perjantai 20. heinäkuuta 2018

Kiva ilta

Tämä oli aivan mun lempipeli, piti heittää toisen tauluun palloja.

Oltiin tänään siskoni kanssa Saimaa Stadiumilla, oli kivaa, tuli vaan ihan tosi kuuma. Siskoni vaan sanoi myyjälle "Yksi aikuisten ja yksi avustajan lippu." Ei pyytänyt nähdä mitään.  Saattoi kuitenkin nähdä vammaiskortin vilaukselta. Ensi kerran pitää aloittaa ylhäältä. Silloin mennään varmaan koko päiväksi. Otetaan vaan eväät mukaan ja erityisesti JUOMINEN. Se jäi tämän kerran, jatkossa sitä EI VAAN VOI unohtaa.

Oli muuten tosi huono valinta valkoiset sukat. Nyt ne on aivan likaiset, kun lattia on tietenkin likainen vaikka siellä siivotaankin. Joka on enemmän tavaroiden paikalleen laittoa (Vaikka se kuuluisi asiakkaille palauttaa esim. pallot). No tiedänpä laittaa ensi kerralla tummat sukat, siellä kuitenkin on oltava sukat jalassa.

Toi pallopeli oli tosiaan kiva, molemmille tuli alkuun neljä palloa ja sitten painettiin aloita nappulaa ja alettiin heitellä, olisi ehkä joukkueina 2 ja 2 kivempi pelata, mutta ne pitäisi varmasti olla ihan perhettä. Josko vielä joku päivä innostuisi. Mutta minulla ja siskolla on ainakin seuraava kerta jo tiedossa, vähän yli kuukauden päästä. Silloin otetaan varmaan kokopäivä lippu ja kun mennään sunnuntaina niin katsoin netistä, ei siellä koko päivänä ole paljoa porukkaa, toisin kuin lauantaina. Koko päivän korkeat tolpat, eli kävijöitä paljon. Silloin siellä ei välttämättä olisi niin mukavaa, en ainakaan usko.

Siellä on paljon pelejä mistä tykkäsin, jotkut kyllä tein ihan omalla tavalla. Esimerkiksi pallot ei mennyt reikiin niin otinja kannoin ne. Mitäs eivät totelleet. :-D Ihan muutaman sain heittämällä.

Lopussa oltiin kyllä niin väsyneitä että ei mitään rajaa. Tultiin taksilla takaisin. Tuttu kuski, nyt alkanut laittamaan sen mittarin jossain vaiheessa pois päältä. Sanoi vaan "sammutetaan toi mittari niin ei tarvitse maksaa niin paljoa" Ehkä siitä muutama euro jäi, kun liikenne oli hidasta ja pihaan ajo myös.

Näitä erityisen kivoja päiviä on ollut nyt kaksi tosi lähekkäin. Ja vihdoin joku liikunnallinen juttu mistä tykkään. Tässäkin saa tehdä mitä haluaa (rajansa kaikella tietenkin).

tiistai 17. heinäkuuta 2018

Lasten VS. aikuisten suhtautuminen erilaisuuteen




Mielestäni tämä on todella kiinnostava ja ennenkaikkea tärkeä aihe, mitä me jo lapsuusiän ohittaneet voimmekaan oppia lapsilta, voimme oppia heiltä vaikka mitä. Lapset suhtautuvat erilaisuuteen niin luontevasti, mutta taitaa olla se aikuinen joka opettaa sitten siitä pois ettei lapsi osaakaan myöhemmin erilaisuutta kohdata.

Olen jotenkin huomannut lasten ymmärtävän paremmin erilaisuuden, aikuisille se on paljon vaikeampaa, tietenkin lapselle pitää ikätasoon   sopivasti kertoa vaikkapa miksi joku ei kävele tai mistä johtuu ettei joku toinen puhu, tai miksi joku saa tuoda ravintolaan koiran, mutta se oma Musti piti jättää kotiin. Lapselle ei kuitenkaan voi alkaa liian tarkkaan kertomaan vaikka siitä koirasta että se on opaskoira sokealla ihmisellä ja neuvoo mihin mennään ja sen koulutus on kestänyt niin ja niin kauan ja siksi se saa tulla ravintolaan, muut koirat eivät saa tulla. Onkohan se sitten joidenkin mielestä väärin niitä muita  koiria kohtaan?

