Kotipäivä

Ollaan kotona vain yhden siskoni kanssa. Tämä siskoni ei kiusaa minua, ei sano rumasti. Muut eivät ole kotona. Saan olla tämän päivän ajatuksien kanssa. Minua ei tällä hetkellä ahdista. Ei yhtään.

Nyt on vasta viikko alkamassa. Toisaalta mietin miten pärjään kun koulu alkaa, kun se avustaja asia niin viivästyy. Päätöksen pitäisi tulla ihan näinä päivinä, mutta entä jos se onkin kielteinen. Kuitenkin monella ihmisellä joilla on avustaja tarve ei ole saanut sellaista. Niin saanko minäkään? Odottaminen on tuskaa.

Eilen oli muutaman siskon synttärit. Tai ne pidettiin vain eilen, ei ne ollut oikeasti. Ei minua edes silloin ahdistanut vaikka oli enemmän ihmisiä, mutta kaikki olivat minulle jollain tavalla tuttuja. Nuorempana oli hieman hankalampi.

Yleensä en tykkää pelkästään kotona olosta, mutta nyt on jotenkin hyvä ja luottavainen olo. Ei tarvitse mennä mihinkään, ei tarvitse kokea pakkoa puhumisesta tai mistäkään muusta.

Työjakso on nyt ohi

Kaikki loppuu aikanaan, se pitäisi aina muistaa. On vähän haikea olo. Tykkään olla työssä. Saan olla vapaampi ja saan tarvittavan avun. Haluaisin että tämä jakso vielä jatkuisi.

Tämä jakso meni paremmin kuin edellinen. En kyllä muista kunnolla edellistä, mutta oli kuulemma paljon vaikeampaa. On nytkin ollut huonoja päiviä ja poissaoloja, mutta vähemmän kuin jos olisin ollut koulussa.

Nyt alkaakin talviloma. Vähän sekavat ajatukset. Joudun olemaan kotona. Mutta josko se menisi nopeasti, koitan ajatella että joululoma oli paljon pidempi ja senkin jaksoin.

Helpompi viikonloppu

On ollut oikein mukava viikonloppu. Olen saanut olla rauhassa, enkä ole kokenut että minua ahdistaisi. Tiedän kyllä siihen syyn ja tiedän, sille asialle ehkä pitäisi tehdä jotain. En kyllä tiedä mitä ja sen takia kesästä etenkin voi tulla vaikea. Mahdollisesti jopa talviloma viikosta. Ensi viikko vielä koulua ja sitten loma.

Huomenna menen kaupunkiin pitkästä aikaa linja-autolla, yleensä se menee ihan hyvin. Täällä päin kun ei ole paljoa ihmisiä. Kaupungista päin en halua tulla, se on paljon vaikeampi, eikä nyt tarvitsekaan. Junassa on ihmisiä jonkin verran, joskus paljonkin, mutta on myös rauhallisia paikkoja. Joku viikko ei ollut missään sellaista paikkaa niin jäin mielummin välitilaan.

Palataan viikonloppuihin... Niinä vuosina kun en ole asuntolassa vaan pelkästään kotona, ei minua viikonloput ahdista, mutta viikot tätä enemmän. En oikein tiedä kumpi on parempi. Ehkä se että viikonloppuna enemmän ja viikolla sitten vähemmän, saan olla oma itseni ilta-aikaan. Ei tarvitse jatkuvasti olla vahva ja jaksaa. Saa itkeä.

Kotona kun olen koko ajan niin on tasainen ahdistus, en saa hetkeäkään olla ilman sitä kipua. Mutta se ei sislloin ole niin pahaa kuin joskus viikonloppuna. Näin on kuitenkin parempi.

Pidempi tauko

Nyt oli omasta mielestäni hieman turhan pitkä tauko kirjoittamisessa...

Avustaja asia ei meinaa edetä millään. Ei ne osaa siellä edes arvioida milloin saan päätöksen. Kyllä minua ottaa päähän. Nyt on onneksi työjakso ja tämän pärjään jotenkin ilman. Kouluun sitten tarvitsisin sitä tukea enemmän. Pääsisin nyt edes sen läpi.

