Uusi vuosi 2020

Mitähän tämä vuosi tuo tullessaan? Toivon että mutismin suhteen menisi ainakin parempaan suuntaan. Ja jos siihen uskoo niin onko se mahdollisesti helpompaa? Itsellä usko loppunut näiden vuosien aikana. Blogikin täyttää kesällä jo 4 vuotta.

Uudenvuoden lupaus oli hakea uudelleen kouluun. Kysyin tulkilta kuuluuko opiskelutulkkaus siihen mihin meinasin hakea kun se koulutus ei valmista mihinkään, vain elämään ja tuo rytmiä päivään. Se olisi samassa koulussa mutta eri rakennuksessa mistä nyt lopetin kokonaan. Eropaperi on kai lähetetty.

Muistellaan hetki vuotta 2019.

Tammikuu: Sain tulkkauspalvelu päätöksen vihdoin myönteisenä, pitkän taistelun jälkeen. Sitten olikin itsellä paljon töitä kun piti aloittaa opikelutulkin haku ja kelan kanssa siitäkin väitettiin mutta onneksi hävisin.

Helmikuu: Uudet tulkit aloittivat. Jokaista jännitin erikseen. Ja en pystynyt puhumaan ollenkaan, se oli joillekin kova paikka. Etenkin omalle opettajalle.

Maaliskuu: Muut luokkalaiset suunnittelivat innoissaan luokkaretkeä, itse en ollut asiasta kovinkaan innoissani. Ahvenanmaan reissu oli kyseessä.

Huhtikuu: Ihana avustajani ilmoitti itsensä työsuhteesta irti. Sai toisen työn. Oli rankka kausi. Tässä vaiheessa luokkaretki oli jo päivittäinen puheenaihe. Minulle sanottiin suoraan että en voi lähteä ilman avustajaa ja tulkki ei voi se olla. Ja tarvitsenko molemmat.

Toukokuu: Alkukuu meni sairaalassa. Koko kuukausi opetella uudelleen kävelemistä. Palasin kouluun rollaattorin ja tulkin avulla. Muut meidän ryhmästä valmistui ja olin nukahtanut sohvalle valmistujaispäivänä.

Kesäkuu: Olimme siskoni kanssa Linnanmäellä ja yksi hotelli yö. Oli mukava reissu. Puolessa välissä kuuta pääsin jo liikkumaan kokonaan itse.

Heinäkuu: Olin paljon kotona,aika huonosti tätä muistan. Alkoi olemaan kai vaikeaa. Joku yö odotin päivystäksessä monta tuntia ahdistuneena. Seuraavana päivänä kanssa odotettiin tulkin kanssa niin nukahdin. Sain edes vähän nukuttua. Tapahtui kyllä paljon, esimerkiksi tapasin isovanhempani pitkästä aikaa. Harmi että tähänkin tarvitsen tulkkia. Kun on liian pitkä aika näkemisestä.

Elokuu: Romahdin täysin. Jakaminen meni kerrasta. Soitin yöllä päivystykseen niin kehoittivat soittamaan ambulanssin. En soittanut,mutta seuraavana aamuna heräsin aikaisin, joskus 7 aikaan. Mummi ihmetteli mutta en halunnut kertoa. Vaikka taksi hakikin. M1 (pakkohoito lähete) ja sain vihdoin apua. Olin noin kuukauden osastolla. Viimeisenä päivänä muutin uuteen asumisyksikköön ja olen siitä kiitollinen.

Syyskuu: Aika lailla totuttelua uuteen paikkaan. Omassa huoneessa olin paljon. En uskaltanut mennä yhteisiin tiloihin. Lopulta aloin menemään kansion turvin. Näin tulin ymmärretyksi ilman puhetta. Aloin myös saada kouristuskohtauksia, viikoittain ambulanssilla sairaalaan. Aloitin myös koulun, toki lopetin kolmen viikon jälkeen kun sinnekin jouduttiin soittamaan. apua. Avustaja oli ihana, käski lepäämään.

Lokakuu: Rohkaistuin enemmän ja aloin luottamaan hoitajiin. Tässä vaiheessa kai saatiin myös tietää ettei kohtaukset ole vaarallisia. Hain sairaslomaa koulusta.

Marraskuu: Mietin paljon pitäisikö koko koulu lopettaa kun olin niin väsynyt. Ja koulultahan ei ymmärrystä herunut vaikka miten lääkärit sanoisivat mitä. Loppukuusta oli myös silmäleikkaus Kuopiossa. Oli ihana nähdä tuttua tulkkia. Heräämö on aina yhtä vaikea. Jännä miten tulkki osasi kertoa että mulla on jano kun en vielä avannut silmiä vaan liikutin vain suuta, mutta kuulin.

Joulukuu: Kaikista isoin asia, aloin seurustella 19.12.19. Helppo päivä muistaa. Maalasin myös paljon.