Mutta en siis vieläkään oikein päässyt aiheeseen lapsien ja aikuisten toiminnasta. Tänään taas koin miten herttaisesti lapsi, (aloittaa kai nyt eskarin  syksyllä) oli minua kohtaan, En muista kysyikö omalta äidiltä vai minun äidiltä miksi en puhu. Minulta lapsi kysyi kovemmalla äänellä "Oletko sinä kuuro?" Voi, en ole kuuro. Ja vaikka olisin ollutkin niin en olisi kuullut kysymystä ja olisin ollut kommunikoinnissa ihan normaalisti mukana, vain viittomakielellä. Sitten äitini sanoi että olen vain niin ujo. Ja sitten kuulin maailman ihanimman lauseen "Ei minua tarvitse ujostella" Siis en sillein pidä lapsista, mutta kun he osaavat joskus käyttäytyä paremmin kuin aikuiset.

Otetaan nyt kuvitteellinen tilanne aikuisen kanssa samanlainen.
"Tänään taas koin miten aikuinen toimii minua kohtaan, en muista keneltä kysyi miksi en puhu. Mutta äitini kertoi että minulla on valikoiva puhumattomuus, ihan sellainen oikea sairaus. Kuulemma tämän aikuisen mielestä sellaisia ei olekaan ja kaikille pitää puhua" 
Vähän niin kuin meidän yksi opettaja, alussa kun avustajani auttoi minua vastaamaan niin sanoi "Noora voi ihan yhtä hyvin puhua itsekin!" tai "Kyllä jo toisena vuotena pitää puhua" tai sitten "Mihin sinä tulkkia tarvitset kun osaat puhua?" Ihan vaan tiedoksi, tulkkia käytetään moneen muuhunkin kuin puhumiseen. Mutta tarve on erityisesti siinä.



Kuvien lähteet:

http://www.tikkurilannaisvoimistelijat.com/lapset-ja-nuoret/
https://www.paakaupunkiseudunpartiolaiset.fi/ajankohtaiset/aikuinen-aloita-uusi-harrastus/

maanantai 16. heinäkuuta 2018

Mitä tapahtui 16.7.2016?


En ole kovin hyvä tekemään mitään kuvia tietokoneella, kuten kuvasta huomaa. Samoin edellisestä, mutta ei sillä ole merkitystä.

Tällä päivällä on taas jokin merkitys. Nimittäin tänään 16.7.2018 olen kirjoittanut blogia jo KAKSI vuotta. Tässä (aukeaa uuteen ikkunaan) on vuosi sitten julkaistu teksti. Katsotaan seuraavaksi mitä kaikkea sen jälkeen on tapahtunut...

-Syyskuussa oli jokin koululeiri, olin todella ahdistunut. Tänä syksynä en mene jos en saa lisätunteja tai Heta-liitto ei toimi niin kuin luulen. Leiristä kerroin täällätäällä sekä täällä
-Syyskuussa blogini pääsi myös YouTube videoon jonka Ilonanne teki, teksti ja linkki videoon löytyy täältä
-Lokakuussa oli puhevammaisten viikko, muistaakseni kyseiseen haasteeseen en kuitenkaan voinut osallistua, mutta siinä olisi kaikille ajattelun aihetta, löydät tekstin täältä
-Tämän kirjoitus oli mukavaa, 10 asiaa mitä ei tule sanoa Mutistiselle, ja oli itsellenikin opettavaista kirjoittaa ja varmaan monelle myös lukeminen.
-Marraskuussa tein luokalleni esitelmän Mutismista. Halutessasi voit sen lukea täältä
-Joulukuussa näemmä jäinkin sairaslomalle, siitä kirjoitan täällä
-Sitten vaihtui vuosi ja sain kielteisen tulkkauspäätöksen ja kävin tulkin kanssa Kelassa, ne tekstit löytyvät täältä ja täältä
-Kesäkuussa uskalsin vihdoin vaihtaa avustajaa, siitä voit halutessasi lukea täältä
-Heinäkuussa aloin kirjoittamaan kiusaamisosia ykkösen löydät täältä. Kakkososa on tässä, seuraavana pli vuorossa osa kolme jonka voit lukea täältä. Tämä on vielä tällä hetkellä kesken. Varmaan tulee ainakin osat neljä ja viisi.