Työjakso mennyt hyvin. Muutaman kerran laitettu pois kokonaan kun ei ne voi siellä ottaa vastuuta jos jotain käy ja ei ole sitä avustajaa jolla olisi mahdollisuus olla siinä ja seurata loppuun asti.

Viikonloppu... Nyt en tykkää ajatuksesta, ahdistaa mennä kotiin. Ja vielä ensi viikon jälkeen on loma. Onneksi vain viikon kestävä kuitenkin. Joululoma oli paljon pidempi.

Oikeastaan työjaksolla puhun molemmille työohjaajille, aina maanantaina vähän vähemmän mutta sitten taas ihan normaalisti. Ja nyt se toinen oli kipeänä. Mutta silti jatkoin normaalisti. Koen että itsellä mutismi on "helppo" kun kuitenkin jonkin verran puhun ja oikeastaan melkein aina pystyn edes kirjoittamaan, jos en hetkessä niin sitten myöhemmin vaikka sähköpostia. Viimeksi siinä palvelusuunnitelmassa en voinut kirjoittaa niin laitoin myöhemmin sähköpostia.

Ajattelin muuttaa takaisin julkiseksi, pelkään kuitenkin tiettyjen ihmisten löytävän tämän. Tiedätkö, onko mahdollista estää tietyiltä ihmisiltä blogin lukeminen? Niin kuin Facebookissa voi julkaisun jakaa muille paitsi vaikka yhdelle.

Viikon ajatukset

Anteeksi kamalasti etten ole kirjoittanut. On ollut kaikkea tai sitten olen ollut väsynyt etten ole jaksanut.

Tiistaina oli siis se taide juttu, siellä viihdyin mutta olin sen illan tosi väsynyt. Nyt on myös työjakso eli päivät on helpompia niin jaksan käydä. Eilen tosin laitettiin pois työpaikalta kun ei ohjaaja voi ottaa vastuuta jos jotain käy. Nukuin sitten koko aamupäivän ja heräsin vasta 14 jälkeen.

Nyt olisi jo henkilökohtainen avustaja valmiina, enää puuttuu se päätös. Minä niin Toivon että se on myönteinen. Se voi olla myös kielteinen ja siinä vaiheessa olen hyvin pettynyt. Avustaja kuitenkin mahdollistaisi että pystyisin käymään koulua täysipainotteisesti, tietenkin rajansa kaikella. Työjaksolla ehkä tarvitsin myös, mutta en yhtä paljoa kuin koulussa. Kohtahan sen päätöksen pitäisi tulla. Kohta on mennyt se määräaika, eikä sitä kyllä saisi sinne asti viedä kun kuitenkin kaikki tarvittavat paperit jo on toimitettu.

Kaiken kaikkiaan hyvä viikko on ollut. Hyvää viikonloppua

Onnistumisen tunne!

Siis tämä fiilis on aivan mahtava. Olen väsynyt mutta silti. Olin tänään sellaisessa taidekerhossa. Siellä oli yhteensä vain viisi ihmistä, mutta vain yksi tuttu. Olen niin onnellinen. Alkuun ajattelin etten ole jäämässä ja niin asuntolan työntekijäkin ajatteli että laitan varmaan heti viestiä. En laittanut. Olin loppuun asti ja sain tehtyä 2 kuvaa. Alkuun en edes ottanut hiilikynää vai mikä onkaan käteen. Muut jutteli kaikkea, ihan hauskojakin juttuja mutta minä vain kuuntelin. Kyllä joku koitti multa kysyäkin jotain, en enään muista mitä. Alkuun en pystynyt vastaamaan ollenkaan mutta sitten vastasin jollain tavalla. En kuitenkaan kirjoittamalla. Ensi viikolla olisi uudelleen ja olen menossa jos ei mitään tule ettei voisi mennä. En usko että tulee.

