa öitä. Tarvitsen jatkuvaa ohjausta näissä tilanteissa.
V Viittomat. Niiden avulla tulen ynmärretyksi ajoittain kun puhetta ei vain tule.
Y Ystävät. Koen ettei minulla ole oikein ystäviä. Mutta nyt ehkä yksi. En kuitenkaan jatkuvasti jaksa toista ihmistä.
Ä Äiti. Äidin pitäisi olla se joka tukee asioissa. Minulle ei ole sellaista onnea suotu.

Kaikista kirjaimista ei nyt tullut mutta joistain tuli. Oli yllättävän vaikea keksiä.

Huono päivä

Taas kuulin kaikkea. Ei tällä kertaa kuitenkaan puhumisesta. Mutta kuitenkin. Asiasta mille en voi itse mitään.

Kaupassa käytiin ja se meni hyvin. Lopussa vain ahdisti, mutta sekin meni samantien ohi.

Ilta oli ehkä vaikein. Huono olo. Mikään mitä tein ei kuulemma mennyt taaskaan oikein... Pitää vain koittaa olla kuuntelematta.

Mutta päivä päivältä vähenee kesäloma. Ja tänä kesänä on kuitenkin vielä sellaisia päiviä etten ole kotona. En tiedä vielä kuinka monta yötä se kestää. Muutaman nyt ainakin.

Siskoni on kanssa poissa, mutta eri aikaan. Se on oikein mahtava asia. Etenkin se että eri aikaan! Jää vähemmän aikaa kuulla kaikkea ikävää. Olen kuitenkin jaksanut jo tänne asti, jaksan myös loppuun. Olen myös jaksanut muutkin kesät. :-) Miksi en jaksaisi tätä? Tuskin enää menee montaa vuotta. Vielä joskus asun itsekseni. Omassa asunnossa tai jossain muualla. En tiedä.

Toivon että huomisesta tulisi parempi. Uskon että huomisesta tulee parempi! Huomisesta on tultava parempi. Aamulla ainaan äiti ole kotona. Hän on kuitenkin kaikkein pahin sanomaan. Ei varmaankaan ajattele yhtään mitä sanoo. Onneksi suurin osa kuitenkin ajattelee mitä sanoo.

Hyvää yötä lukijoille! Tai hyvää huomenta teille ketkä vasta aamulla tämän luette. :-)

Hyvää Juhannusta

Jälleen on juhannus. Ei ole mitään suunnitelma. Se on mielestäni oikein hyvä. En haluaisikaan. Viime vuonna olimme katsomassa kokkoa ja minua niin ahdisti. Tänä vuonna ei tarvitse. Ei edes vieraita tule. Isä vain grillaa ja syödään sipsiä illalla.

Keskikesän juhla? Eihän nyt ole keskikesä. Ei edes ajallisesti. Se on vasta heinäkuussa. Mutta paljon kesästä on jo mennyt. Onneksi. Minulle alkaa riittämään kotona olo.

Eilen taas kuulin vaikka mitä ja se ahdisti. Etenkin puhumattomuudesta, mutta kun en voi sille mitään! En ole valinnut sitä itse! Ei minulla olisi Mutismia jos saisin valita. Kenellä ylipäätään olisi? Tai ilmeisesti kaikkia mitkä liittyy vähäänkään mieleen pidetään keksittyinä ja itse valittuina.

Tänään olin tosi väsynyt aamun. En tiedä miksi. Heräsin kuitenkin aikaisin, mutta sitten nukuin uudelleen. Ja nukuin melkein 12 asti.

Aika on mennyt nyt nopeasti. Ihan kuin viime kesä olisi mennyt paljon hitaammin. Tai sitten vain enemmän jouduin kuulemaan kaikkea niin tuntui pidemmälle. Yleensä ne päivät tuntuu pitkälle kun kuulen kaikkea ikävää. Odotan vain iltaa ja yötä silloin. Pääsisin nukkumaan.

Kuvan lähde: https://pixabay.com/fi/liekki-kokko-tuli-savu-698129/

Kaikki ei tykkää samoista asioista

Välillä minusta tuntuu että sekin olisi joillekin ongelma kun en välttämättä pidä heidän kanssaan samoista asioista. En esimerkiksi pidä isoista tapahtumista, jatkuvastä hälystä ja seurasta. Haluan mielummin tehdä itsekseni jotain. Vaikkapa vain olla. Jos olen ollut koko päivän jossain niin olen tosi väsynyt, ja se on sitten taas väärin.