Mitä sinulle on tästä vuodesta jäänyt mieleen? Mikä sinun mielestäsi ollut kiinnostavin postaus? Onko jokin aihe jäänyt liian vähälle? Tai onko jotain liikaa? Mitä sinä haluaisit tulevalta blogivuodelta? Onko jotain täysin uutta? Enemmän tai vähemmän kirjoituksia? Kuvien määrä? Muita ajatuksia?

sunnuntai 15. heinäkuuta 2018

Kiusaaminen osa 3








Tämän aihe on kiusaaminen yläkoulussa eli ikäluokkana suunnilleen 12-16v.

Minua kiusattiin yläasteella, alkuun koitin valehdella luokanvalvojalle, mutta sitten tämä kysyi kaveriltani joka kertoi totuuden. Ehkä näin myöhemmin ajateltuna hyvä. Ja ollaan yhden entisen kiusaajan kanssa jollain tavalla kavereitakin. Joku heistä taisi lopulta joutua jonnekin laitokseen kun kiusasi kokoajan ja melko varmaan oli muutakin ongelmaa hänellä.

Tytöillä on tässä vaiheessa henkistä kiusaamista paljon. On juuri ne omat porukat ja joku jätetään pois ryhmästä.

Pojilla kiusaaminen on varmaan enemmän fyysistä ja siitä saa helpommin kiinni.

En tiedä onko nykyään liikuntatunneilla huutojakoja, siellä aina jää se sama viimeiseksi ja sitten tulee kommentteja "onko meidän pakko ottaa toi?" Itse en edes loppu ajasta yläasteella ollut liikuntatunneilla ahdistuksen takia.

En myöskään tiedä käykö poliisi nykyään puhumassa yläasteella kiusaamisesta. Mielestäni se olisi hyvä, kun alkaa nuori olla rikosoikeudellisesti vastuussa ja kiusaaminen on RIKOS.

Tässäkin vaiheessa voi koulun henkilökuntakin kiusata. En oikein osaa sanoa miten omalla kohdalla meni, mutta ei ollut sellaista mitä ala-asteella tai myöhemmin on ollut. Eli sanoisin ehkä että yläasteella ei ollut.


Kuvien lähteet: https://www.is.fi/hyvaolo/art-2000000504927.html

https://whyy.org/episodes/bullying-in-schools-and-online/

lauantai 14. heinäkuuta 2018

Sata syytä olla onnellinen

Katsotaan saanko sata syytä onnellisuuteen, varmaan ihan keksimällä pitää lopulta keksiä, mutta ihan pienetkin asiat käy.