Nyt olen tosiaan niin väsynyt etten kirjoita enempää. Hyvää yötä

Tänään ollut kiva päivä

Käytiin kylpylässä ja sitten syömässä buffassa. Molemmat ostin itse. Ahdistavampaa oli kylpylän lipun ostaminen koska siinä oli silloin äitini ja siskoni jotka eivät hyväksy mutismia tai muuta ahdistuneisuutta lainkaan. Tuntui niin äärettömän pahalle kun pukuhuoneilla siskoni sanoi "Tajuatko että ihmiset nauraa sinulle kun et puhu?" En oikein itse usko että nauraa, he ovat kohdanneet niin paljon kaikkea ettei yksi puhumaton sillein herätä huomiota ja ei niitä kiinnosta syy siihen. Ei ne enään illalla ajattele että joku ei puhunut mitään kun osti lipun.

Buffassa oli helpompi kun sain olla aivan yksin. Tulin ymmärretyksi vaikken siinä kirjoittanutkaan. Näytin mitä tarkoitin, ehkä se oli sitten helppo arvata. Siinä en sitten saanut sanomista siskolta tai äidiltä. Alkuun siellä olo ahdisti, mutta meni sitten ohi kun oli rauhallinen paikka.

Onneksi huomenna on jo sunnuntai niin pääsee pois täältä. Sitten ei enään viikkoon tarvitse kuunnella ikäviä puheita. Joku aika sitten ajattelin kun alan vihdoin antaa vanhat kiusaamiskokemukset olla ja päästää irti niin alkaa kiusaaminen kotona. En tiedä kumpi sitten lopulta on pahempi. Alunperin hän sairastuin kiusaamisen seurauksena.

Mutta silti kaikki oli tänään kivaa. Jopa autossa oleminen vaikken yleensä tykkää, nyt sai siinä vain olla. Olin niin väsynyt että teki tosi hyvää olla ihan rauhassa. Ja nyt minua ei tietenkään väsytä yhtään.

Ahdistus osa 5

Minusta tuntuu etten voi puhua kohta enään kotonakaan, aina mitä tahansa sanon niin moititaan. Aina jotenkin väärin. Minulla ei ole oikeutta mielipiteeseen, minulla ei ole oikeutta toiveisiin. Minun täytyy tehdä niinkuin äitini haluaa minun tekevän. Viikonlopun yli minun on pakko jaksaa. Mutta miten kun tulee kesä? Miten minä silloin jaksan monen monta viikkoa?

En voi tietenkään vaatia että ihminen jolla ei ole mutismia tai paniikkihäiriötä (äidillä mukamas ollut nuorempana) pystyisi ymmärtämään mille minusta tuntuu. Miten pahalle sanat tuntuvat. Ne sattuu. Ne sattuu yön pimeinä tunteina kun saan olla vihdoin yksin. En uskalla päivällä kotona itkeä,en uskalla näyttää tunteita. Sitä ei täällä hyväksytä. Asuntolassa uskallan, avustajalle uskallan. Se helpottaa. Hänelle voin puhua ja kertoa asioita. Tästä koti asiasta olen maininnut ihan sivulauseessa, mutta siihen se jäi.

Jotkut saavat vaikeina aikoina läheisiltään tukea jaksamiseen, minun oloa ne vain pahentavat. Olisinko näin ahistunut jos ei tarvitsisi tulla kotiin? Olisiko minulla rohkeus kertoa mielipiteeni?

Minulle on aina ollut vähän vaikea kertoa asioista mielipidettä ja nyt se on taas vaikeutunut tosi paljon. Koska minä en saa olla eri mieltä kuin toinen. Saan siitä heti sanomista.

Voi kun olisi joku paikka aina missä voisin olla oma itseni ja ei tarvitsisi pelätä muiden arvostelua tai muutakaan. Sellaista paikkaa ei enään ole. Ei edes kotona... Mutta aivan heti kun on mahdollisuus muuttaa omaan asuntoon tai vaikka tuettuun asumiseen niin lähden kotonta. Silloin toivon mukaan helpottaisi.