Ei se varmaan loppujen lopuksi olisi kivaa jos kaikki pitäisivät samoista asioista. Eihän olisi vaikkapa jollain enään mitään virkaa kun kukaan ei pitäisi siitä, tai jos joku ns. vahva ihminen päättäisi mistä saa tykätä ja mistä ei.

Tänään on ollut taas hyvä päivä (tähän mennessä). On ollut hälinää, mutta ei niin paljoa kuin esimerkiksi eilen tai toissapäivänä. Olen kuitenkin väsynyt. En viitsisi mennä nukkumaan kun sitten taas yö on sitä huonompi. Jos tänään menisi ajoissa nukkumaan. Vaikka yleensä kaikki muut alkaa siinä vaiheessa kiinnostamaan :-)

En minä myöskään tykkää jostain keikan tapaisista, ehkä ne valot käy päähän, mutta myös musiikki ja niin paljon ihmisiä. Perheessäni muutama tykkää käydä, vielä se ei ole väärin etten minä ole tykännyt. Toivottavasti se ei ole koskaan väärin.

Ja jostain samasta jos sitten tykkään enkä toimi puhumalla niin se on kuulemma niin noloa että hävettää olla minun kanssani, Kuulemma puhumattomuutta ihmetellään. En oikein nykypäivänä usko siihen. Kun kuitenkin syitä voi olla vaikka mitä. Tykkäisin paljon käydä jossain paikoissa mutta en halua välttämättä oikein mennä kaikkein läheisimpien kanssa. Vaikka itse tilanne olisikin mukava, mutta esimerkiksi joku lipun osto sinne. Kirjoittaminen tai näyttäminen on kuulemma noloa. Ja kun äitini joskus matkii minua miten näytän. Mutta miten muuten voisin tehdä jos en saa näyttää? Joissain tapauksissa saattaa olla avustaja, kaveri tai ymmärtäväinen sisko joka sanoo kun en itse pysty niin se menee siinä. Usein ei kuitenkaan ole.

Ehkä olisi enemmänkin asioita mitä olisi kiva tehdä perheen kanssa, mutta kun en kaikkeen halua puhumisen takia. Kerran jouduin jäämään pois kun aloin ajattelemaan liikaa, mutta sanoin jonkun muun  syyn siihen, en muista sitä syytä enään. On siitä varmaan jo vuosia aikaa. Viime kerralla olin taas mukana ja silloin äitini sanoikin että olen ihan kuin vammainen. Koitan edelleen opetella että jättäisin ns. kuulematta tälläiset ja eilen pitkästä aikaa onnistuin! :-) Varmaan oli yli kaksi vuotta siinä välissä ja nyt taas onnistuin! Yleensähän se on tahatonta, mutta vaatii paljon keskittymistä että tarkoituksella ei kuule. Toivottavasti harvoin sitä joudun käyttämään.

Mutismi oikeastaan pilaa joitain harrastusmahdollisuuksia mitä muuten haluaisin tehdä. En uskalla välttämättä kaikkein läheisimpien kanssa mennä jonnekin. Mielummin yksin, mutta sitten taas tulee tilanne että saatan jumiutua.

Muutama päivä mennyt hyvin

Tai on kuulemma äiti sanonut vaikka mitä, eilen kysyin. En halunnut tietää. Tulee vain turhaa paha mieli. Parempi kun en tiedä. Haukkunut ja puhunut pahaa selän takana. Kerran sanoi tänään mutta en kuunnellut, tein omiani. :-)

Mutta muuten on mennyt taas hyvin. Olen saanut jotenkin nukuttuakin. Käytiin tänään useamman kerran kävelyllä.

Harvoin on näin monta hyvää päivää peräkkäin. Yleensä olisi jo huonontunut. Viime yönä minulla oli vain huono olo. Mutta en tiedä mistä johtui.

Pian on juhannus. Silloin mennään taas kauppaan. Tai ei ihan perjantaina. Mennään torstaina. En tiedä menenkö mukaan. Kun välillä ahdistaa muutenkin kaupassa. Viimeksi kun käytiin niin vein tosiaan sen valitsusosuuden avustaja asiaan.

Onneksi kerkesin viemään ajoissa. Nyt sen on mentävä läpi. Tarvitsen apua! Tarvitsen ihmisen! Miten ne päättäjät voivat päättää asioita ilman asiakkaan näkemistä? Miten voi vain tekstin perusteella sanoa ettei tarvitse jotain apua. Onko kyse rahasta? Vai mistä on kyse? Paikkakunnasta? Alasta mitä opiskelee? Päättäjästä? Entä jos ei pysty odottamaan?