1. Meillä on ihana kissa, joka nukkuu vieressä.
2. Lampivesi on lämmintä.
3. Sain uuden avustajan.
4. Potilaslaki sanoo että on oikeus tulkkiin sairaalassa.
5. Mennään Linnanmäelle elokuussa.
6. Meillä on mankeli.
7. Pääsen melko varmaan karsastuksesta eroon.
8. On olemassa kommunikointikeinoja.
9. Jääpullot on parhautta yöllä.
10. Yöllä om myös täydellinen aika kuunnella hiljaisuutta.
11. Mulla on oikea karhuäiti joka puolustaa kaikessa.
12. Osaan uida.
13. Olen suhteellisen terve.
14. Opin hiljalleen olemaan välittämättä muiden ilkeilystä.
15. Blogia on kiva kirjoittaa.
16. Täällä blogissa on jonkinverran aktiivisia lukijoita.
17. Meidän seurakunnan pappi palasi töihin ja taas voin saada häneltä akuutisti apua. (Keskustelu)
18. Mulla on kavereita.
19. Erilaisuutta hyväksytään kokoajan enemmän.
20. Lomalla saa nukkua aamulla.
21. Jos en tänä vuonna voi osallistua koulun leirille, saatan saada sen korvattua TulkkausILONAn kurssilla, jonka olen jo suorittanut.
22. Syksyllä saattaa tulla jatkokurssi.
23. Silmälääkäriin saan melkovarmaan tutun tulkin.
24. Syyslomalla Peurunkaan.
25. Sain vammaiskortin, eli nyt pääsen paljon helpommin eri paikkoihin kun avustaja ei maksa mitään.
26. Minulla on ihana pöllö kännykkäpussi.
27. Näitä onkin aika helppo keksiä.
28. Kävin eilen uimassa 2 kertaa.
29. Iskä ei tällä hetkellä kuorsaa. :-D
30. Onneksi sitä varten on kuitenkin tossa vieressä korvatulpat.
31. Pystyn puhumaan tulevalle avustajalle.
32. Kaikkein vaikeampinakin hetkinä voin luottaa siihen että Jumala on ja pysyy. (Ja tästä ei tämän enempää)
33. Kotona saan mankeloida KAIKKI lakanat.
34. Minua ei ole kiusattu KOKO KESÄNÄ Mutismin takia.
35. Ei ollut kun yksi korvatulppa, mutta se riittää.
36. Uskallan käyttää Mutismi paitoja julkisesti.
37. Minulla on jääkaapissa viiliksiä.
38. Huomenna taas uimaan.
39. Nyt olen nukkunut muutaman yön ihan hyvin.
40. Tässä on parhaita 10 luvut.
41. Minun entisen omaishoitajan exä asuu tosi lähellä siskoja, saatan siis nähdä hänen koiriaan joskus.
42. Tänne voi jättää kirjoituksen kesken.
43. En ole saanut pitkään aikaan isoja epilepsiakohtauksia.
44. Yläsängyssä on kiva nukkua.
45. En ole allerginen.
46. Eli voin syödä mitä jäätelöä vain mistä tykkää.
47. Aion mennä elokuussa myös Sealifeen. Avustaja sinnekin ilmainen.
48. Siellä on ylisöpöjä pehmoleluja.
49. Osaan lukea ja kirjoittaa.
50. PUOLIVÄLI!
51. Lampivesi lämpiää edelleen kun on tulossa lämmin päivä.
52. Pääsin valtti kokeiluun joka on syksyllä.
53. Kotipaikkakunnan taksikuskit ovat mukavia, ja yleensä aina joku muutamista tulee maanantaina hakemaan.
54. Nukuin hyvin viime yön.
55. YouTubeen on tullut uusia Poliisit Kotihälytys jaksoja.
56. Siellä on myös PALJON muita hyviä videoita.
57. Minulla on sims peli tietokoneella.
58. Koska on sisaruksia paljon niin on mahdollisuus välillä pelata jotain.
59. Nämä ovat jo melkein lopussa.
60. Taas kymppiluku!
61. Kotona minulla on kesken iso käsityö jota voin jatkaa aina kun haluan, kesällä ei oikein tee paljoa mieli.
62. Tilasin itselleni ristikkolehden.
63. Ensimmäinen numero tulee jo tässä kuussa.
64. Nyt minulla on kaksi isoa ristikkolehteä kesken.
65. Kohta on syksy ja ilma viilenee.
66. Syksyllä puista tulee ihania.
67. Uimahallit aukeaa syksyllä.
68. Voin tehdä livejä Mutismi ryhmään.
69. Se on helppoa koska saan itse päättää milloin, miten kauan ja etenkin lopettaa heti kun haluan ja saan päättää jääkö se sinne vai poistanko.
70. Ja taas vaihtui kymmenet.
71. Luukas on maailman kaunein koiran nimi.
72. Tällä hetkellä ei ole kuuma.
73. Meidän vauva on niin söpö kun kävelee.
74. Tätä blogia luki kuulemma aiemmin koululla työntekijöistä lähes kaikki, onneksi sain tietää siitä, eipä siis lue enää.
75. Tämä ei siis ole enää heille kiusaamisen aihe.
76. He eivät saa enää KOSKAAN oikeuksia tänne. Yleisavustaja saa halutessaan.
77. Pääsin melkein YouTube videoon.
78. Kaikki on hereillä, mutta ei tarvitse mennä alas.
79. Kohta noi lähtee kauppaan.
80. Minulla on hyvä yövalo, joka syttyy kun havaitsee liikettä.
81. Minulle on sanottu yhdestä työharjoittelu paikasta että pääsisin sinne heti töihin.
82. Samaisessa työpaikassa on ihana ohjaaja.
83. Käyn siellä välillä vapaaehtoisena.
84. Voisinkin mennä sinne elokuussa.
85. Ne asiakkaat ovat niin iloisia kun menen sinne. Nyt ei vaan ole enää suosikki mummoa, pitää siis luoda uusi suhde.
86. Nyt on numerot jo vähissä.
87. Jos lomalla väsyttää voi vain käydä nukkumaan.
88. Onneksi on olemassa vaikka mitä kommunikointi keinoja.
89. Nyt ei sada vettä.
90. Viimeinen kymppi!
91. Kivat ja kannustavat kommentit blogissa.
92. Uusi hiusväri.
93. On valoisaa.
94. Aikuisten värityskirjat. (Esim inspiroivat kuviot)
95. Meidän yksi kissa osaa vastata kun sille sanoo "mau".
96. Minulla on koirantassu tatuointi.
97. Emla voiteet ja laastarit on melkein elämän ehto.
98. Soijamureke on ihanaa.
99. Minun ei tarvitse puuttua kanien hoitoon millään tavalla.
100. LOPPU

