lauantai 4. helmikuuta 2017

Tänään ollut kiva päivä

Käytiin kylpylässä ja sitten syömässä buffassa. Molemmat ostin itse. Ahdistavampaa oli kylpylän lipun ostaminen koska siinä oli silloin äitini ja siskoni jotka eivät hyväksy mutismia tai muuta ahdistuneisuutta lainkaan. Tuntui niin äärettömän pahalle kun pukuhuoneilla siskoni sanoi "Tajuatko että ihmiset nauraa sinulle kun et puhu?" En oikein itse usko että nauraa, he ovat kohdanneet niin paljon kaikkea ettei yksi puhumaton sillein herätä huomiota ja ei niitä kiinnosta syy siihen. Ei ne enään illalla ajattele että joku ei puhunut mitään kun osti lipun.

Buffassa oli helpompi kun sain olla aivan yksin. Tulin ymmärretyksi vaikken siinä kirjoittanutkaan. Näytin mitä tarkoitin, ehkä se oli sitten helppo arvata. Siinä en sitten saanut sanomista siskolta tai äidiltä. Alkuun siellä olo ahdisti, mutta meni sitten ohi kun oli rauhallinen paikka.

Onneksi huomenna on jo sunnuntai niin pääsee pois täältä. Sitten ei enään viikkoon tarvitse kuunnella ikäviä puheita. Joku aika sitten ajattelin kun alan vihdoin antaa vanhat kiusaamiskokemukset olla ja päästää irti niin alkaa kiusaaminen kotona. En tiedä kumpi sitten lopulta on pahempi. Alunperin hän sairastuin kiusaamisen seurauksena.

Mutta silti kaikki oli tänään kivaa. Jopa autossa oleminen vaikken yleensä tykkää, nyt sai siinä vain olla. Olin niin väsynyt että teki tosi hyvää olla ihan rauhassa. Ja nyt minua ei tietenkään väsytä yhtään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hyväksyn vain asialliset kommentit

Lehtijuttu

Selektiivinen mutismi lapsella ja aikuisella – Noora lakkasi puhumasta - Hyvä olo - Ilta-Sanomat Mietin jonkin aikaa suostunko, juteltiin to...