Mutismi ei ilmeisesti yksin ole riittävä peruste avustajaan, mutta kun on muutakin. Tulkkauspalveluun olisi kuitenkin oikeus. Mutta Kela olisi tarvinnut jonkun oikeasanaisen lausunnon, en tiedä. Siihen en enään jaksanut jatkaa. Annoin olla. Kunhan sen avustajan saisin, en tarvitsisi tulkkia.

Taas uusi viikko

Tämä aika menee niin tajuttoman nopeasti. En voi käsittää. Huomenna alkaa taas uusi viikko. Kai kolmas lomaviikko. Tai neljäs jos se vajaakin lasketaan. Nyt on aika mennyt jostain syystä nopeammin.

Tänään olen ollut aika väsynyt. Ja on muutenkin ollut huono olo, tiedän ehkä syyn.

Tänään ei ollut mitään ohjelmaa. Ehkä oli ihan hyvä että ei ollut. Nyt kuitenkin viikko menee taas ilman mitään. Ei siis ole yhtään mitään! En tykkää siitäkään. Olisi kiva jos edes jotain olisi.

Facebookin Mutismi ryhmään nykyään kirjoitellaan aika vähän. Ennen oli mielestäni aktiivisempaa. Tietenkin se vähän harmittaa, mutta en nykyään oikein itsekään kirjoita. Ehkä se tarkoittaa että kaikki menee hyvin kun ei kuulu mitään. Samahan se pätee tietyissä blogeissakin, menee hyvin jos mitään ei kuulu. Mutta itse koitan ainakin kirjoittaa mahdollisimman usein. Hyvinä ja huonoina aikoina tänne teille.

Nyt taas mietin blogin vaihtamista yksityiseksi. Alkoi taas ahdistamaan julkisuus. En kuitenkaan tiedä. Lukija määrä laskee välittömästi. Eikä kaikki halukkaat kuitenkaan pääse lukeamaan. Vanhat sähköpostit minulla on kuitenkin tallessa asetuksissa.

Valitusosuus lähetetty

Ja nyt vain odotellaan. Kaikki mahdollisuudet kai nyt on käytetty. Peukut pystyyn, rukoukset ylöspäin! Toivon niin saavani vihdoin apua. Kuitenkin mietin välillä, entä jos kaikki menee pieleen taas jälleen. Vaikka on ylilääkärin lausunto tai ennemmin suositus, merkitseekö se oikeasti mitään? Kun kaksi kertaa on jo hakemus hylätty.

Kohta se kolmenkymmenen päivän raja olisikin jo mennyt. Alkoi olemaan viimeiset päivät lähettää. Toivottavasti päätös tulee taas pian, ja olisi myönteinen. Kielteinen se ei saa olla! Kysyin terveydenhoitajalta mitä seuraavaksi tapahtuu jos se on taas kielteinen. Sitten kuulemma tarvitaan joku sosiaalitoimi siihen.

Tänään käytiin taas kaupassa. Jotenkin ahdisti taas enemmän. En tiedä miksi. Joskus vain ahdistaa. Olin sen "pahimman" siskoni kanssa. Varmaan pelkäsin kassa tilannetta sen takia. Mutta onneksi ei ollut samaan aikaan. Helpompi mennä sillein itse. Nykyään kuitenkin enemmän on niitä kertoja että ei ahdista. Ennen oli vaikeampi. Ehkä jos joku tuttu tulee vastaan niin säikähdän pahemmin. Tänään tuli, ensin säikähdin kun tunnistin, mutta helpotti nopeasti. Siis ihan missä vain. Aika harvoin kuitenkaan tunnistan, sen toisen on tervehdittävä ensin. Minä tervehdin takaisin ehkä jollain tavalla.

Vielä yksi lääkärin lausunto

Toivon mukaan jäisi viimeiseksi. Että ei tarvitsisi enään taistella. Joulun aikaan tämän aloituksesta tulisikin vuosi. Nyt olen puoli vuotta koittanut. En ole saanut. Mutta en tiedä, onko koskaan mennyt sairaala lääkärin lausuntoa sinne vammaispalveluun. Josko nyt menisi läpi. En jaksaisi enään tätäkään kertaa, mutta jos tästä mahdollisesti on hyötyä niin hoidan tämän. Ei ole kyllä enää kun postitus edessä. :-D nyt se pitää tehdä ihan lähipäivinä, aika menee muuten umpeen.

Tänään olen taas vähän kuullut vaikka mitä. En enään jaksa välittää, annoin vain olla. Koitan opetella taas etten "kuule". Tai en oikeasti kuule, mutta tietoisesti teen sen. Nuorempana osasin.