Oli muuten lopulta vaikea. Ehkä tossa 70 jälkeen vaikeutui enemmän.

Vinkin sain täältä: https://www.kaksplus.fi/blogit/meriannenmielessa/2015/10/31/100-syyta-olla-onnellinen/

torstai 12. heinäkuuta 2018

Kiusaaminen osa 2




Nyt ovat vuorossa alakoululaiset eli 6-13 vuotiaita voi olla. Tämä on kyllä aika iso ikähaarukka. Mutta ei se mitään, koittaan silti.

Kouluiässä aletaan erilaisuus huomaamaan jo todella nopeasti ja kavereita alkaa tulemaan kaikille, joku tietenkin voi helposti jäädä ulkopuolelle ja sitten häntä on helppo kiusata. Tässä vaiheessa siis alkaa helposti myös ryhmämuotoinen kiusaaminen ja "pääkiusaaja" saa helposti lisää motivaatiota muista.

Tässä en enää puhu 5 vuotiaista, se oli edellisessä. Vaikka oikeastaan esikoulu kuuluu kouluun ja siellä voi olla 5 vuotiaita. 6 vuotiaat voivat mennä jo ensimmäiselle luokalle, mutta olisiko parempi kuitenkin että olisi vielä jotkut harjoittelemassa vuoden esikoulussa käyttäytymistä. Että se saataisiin jo heti kitkettyä pois lapselta.

Tai sitten olisiko näille pienille kiusaajille oma luokka? Siihen ei kuitenkaan ole oikein verorahoja, niitä kun  tarvitaan niin moneen asiaan Suomessa. Kaikkeen mahdolliseen ja mahdottomaankin.

Poliisit taitavat nykyään käydä paljon koululla puhumassa kiusaamisesta. En tiedä kunnolla kun en ole enää peruskoulussa, mutta olisiko se hyvä pienille koululaisille? Että poliisi kertoisi asian olevan väärin? Olisiko lasten se helpompi ymmärtää, vai olisiko se liian pelottavaa? Ehkä sitten yli 10 vuotiaille olisi tälläinen hyvä. Tai myös pienille jotenkin pienimuotoinen, ettei ihan niin laajasti, mutta kerrottaisiin kuitenkin että tarvittaessa poliisi voi asiaan puuttua. Kertominen tietenkin ikätasoon sopivalla tavalla että lapsi ymmärtää.
S
Opettajat eivät voi kuitenkaan kaikkeen puuttua, etenkin isoissa kouluissa se on vaikea huomata ja ei sitten haluta kertoa aikuiselle kiusaamisen pahenemisen pelossa tai jostain muusta syystä ja niin asiaan ei voida puuttua. Ihan pienet eivät välttämättä vielä tätä osaa pelätä.

Jos välitunnit ovat kaikilla samaan aikaan niin on jonkun 13 vuotiaan tosi helppo ottaa joku 6-7 vuotias kiusaamisen ja kiristämisen kohteeksi ja voi myös käyttää uhkailua niin pienempikin tässä vaiheessa osaa pelätä kiusaamisen pahenemista vaikka edellisessä kappaleessa ajattelin ettei näin välttämättä olisi. Kaikki on kuitenkin aika tapauskohtaista,

Siskoani kiusattiin tässä iässä, opettajan toimesta. Minua ei taidettu kiusata, en ainakaan muista. (siis tässä iässä) Opettaja sanoi kaikkien kuullen esimerkiksi ettei siskostani tule mitään elämässä ja kaikkea tämmöistä "mukavaa". Mutta onneksi meillä on oikea karhuemo äitinä joka puolustaa AINA, jos vaan saa jotain tietää. Eli ei siis vain lapset kiusaa alakoulussa vaan myös opettajat ja muut koulun työntekijät. (avustajat, keittäjät, siivoojat...) Muistaakseni siellä alakoulussa missä itse olin ei ollut muita aikuiskiusaajia kuin kyseinen opettaja. Ehkä vähän myös toinen opettaja koitti kiusata minua, esimerkiksi merkitsi vain minun läksyn unohdukset, kertomalla kaikille miten huono olen englannissa, valittanut kun kerroin mielipiteeni tai en puhunut.

