maanantai 21. elokuuta 2017

Pitkä päivä, tutustuminen

Olen tosi väsynyt, mutta ajattelin tulla kuitenkin kirjoittamaan. Huomisesta kun ei koskaan tiedä jaksanko. Enkä halua kovin pitkiä välejä teksteille.

Tänään olin aamun tunneilla. Iltapäivällä olin taas ahdistunut, en siis mennyt. Ja edelleen, tiedostamatta teen nämä "päätökset". Jos joku nyt sitä haluaa päätökseksi kutsua. Saatan sanoa "en halua", se ei tarkoita sanatarkkaa sitä. Olin kai vähän yli tunnin pois. Ihan lopussa menin hetkeksi.

Ja nyt illalla minut on "pakolla" (en keksi parempaa sanaa) laitettu tutustumaan uuteen tyttöön. Mutta kun en jaksaisi. Olin tänään niin väsynyt. Ja lopulta ahdistunut. Asuntolan työntekijä sitten taas keksi sanoa "hän heittäytyy aina välillä mykäksi" siis mikä ihmeen mykkä? Ai että vihaan sitä sanaa ylikaiken, vaikka se on ehkä ihan oikea sana mutta väärässä paikassa. Mielestäni kyseinen henkilö kuitenkin tietää Mutismista kun hänellekin sen linkin aikanani laitoin. Ja hetken aikaa kaikki olikin hyvin.

Huomenna pitäisi vielä lähteä kauppaan. Ei siinä mitään, on ihan kiva saada kavereita. Mutta tämä on ehkä liian kova tahti. Enkä halua loukata ketään. Mutta toisaalla en voi lähteä liian väsyneenä, terveys ei kestä. Miten tahansa teen niin siitä seuraa huonoa...

sunnuntai 20. elokuuta 2017

Hyvä viikonloppu


Kouluaikana minua on ahdistanut kotona normaalia enemmän, mutta tämä viikonloppu on ollut hyvä. Olen kokenut että olen hyväksytty. Olen silti todella väsynyt, aamulla olen nukkunut hieman pidempään, mutta illalla käynyt myöhemmin nukkumaan. Mutta olen saanut olla rauhassa! Toivottavasti sama jatkuu myös ensi viikonloppuna, tai mielellään joka viikonloppu. :-) Tämä tuntuu kuitenkin todella oudolle, en ole tottunut tähän.

Viikonloppu meni nopeasti. Ensi viikko on vielä jollain tavalla kuitenkin lyhyt, ei täysipitkiä päiviä, mutta vaikka olisi täysipitkä tai vajaakin päivä niin on saatava mennä lepäämään. Ennen vastustin enemmän sitä, nyt menen helpommin. En enään ajattele "vielä vähän, vielä vähän" siinä kun voi lopulta käydä huonosti.

Ensi viikollakin on musiikkia. Ne minua pelottaa. Nyt vielä enemmän viime kerran jälkeen, vaikka en saanut siitä poissaoloa. Sanottiin että saan mutta en saanut. Mutta kun en voi olla siellä niin sillä selvä! Haluaisin voida olla. Tässä nousee taas kysymys, kuka haluaa olla niin ahdistunut ettei voi olla tunneilla. Olen ennen pitänyt kädentaidoista ja piirtämisestä, nyt en voi olla kunnolla niilläkään tunneilla!

Kuvan lähde: rauhanfoorumi.fi/archives/2752

perjantai 18. elokuuta 2017

Ensimmäinen viikko takana

On kyllä ollut sellainen viikko että ei tosikaan. Riippuu tosi paljon päivästä millainen ja enään en muista mitä tällä viikolla on ollut.