Kun olisi useita syitä miksi tarvitsisin avustajan. Ehkä edelleen koen itse että ahdistus on se suurin syy. Ehkä muut ovat eri mieltä. Mutta toisaalta; asiat ovat yhteydessä toisiinsa. Kaikki pahentaa kaikkia. Ja kun en aina voi tietää mistä jumiutuminen johtuu, onko mutismia vai jotain muuta.

Tai kyseessä ei suoranainen lausunto, ennemminkin suositus että lääkäri suosittelee minulle henkilökohtaista avustajaa erinäisistä syistä.

Paluu tavalliseen arkeen

Voi kun tämä olisi kestänyt pidempään. Kohta on kuitenkin mentävä takaisin kaikkien luokse. Tämä oli helppoa olla vain äitini kanssa. Käyttäytyy aivan eri tavalla kun ei ole muita. Ehkä se vain menee samalla tavalla kuin kiusaaminen. Oikeastaan tämä on kiusaamista. Sen määritelmä kuitenkin on
"Sanallisen kiusaamisen muotoja ovat nimittely, pilkkaaminen, ilkeämielinen vihjailu ja toisen naurunalaiseksi tekeminen. Sanat eivät jätä fyysisiä jälkiä, vaan niiden loukkaava voima osuu kiusatun itsetuntoon ja minäkäsitykseen vahingoittaen hänen tapaansa suhtautua itseensä ja muihin. Tutkimusten mukaan kiusatun itsetunto voi olla huono vielä vuosienkin jälkeen ja luottamus muihin ihmisiin kateissa" 

Mutta vielä ajattelen. Tämä saattaa mennä ohi aikanaan! Vaikka kaikkialla sanotaan ettei se menisi ohi itsestään. Pahenee vain. Tämä on ehkä pahentunut. Ennen oli ehkä viikottain. Nykyään päivittäin, mutta en oikein aina enään edes huomaa. Tai en jaksa huomata. En anna sitä onnistumisen kokemusta muille. En halua että saisivat tunteen että minulle tulee paha mieli! Ehkä se sitten loppuu. Ehkä.

Kohtahan tämä kuukausi kuitenkin on puolessa välissä! Aika menee nopeasti! Ei toisaalta ole enään kauaa. Ja nyt tänä kesänä onkin paljon kaikkea. Etenkin se "pahin" siskoni lähtee viikoksi pois. Siitä viikosta tulee taas minulle hyvä! Saan olla. Ei ole sitä "tukihenkilöä" äidilläni että voisi sanoa jotain.

Hyvä päivä

En muista milloin viimeksi olen voinut hyvin KOKO PÄIVÄN! Aamulla olin vain tosi väsynyt kun piti herätä ennen 7, mutta muuten on ollut hieno päivä. Ei ole ahdistanut, olen saanut ajatella rauhassa.

Kaupassakin kävin ja niin ystävällinen myyjä oli taas vaikka en sanonut sanaakaan missään vaiheessa. Jotkut, harvat eivät ole niin ystävällisiä mutta tämä nyt oli. Yleensä on sellaisia "normaaleja", mutta nyt koin että kyseisellä ihmisellä oli hyvä päivä ja olin tervetullut.

Ensi yönä saan nukkua huoneessa itsekseni. Eli saan pitkästä aikaa varmaan nukuttua koko yön. En kylläkään tällä hetkellä ole kovin väsynyt. Ahdistuskohtauksia ei ole ollut niin se voi vaikuttaa kun ne väsyttää paljon.

Odotan nyt niitä lausuntoja vielä kerran avustaja asian oikaisuun. Pitäisi saada parin viikon sisään. Ja sitten taas pitää odottaa. Pääsisin kuitenkin sitten paremmin osallistumaan ja olisin edes paikalla. Ja päätös ehkä tulee sitten siitä parin kuukauden sisään. Ehkä kuukausi. En tiedä. Nyt ei kyllä olla kotona niin en pääsisi itse hakemaan. Parempi ehkä että tulisi elokuun alussa. Tai jossain siinä. Kuitenkin jonkin verran ennen koulun alkua niin voin ilmoittaa avustajalle. (Minulla olisi siis valmiina jo juuri sopiva).

Aika

Tänään katselin vain kännykän kalenterista ajan kulkua. Nyt on jo 12.6. Vähän yli kuukausi niin olen kirjoittanut vuoden tätä blogia! Tämä vuosi on mennyt nopeasti. Toivottavasti kirjoitan vielä vuodenkin päästä. Tai kirjoitanhan minä. Ehkä ajoittain vain suljen jos alkaa ahdistamaan liikaa. Nyt tähän mennessä olen sulkenut kaksi kertaa. Toinen kesti kai vähän yli kuukauden ja toinen päivän.