Seuraavassa osassa tulee yläaste, eli 12-16 vuotiaista kerron. Ja myös siinä vaiheessa taitaa olla myös koulun henkilökunta osallistumassa kiusaamiseen. En ole vielä varma mitä tulee mieleen.





Poliisin video kiusaamisesta: https://www.poliisi.fi/neuvot/kiusaaminen

Kuvien lähteet: https://im.mtv.fi/image/4263268/portrait/368/614/c81ccd6b2926b26a1f3684aa4ad6f2f3/mw/koulukiusaaminen-juliste.png

https://www.meidanjuttulehti.fi/suhteet/kiusaaminen-kuriin

https://gazettereview.com/2015/04/childhood-bullying-affects-kids-more-than-maltreatment/

tiistai 10. heinäkuuta 2018

Shoppailupäivä 9.7.2018



Eilen oli kiva päivä. Oltiin monta tuntia kaupungilla. Ostin uusia vaatteita. Aika harvoin nykyään ostan uusia. Siskolla oli niin ihanat keltaiset housut niin halusin samanlaiset niin käytiin ensin katsomassa niitä, ostin sitten pinkitkin kun oli kuitenkin alessa. Cubukselta en muistaakseni muuta ostanut.

H&M:ltä ostin sitten hupparin, pitkät takit ja topit ainakin. Siellä se myyjä ei kai ennen ollut kohdannut puhumatonta asiakasta (ainakaan kovin usein), tai sitten sillä oli huono päivä. Tervehti minua kerran, en vastannut puhumalla, sitten katsoi minua ns.ilkeästi ja tervehti uudelleen kovemmalla äänellä, molemmilla kerroilla nyökkäsin, loppua en oikein enää muista, ei kuitenkaan alkanut liikaa ahdistaa. Ei tarvinnut onneksi sen takia lähteä pois. Mutta jos on huono päivä niin pitääkö se asiakkaaseen purkaa? Kuitenkin Suomessa on jonkin verran puhevammaisia ihmisiä. Cubuksella oli tosi ystävällistä, puhumattomuuteen ei kiinnitetty huomiota. Näiden takia uskallan käydä kaupassa, tiedän että vielä on niitä ketkä asiaan eivät kiinnitä huomiota.

Oli todella lämmin päivä, ulkona etenkin se lämpö oikein tuntui. Ei niinkään sisällä. Mutta kun matkaa oli yli 2km farkut jalassa niin tuli lämmin. En tykkää niin lämpimästä, en ainakaan yöllä.

Kaupungissa oli juuri sopivan viileä ja sain nukuttua molemmat yöt, mökillä on jotenkin vaikeampi, ehkä kun meitä on enemmän samassa huoneessa ja huone on pienempi. Vaikka ovi ei olekaan kiinni, tykkään nukkua ovi auki.

Olisin vielä halunnut jotain violettia, mutta sellaista ei oikein ollut. Äiti ehdotti hupparia ilman vetoketjua, mutta en tykkää sellaisesta. Pitää olla mahdollisuus saada äkkiä pois päältä ahdistuksen ja epilepsian takia.

Olisin ehkä jaksanut olla kauemminkin, mutta oli aika jo lähteä ja oli kuitenkin jo vähän nälkä. Illalla sitten syötiin pitsaa. Koko päivä oli tosi kiva, ehkä koko kesän kivin päivä.