Eilen oli kaikilla melkein huono aamu. Oli palohälytys niin säikähdin sitä tosi pahasti. Se oli onneksi vaaraton, eikä minun tarvinnut mennä ulos. Onneksi ei ollut oikea tilanne. Mutta tarvitsin sitten apua että pystyin rauhoittumaan sen jälkeen ja nukahdin uudelleen. Aloitin päivän vasta ruokailun jälkeen. Toivottavasti jää viimeiseksi hälytykseksi. En muista kunnolla siitä kun vain että jumiuduin. Minua ärsyttää kun siitä valitetaan. En voi sille mitään! Se vain tulee.

Ja joka aamu tunnit ovat alkaneet aikaisin. Nyt olen väsynyt. Tämä viikko on mennyt aika nopeasti, mutta toisaalta tosi hitaasti. Olen ollut aika hyvin tunneilla. En kaikilla mutta aika isolla osalla. Ja erityisesti olen käynyt syömässä melkein joka päivä! Eikä se oikeastaan enään ahdista sillein että joku on mun kanssa siinä, ennen ahdisti sekin. Yksin en uskalla mennä. Nyt oikeastaan joka kerta kun joku on pyytänyt minua kanssaan syömään niin olen mennyt. Vielä viime vuonna kävin todella harvoin! Tai en muista pyydettiinkö silloin edes ollenkaan.

Edelleen on kuitenkin sama. En pääse tunneille ja sitten saatan sieltä lähteä. Ei siinä oikein järki sano mitä on. Se vaan tulee jostain.

Viime keväänähän minulla oli paljon poissaoloja, en itse muista, mutta tänään sanottiin. Olin niin huonossa kunnossa lähes koko ajan. Nyt ei vielä sellaista ole tullut.

Kotona en pääse niin aikaisin nukkumaan. Se on harmi, etenkin nyt kun olen hyvin väsynyt. Mutta jos tämä tästä.

Mutta oikein hyvää viikonloppua kaikille. Olette minulle tärkeitä. Lukukerrat laskenut nyt taas näinä päivinä, mutta josko ne taas nousisi.

tiistai 15. elokuuta 2017

Ensimmäiset päivät

Nyt en tähän löytänyt tai keksinyt sopivaa kuvaa, mutta ehkä tekstiä saattaa tulla enemmän kun nämä päivät ovat kuitenkin olleet niin erilaisia ja mieltä koskettavia.

Eilen tulin siis asuntolaan juuri ennen koulun alkua, oli hyvä että kerkesin ajoissa. Oli jotenkin outoa kaikki, jouduin aloittamaan alusta kaiken. Mutta syöminen on lähtenyt onnistumaan nyt todella hyvin, olen edes ruokalassa käynyt molempina päivinä ja syönyt edes vähän, tänään paremmin.

Eilen pysyin tunneilla kokoajan. Ahdisti ajoittain. Nyt on joku aikuisopiskelija harjoittelussa meidän luokassa ja joskus asuntolassa ja varmaan vielä jossain muualla. Osaa muutamia viittomia, sormiaakkoset ja nyt alkaa palautumaan numerot.

Tämä aamu oli suoraan sanoen yksi helvetti. Ehkä alkoi jo ihan vähän joskus seitsemän jälkeen mutta kunnolla tuli päälle vasta tunnin alkamisen jälkeen. Olin todella ahdistunut. Menin taas "piiloon". Minulle on sanottu etten saisi käyttää silmälaseja kun käytän kännykkää niin tänään otin pois. Meinasin samalla ne hävittää. Se kesti pitkään, ainakin tuntui sille. Alle tunnin kai kuitenkin kesti, pahin tuskin sitäkään. En usko että ahdistuskohtauksen huippu voi edes kestää niin kauaa, jostain olen muistaakseni lukenut että 2-10min olisi se pahin ja sitten lähtee helpottamaan.