Aika auttaa myös puhumiseen. Ajan myötä minun on helpompi puhua. Joillekin en kuitenkaan puhu. Se riippuu ehkä siitä toisesta ihmisestä, onko hänellä ollut aiemmin halua ymmärtää mitä kerron. Jotkut ovatkin sanoneet etteivät ikinä olisi uskoneet kun ekan kerran nähtiin että jonain päivänä olen niin puhelias. Kuulemma tekee välillä mieli sanoa että olisin jo hiljaa :-) Ei kukaan ole sanonut. Ja ehkä hyvä, saattaisin nimittäin ollakin hiljaa ja pitkään. En tiedä olisinko loputtomiin, mutta kuitenkin.

Näinä muutamana yönä olen itseni puolesta saanut nukkua. On häiriötekijöitä, mutta ei kokoajan ole itselläni mielessä jotain mikä pitäisi hereillä. Sekin tulee aina ajoittain. Yöt tuntuvatkin kestävän pidempään jos valvoo.

Mutismi ei näin kesällä haittaa merkittävästi elämääni. Paitsi nyt varmaan tulossa jotain sairaala käyntejä taas toisen asian takia. Tutkimiksissa en viimeksi voinut vastata, ehkä ilman ääntä. Kuitenkin nämä olisi tilanteita missä olisi hyvä voida puhua, kun sekin on olennainen osa asiaa.

Huominen pitää huolen itsestään

Minulle koitetaan aina sanoa "On turha murehtia etukäteen, jos ei mene suunnitelman mukaan niin sitten vasta" En tietenkään voi miettiä kaikkea mitä tapahtuu. "Entä jos..." "Mitä sitten kun..." Mutta se on vain niin pelottavaa. Pelottavaa on luopua niistä ihmisistä keihin on saanut luottamuksen, pystyy puhumaan ja luottamus molemminpuoleinen. Mutta ne myös antavat kaikkein eniten. Välillä tuntuu ettei hermot kestä.

Ennen pelkäsin myös jos viesteihini tai sähköpostiini ei vastattu. En edes tätä muistanut, mutta luin vanhoja papereita niin siellä luki että pelkäsin että toiselle on käynyt jotain. Onhan se mahdollista. Mutta toivottavasti ei koskaan, ei ikinä tule sellaista tilannetta vastaan. Mutta taas. Entä jos tulee? Entä jos jollekin tapahtuu jotain äkkiä?

Mutta lopulta kuitenkin. Mikään ei muutu vaikka kuinka miettisin asioita. En voi estää jos jotain tapahtuu, en voi muuttaa jo tapahtunutta.

Kuvan lähde:
https://www.designtarrat.fi/epages/designtarrat.mobile/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/20111022-11092-64795-1/Products/"Eilinen%2C+Huominen"/SubProducts/"Eilinen%2C+Huominen+K1MU57x28"&Locale=fi_FI

Onneksi lähdin leiriltä

Nyt olen jo paremmassa kunnossa. En vain ole leiri-ihmimen. Mutta haluaisin tehdä kesällä kuitenkin jotain. En tiedä mitä. Ehkä jokin päivämuotoinen ja sellainen missä olisi paljon vähemmän ihmisiä. Työntekijöitä enemmän leiriläisiä kohti.

Nukun paremmin. En stressaa jatkuvasti ja pystyn toimimaan. Syömiset sujuu. Leirillä saatoin hyvinkin olla 24 tuntia syömättä. Ei silloin ole nälkä. Se tunne menee ohi. Silloin kun en voinut syödä niin sanoin entiselle avustajalle että en tunne nälkää. Se kuulemma tulee jos en syö.

Ehkä kesällä pääsen vielä sukulaisten luokse. Siinä olisi kesälle sitä jotain mitä haluan. Ja silloin pystyisin olemaan oma itseni. Rakastan sitä paikkaa! En ole vuosiin ollut. Siellä saan omaa aikaa ja saan myös ihmisen läsnäolon niin halutessani.

Ehkä leirillä oli vaikeinta se kun en saanut sitä toista ihmistä kun tarvitsin. Sen avulla olisin pystynyt nopeammin rauhoittumaan, ahdistus olisi laskenut. Ja sitten ei olisi noussut niin voimakkaasti että henki tuntui loppuvan. Ehkä parin vuoden päästä uudelleen.