En tiedä miksi tonne alhaalle jäin noin paljon tyhjää tilaa, kuvat oli ainakin todella vaikea saada paikoilleen, en siis tiedä ovatko ne vieläkään oikein.


























































maanantai 9. heinäkuuta 2018

Kiusaaminen osa 1

Tälläinen aihe tuli äidille mieleen kun mietin taas blogiin ideoita, hieman ikävää kautta tosin ikävän syyn takia; minun 7 vuotiasta pikkuveljeäni kiusattiin tänään kun hän oli leikkimässä ulkona muiden lasten kanssa :-( Veljeni ei oikein puhu, kuten en minäkään, mutta meillä on eri syy.
Veljelläni on jokin kielen kehityksen häiriö. Mutta puhuu kuitenkin vieraille ja osaa jonkin verran puhua, perhe ymmärtää paremminkin, mutta harva vieras ymmärtää mitä veli koittaa sanoa. Silloinkin kun minun tuleva avustaja oli käymässä niin veljeni suu kävi kokoajan taukoamatta, avustaja tähän totesikin "Koko ajan sinä höpötät" Vaikka ei saanut puheesta kunnolla selvää, mutta jonkin verran sai ja osasi jotenkin tulkita, ehkä kun on ollut töissä kehitysvammaisten kanssa aikanaan.

Kiusaaminen... Siinä kanssa yksi kirosana, päiväkodissa, esikoulussa, peruskoulussa, ammattikoulussa, vapaa-ajalla ja jopa työelämässä. Omanikäisiltä lapsilta tai nuorilta, jopa aikuisilta, jopa koulun tai päiväkodin työntekijöitä, näistäkin olen kuullut.

Nyt kuitenkin aiheena pienten lasten kiusaamista, päiväkodissa tai ihan alaluokilla tai esikoulussa olevia. Voisinkin tehdä sarjan, aloitan tästä ja jatkan aina aikuisuuteen asti. Koitan myös pohtia eri näkökantoja juuri kyseisen ikäisille.

Uskoisin, että aivan pienimpien kiusaamistapauksiin on helpoin aikuisen puuttua ajoissa, jos asia siis huomataan ajoissa, aina voi kuitenkin olla ettei tilannetta huomata ja se on välillä vaikeaa.

Pieni lapsi ei kuitenkaan välttämättä osaa kertoa kiusaamisesta vaan se pitää aikuisen siinä tapauksessa huomata, ei välttämättä isompikaan osaa tai ehkä halua kertoa, tässäkin aikuiset ovat avainasemassa. Etenkin siinä vaiheessa kun lapsi ei puheen puuttuessa tai jonkun muun pakottavan syyn takia osaa asiaa kertoa. Ja jo tässä iässä aletaan huomaamaan ihmisten erilaisuus ja että sen takia voikin kiusata. Esimerkiksi jollain saattaa olla silmälasit tai jopa valkoinen keppi, siinähän on "hyvä" aihe kiusata. Tai vaikka pyörätuoli. Tai sitten joku ei osaa vielä sanoa ärrää tai ässää. Tai on täysin puhumaton, syitä on jo tässä vaiheessa valitettavan paljon.

Päiväkodissa en ole koskaan ollut, enkä ole kuullut kiusaamis asioita sieltä päin, harjoittelussa olin joskus, tosin huonoin palauttein, aktiivisuutta esimerkiksi ei voitu lainkaan arvioida, koska olin jatkuvasti toimintaohjaus kyvytön.
Päiväkodeissa on hoitajia kuitenkin jonkun verran, mutta ainahan voi se kiusaaminen jossain nurkan takana tapahtua. Tai voi olla "Jos sä et syö multaa niin et pääse mun synttäreille!" tapaista. Voi myös jo tässä iässä olla ihan lyömistä ja potkimistakin, josta voi tulla jopa jäljet ja lapsi ei välttämättä siitäkään osaa kertoa mistä ne ovat tulleet.

Seuraavana aloitetaan koulu ja siellä ei olekaan enää niin paljon aikuisia valvomassa leikkejä ja tekemisiä. Välitunneilla voidaan tosi helposti kiusata ja viimeistään koulussa lapset alkavat hiljalleen valehtelemaan, myös kiusaamisasioista. (Aikanaan myös itse valehtelin, mutta se tulee osassa 3) Koulussa voi tulla vielä enemmän erilaisuus esille, jollain saattaa olla erilaiset tehtävät tai oma henkilökohtainen avustaja, ja avustajan poissaollessa onkin helppo kohde, ja jos tässä vaiheessa ei niitä ärrää tai ässää osaa sanoa niin se on jo tosi paha juttu joidenkin mielestä ja siitä on ehdottomasti saatava kiusata. Tai jälleen, entä jos on täysin puhumaton?
Nykyään koitetaan myös erityistarpeisia lapsia ja nuoria saada samoihin kouluihin ja luokkiin ns. normaalien kanssa. Sitten voikin jo löytyä tulkin kanssa opiskelevia, tummaihoisia, sairaskohtauksia omaavia... Ja kas näin, jälleen lisää kiusaamisen aihetta...

Seuraavassa osassa sitten vähän isompien lasten kiusaamisasioista, mutta ei vielä yläasteen.


Kuvan lähteet:
https://www.google.fi/searchq=kindergarten%20bullying&rlz=1CDGOYI_enFI775FI775&hl=fi&prmd=ivmn&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ved=0ahUKEwje7u-3pZDcAhWCkywKHf1QCZEQ_AUIESgB&biw=375&bih=591#imgrc=3PKLmqEkzdI6nM:

http://www.potilaanlaakarilehti.fi/uutiset/vaitos-kurinpitomenetelmat-eivat-vahentaneet-kiusaamista/



sunnuntai 8. heinäkuuta 2018

Hiustenvärjäys ja herkkuilta

Tänään illalla minulta värjätään takaisin hiukset tummaksi, tuli vaan yksi ilta ikävä tummia hiuksia kun katsoin Mutismi ryhmästä facebookista vanhoja livejä, joita en kyllä nyt ole pitkään aikaan tehnyt. Kunhan siskoni tulee töistä niin saan värin päähän. Nyt on siis vaaleat, edellinen on kulunut, vaaleahan on siis pysyvä ja jää alle, lähtee vain kasvamalla pois. Hiusväri tuoksuukin niin ihanalle.
Ennen en oikein koskaan värjännyt hiuksia kun oli niin herkkä päänahka, mutta se on mennyt jotenkin ohi, varmaan kun nuorempana raavin niin paljon.

Sitten jossain vaiheessa illalla on herkkuilta, käytiin kaupassa jokin aika sitten äidin, veljen ja vauvan (ei se enää ole vauva, mutta aika menee niin nopeasti niin haluan sanoa vauva) Katsottiin yhdessä mitä halutaan ja vauvakin sai valita oman mehun ja pienen karkin.

Katsotaan varmaan joku elokuva Netflixistä, kun ollaan kerrankin kaupungissa ja televisio toimii! Muutkin kun 1, 2 ja 3 kanavat... En kyllä tiedä mitkä kanavat mökillä toimii.

Pitäisi siis pysyä hereillä, vaikka nyt olenkin tottunut valvomaan 1-2 asti, mutta 23 jälkeen jo kuitenkin olen ihan itseksini, tai en itsekseni vaan huoneeseen lepäämään. Ja täysi hiljaisuus. Huomenna saa pitkästä aikaa nukkua niin kauan kun haluaa, ehkä. Viimeistään ylihuomenna.


Kuvan lähde: 
https://www.garnier.fi/hair-color/beauty/garnier-brands/garnier-nutrisse/4-3-tumma-kullanruskea#

maanantai 2. heinäkuuta 2018

Elämäni numeroina

lävistystä
1 tatuointi
ambulanssi kyytiä
3. vuosi ammatillisella alkaa syksyllä
4 kertaa haettiin avustajaa ennen kun sain sen
vuotta sitten pääsin peruskoulusta
siskoa
vuotta sitten siirryin yläasteelle
9 lasten lukumäärä meidän perheessä (itseni mukaan lukien)
10 vuotiaana sain oman kissan (kuvassa oleva kissa)
14 vuotiaana alkoi kiusaaminen ja aloin sairastumaan
17 vuotiaana sain vihdoin Mutismi diagnoosin, jonka jälkeen sain hieman apua
21 ikäni
kymmeniä epilepsiakohtauksia
satoja ahdistuskohtauksia
1996 syntymävuosi
2003 aloitin ensimmäisen luokan
2012 kävin rippikoulun ja sain pitkäaikaisen tukihenkilön
2019 piti alunperin valmistua
2020 mahdollinen valmistuminen

Tälläinen tällä kertaa, ja ideoita saa taas laittaa vaikka tähän (voin jättää julkaisematta jos haluat), sähköpostiin hiljaisuudenvankina@gmail.com tai Facebookin kautta (aukeaa uuteen ikkunaan).

Lehtijuttu

Selektiivinen mutismi lapsella ja aikuisella – Noora lakkasi puhumasta - Hyvä olo - Ilta-Sanomat Mietin jonkin aikaa suostunko, juteltiin to...