Nyt olen kuitenkin kotona. Enään ei tarvitse jaksaa yli, toisaalta kotona en saa levättyä helposti. On täälläkin paljon kaikkea.

Joudun nyt kuitenkin lopettamaan kesken

Vielä olisi ollut oikeasti yli puolet jäljellä. Mutta tälläinen ei vain ole minulle sopivaa. Tarvitsen kuitenkin jotain muuta. On oma huone kyllä, eli saan omaa aikaa. Mutta tarvitsen ehkä jotain muuta. En tiedä. Ehkä tarvitsen sillein tutun ympäristön jossa saan halutessani olla muiden kanssa. Nyt on kaikki täysin vieraita.

Sain sanomista etten ole tutustunut muihin. Mutta en osaa näin äkkiä. Haluan ensin katsoa. Ymmärsin että se olisi ollut syy siihen miksi tämä meni osaltani näin. En ole sitä mieltä kyllä itse. Ei se voi johtua siitä. Ihmiset ovat vain niin erilaisia.

Tottakai vähän olen surullinen ja turhautunut. Miksi en voi onnistua? Miksi juuri minä? Tai en tietenkään toivo tätä kenellekään muulle. Mutta jos saisin valita antaa nämä kaikki jollekin muulle että oma elämäni helpottaisi täysin niin siinä tapauksessa saattaisin harkita. Ehkä sellaiselle vielä joka on "tietäväinen" kaikesta.

Toisaalta on hyvä että edes pienen osan olin. Vuosi sitten oli samanlainen leiri niin en edes suostunut ajattelemaan asiaa.  Koska en halunnut tulla. Ehkä en nyt halua ensi vuonnakaan. Tai onhan siihen vuosi aikaa, kerkeää tulemaan jaksamista lisää.

Olen tällä hetkellä myös väsynyt. En ole oikein saanut nukuttua.

Toinen leiripäivä

On ollut vähän helpompi kuin eilen. Päivä oli mukava ja sain tehtyä mitä pitikin. Koko ajan olin saanut tehtyä. Uskon että avustajalla paljon osuutta asiaan. Huomenna on pitkän päivän töissä, perjantaina lyhyen.

Tykkäsin aika paljon olla. Tykkään tehdä käsillä. Siinä saa näpertää jotain. Minulla on muutenkin yleensä aina koosh-pallo mukana. Sitä kun pyörittelee käsissä niin ei satuta itseään tai muita jos tulee pahempi ahdistus.

Koosh pallo

Mutta sitten taas ilta. Tänään kuitenkin vain 2 tai 3 ahdistuskohtausta ollut joista 2 vaikeaa. Eli paljon parempi kuin eilen.

Ruokailussa yksi ihana iltavuorolainen kysyi mitä olen tykännyt olla niin toinen (hänestä en niinkään pidä) meni vastaamaan puolestani että olen tykännyt. Mutta se ei ole täysi totuus. Päivät on ihan ok. Ja kun kuiskasin jotain toiselle työntekijälle niin oikein kiinnitti siihen huomiota ja näytti miten kuiskasin. Olen kai kerran asiasta huomauttanut, en ole varma. Ja nyt vielä illalla hän suuttui koska en pystynyt hakemaan lääkkeitä itse.

Huomisesta tulee vielä parempi. Toivottavasti. Ja melko varmaan tuleekin.

Koitan taas huomenna kirjoittaa jotain.

Kuvan lähde: http://www.earlylearning.fi/product_details.php/koosh-pallo

Ensimmäinen leiripäivä ohi

On ollut niin hieno ja samalla todella vaikea päivä. Ihan aamusta tuli voimakas ahdistuskohtaus. Rauhoittui. Kuraattorin luona seuraava. Siinä oli ehkä tarkoitus tullakin. Aloin nimittäin hänelle puhumaan. Ja vielä useita muita, en enään edes pysty muistamaan.

Majoittuminen oli kanssa ongelma. Oli varmaan tietokatkos. Sen sain kuraattorin avulla kanssa selvitettyä. Ja olin tietenkin myöhässä mistä piti olla. Keskiviikosta perjantaihin saan avustajan. Jos saisin mukavan kokemuksen sen myötä.

Ilta ollut kanssa todella vaihteleva. Nukuin jossain vaiheessa. Ja ahdistuskohtauksia jälleen. Ihan koko ajan. Tai sitten oli pitkä, joka vain välillä laantui.

Huomenna on joku tapahtuma ja ehkä olen menossa sinne. Kirjoitin valvojalle paperille. Luki sen mutta sitten ei suostunut enään lukemaan. Koska puhun muuten sille. Nyt oli kuitenkin tilanne ettei ne sanat vain tullut. Siinä oli muitakin. Hän ei kylläkään tietääkseni asiaa tiedä. En ole koskaan itse ainakaan kertonut eikä se ole tullut muutenkaan ilmi. Sanoi vain jotain että osaan puhua niin ei tarvitse kirjoittaa. Mutta kysynpä joltain muulta. On kuitenkin aika olennainen asia tietää. Siitä riippuu voinko lähteä.

Mutta ehkä alku on vaikea. Huomisesta tulee parempi päivä! Nyt on helpompi olla. En tiedä, sainko sen kerrottua jollekin vai mitä. Ainakin aamupäivällä huomasin miten ihan fyysisesti olo helpottui kun sain kerrottua majoittumis asian kuraattorille. Ja ihan sanoilla. Sama asia kai olisi ollut kirjoittaen mutta sanomalla nopeampi. Ja nyt jatkossa saadaan asiat hoidettua helpommin.

Kuitenkin tämä paikka on tuttu. Mutta kuitenkin on jotain erilailla ja olen taas kokemusta vahvempi kun tämä on ohi, vaikka nyt ei sille tuntuisikaan. Mutta jo se että olin tänään siellä missä pitikin on paljon!

Kohta lähden hakemaan iltalääkkeet. Ne olisi pitänyt hakea jo aikoja sitten. Mutta kun se jumiutuminen tulee niin se tulee. Ja saatan hyvinkin niiden aikana laittaa viestiä, soittaa, lukea... Ainakin jos kyse on ahdistuksesta johtuvasta jumiutumisesta.

Parempaa huomista toivon nyt. Ja se on parempi. Ei voi kuitenkaan olla paljoa huonompi.

Parempi päivä

En varmaan tänään ole kuulunut mitään ikävää. Ehkä eniten johtuu siitä että siskoni ei ole samassa paikassa kuin minä. Ja äitini kanssa he ovat pahimpia. Nyt ovat erikseen. Ja sitten vain ilta samassa. Tai riippuu pääsenkö jo aamulla aikasin lähtemään, jos en pääse niin sitten joudun olemaan vielä päivän. Ehkä sen jaksan.

Käytiin tänään aamupäivällä kaupassa. Tervehtiminen ja kiittäminen taas nyökkäämällä. Se on riittävää. Ehkä saatoin sanoa "en" kun kysyttiin onko plussa korttia. En ole varma. Tai en muista. Sanoin mahdollisesti äänettömästi. Jostain syystä en muista.

Ilta mennyt oikein hyvin. Nytkään ei mitään hätää. Uusi viikko alkamassa. Ja ihan pian se leiri. Tiistaina jos oikein muistan, kun päivät alkaa jo menemään sekaisin. Mutta ei sillä kai näin kesällä olekaan väliä. Tai välillä ei sitä muutenkaan muista.

Nyt kun on koulut loppunut ja todistukset monet saaneet niin taas sieltä saa lukea miten pitäisi olla reippaampi ja tuntiaktiivisuus heikko muteilla, ujoilla, ahdistuneilla. Ja taas vilkkaat ovat liian vilkkaita... Minulla merkintä että pitäisi olla rohkeutta enemmän. Mutta ei se ole mahdollista. Vaikka se olisi kirjoitettu. En voi sille mitään. Ei kukaan voi sille mitään. Se vain tulee. Haluaisin osallistua ja pystyä toimimaan. Mutta en pysty. En enään pysty edes kunnolla kotona.

Taas valitan...

Ja oma valintasi on jos luet. Jos et halua lukea älä lue. :-)

Nykyään myös kotona alan olemaan Mutismin vankina. Se vain pahenee. En enään meinaa jaksaa. Pelkään että jonain päivänä en enään puhu ollenkaan.

Loma vasta aivan alussa ja jo nyt alkanut ns.kiusaaminen. En voi sanoa että se on kiusaamista kerta tapahtuu kotona. Mutta koko ajan sanotaan asioita mitkä tuntuu pahalle.

10 viikkoa. Se tuntuu tosi pitkälle ajalle. Lopulta se on kuitenkin aika lyhyt. Yleensä minulla ei ole edes kesällä mitään ohjelmaa niin tuntuu varmaan vielä pidemälle.

Onneksi nyt vasta maanantaina siskoni kanssa samassa asuintilassa seuraavan kerran. Hän on pahin äitini kanssa. Sitten vain yksi yö niin pääsen pois melkein kahdeksi viikoksi. Siskoni mukaan sekin on kuulemma ihan tyhmää. Itse hänellä on vaikka mitä ohjelmaa kesäksi. Minulla vain tuo vajaa kahden viikon leiri. Onko se muka väärin? Enkö minä muka saisi tehdä kesällä mitään? Pitäisikö minun vain kuunnella haukkumista ja jaksaa 10 viikkoa sitä? Nyt siihen tulee tauko. Ja sitten onkin enää vähän yli 8 viikkoa jäljellä. Ja jos pääsisin viikoksi sinne sukulaisten luokse. Sitten olisi vain vähän yli 7 viikkoa.

Jokainen ihminen kun tarvitsee omaa aikaa ja ei aina edes jaksa vastata, tai ei huomaa. Tai vastaa lyhyesti, yhdellä sanalla. Ja sitten saa kuulla taas olevansa "mykkä". Minä en aina edes huomaa jos minulle puhutaan. Ainakaan jos ei nimellä puhuta, etenkin väsyneenä.

Hätätekstiviesti

Hätäkeskus vastaanottaa vuosittain n.100 viestiä. Se on mielestäni aika vähän. Ehkä on kuitenkin niin että ei tarvitse sitä käyttää kun paikalla on muita.

Eilen sain oikeuden hätätekstiviestiin. Vähän yli viikon odotin. Mietin jo aiemmin onkohan minulla oikeus kun olen lukenut että olisi vain kuulovammaisille. Mutta Mutismi oli täysin riittävä peruste.

Hätäkeskukselta saa vaikka sähköpostilla esitteen josta löytyy puhelinnumero mihin voi laittaa tekstiviestiä, niitä ei itse sivuilla julkaista mahdollisen ilkivallan takia.

Jo vuonna 2005 vuoden lopulla luvattiin että viestiä voisi lähettää suoraan numeroon 112. Mutta se ei ole edelleenkään mahdollista. Tavoite on nyt että se saataisiin tänä vuonna käyttöön. Helpompi muistaa. Mutta vaikka viestin voisi lähettää numeroon 112, se ei ole kaikille. Siihen kai pitää rekisteröityä ja on mahdollista vain erityisryhmille. Siitä varmaan tulee lisää tietoa myöhemmin.

Lähteet:
http://www.112.fi/hatanumero_112/tietoa_erityisryhmille

http://www.kuurojenliitto.fi/fi/ajankohtaista/uutiset/katsaus-112-hatatekstiviestin-tilanteeseen#.WTBuPKBOTqA

http://www.112.fi/hatatilanne/uusi_tekniikka


Kuvan lähde:
http://www.leppalahdenvpk.net/hatailmoitus.shtml

Omaa aikaa, äkkiä!

Koko ajan ääniä. Koko ajan ihmisiä. Väsyttää. Yöksi voin rauhoittua. Ja olen itsekseni. On aikaa miettiä asioita, on aikaa vain itselle. Voi kuunnella vaikka hiljaisuutta. Paitsi pitää nukkua yöllä.

Nykyään myös kotona pelkään virheitä. Saan kamalasti sanomista jos teen jotain väärin. En enään uskalla. Pelkään. Ja sitten jos en uskalla tehdä niin saan siitä sanomista. Miksi on väärin epäonnistua jos ei ole koskaan kerrottu? Ja tätäkö on koko kesä? Toivottavasti ei. Ei kenenkään jaksaminen sellaista kestäisi. Voi kun olisi jo aika mennä nukkumaan. Olen väsynyt.

Mutismi ei sillein kotona ole läsnä. Mutta jos tulee joitain vieraampia niin sitten se taas tulee. Mutta nykyään äitini ehkä sen alkaa hyväksymään. Toivottavasti. Joskus siskoni luulee että olen taas "mykkä", en vain huomaa kun minulle puhutaan. Inhoan koko sanaa. Tuskin sitä edes oikeasti käytetään. Mutta se sattuu kuitenkin, joka kerta. Pitäisiköhän siihen tottua? Asioihin tottuu... Tuskin tälläiseen kuitenkaan. En tiedä mitä teen.

Josko huomenna olisi parempi olla. Toivotaan ainakin. Ja kohtahan alkaa se leiri. Pääsen pois täältä, ainakin hetkeksi. Sitten ehkä myöhemmin kesällä mennään sukulaisten luo mummin ja hänen miehensä kanssa. Muita meiltä ei sinne tule. Siellä minun on helpompi olla. Siellä ei kukaan sano rumasti. Saan olla juuri sellainen kun olen.