Olenkin aiemmin kertonut musiikkitunneista täällä (aukeaa uuteen ikkunaan). Tekstissä käsittelen myös muita aiheita mutta tähän jatkan vain musiikista. Tänä syksynä nyt sitä on ainakin. Tänään. Ja se teki minulle pahaa. En käsitä oikein miksi. Kävin tunnilla kaksi kertaa ja lopulta tulin asuntolaan. Se aika asuntolassa meni nopeasti kun kohta tultiin jo sanomaan että pitäisi mennä syömään. Ja samalla sain tietää ettei minulle oltu suututtu <3 Minulle tulee helposti tunne että joku on suuttunut. Se voi tulla äänen painosta, joistain sanoista, ilmeistä, eleistä, kirjoitustyylistä... Jos siitäkin pääsisin vielä joskus yli.

Nyt siellä tunnilla en mennyt täysin paniikkiin ja niin ei saakaan käydä, vaikeuttaa vaan jatkoa. Pitäisi hiljalleen, mutta se olisi varmaan ammattilaisen kanssa suunniteltava. Viimeksi kun olin niin menin täysin paniikkiin vuosia sitten. Sen yli pääsin tänään. Ja koen onnistumisena että olin edes hetken tunnilla.

Nyt on taas tullut tärkeäksi oven auki pitäminen. Jotkut eivät meinaa muistaa, mutta olen pystynyt näyttämään ennen kun kerkeää laittaa kiinni. Kerran tänään otin refleksinä kädestä kiinni. Onneksi hänellä oli takki päällä niin ei kynnet osunut. Leikkasin nyt tänään sitten taas kynnet. Voi muuten sattua itseeni tai johonkin muuhun.

Mutta eiköhän tämä tästä lähde. Alku on aina totuttelua. Vaikka olenkin tässä koulussa ollut jo monta vuotta.

sunnuntai 13. elokuuta 2017

Huomenna alkaa sitten koulu...


Olen odottanut sitä päivää, olen todella. Mutta nyt kun siihen on oikeasti alle vuorokausi niin en enään tiedä. Kuitenkin ne jumiutumiset ja siirtymiset tulee. Mutta kotiin ei tule ikävä! Se on varma. Onneksi ei huomenna vielä ole siirtymisiä paljon. Ainakaan tietääkseni ja ymmärtääkseni. On kuitenkin yhteinen aamu missä on koko koulu. Useampi sata. Olin siellä viimeksi, mutta en muista siitä oikein mitään, muistan lopusta että koitettiin vain saada tietää kuka minä olen ja millä luokalla. Siinä taisi ollakin taas selvittämistä. Tämän kerran sitä ei tarvitse selvittää.

Menen aamulla sinne asuntolaan ajoissa. Tai ei voi tietää jos tulee jotain. Tarkoitus kuitenkin on olla ainakin puoli tuntia aiemmin. Viimeksi olin muistaakseni vähän myöhässä, en ole aivan varma.

Myös päiväväsymys tulee. Nyt ei sitä ole ollut. Ei pitkään aikaan. Ajoittain on ollut sellaista nopeaa väsymistä joka menee sitten ohi. Niissä hetkissä saatan olla omissa maailmoissa. Enkä tiedosta ympäristöä tai ihmisiä. Ennen laitoin nämä paniikkihäiriön piikkiin, mutta en enään. Ehkä se päiväväsymys saattaa johtua jos valvon tiedostamattani. Ja tarvitsen unta enemmän kuin mitä on kouluaikana mahdollista saada.

Kuvan lähde: https://peda.net/karkkila/peruskoulut/haukkamaen-koulu

perjantai 11. elokuuta 2017

Viikonlopun ajatuksia


Joillekin viikonloppu on oikeaa juhlan ja bileiden aikaa. Ja siitä saan välillä kuulla miten "nösvelö" tai jotain sellaista olen kun en ole yhtään sellainen ihminen joka tykkäisi. Mutta tiedän sen kokeilemattakin että olisin ensinnäkin äärimmäisen ahdistunut ja toisaalta kipeä sen jälkeen. Onko sellainen sitten oikein? Onko se oikein että miellytän muita jopa omaa terveyttä vaarantaen. Olenkin opetellut olemaan kuulematta kaikkea ikävää. Opettelu jatkuu varmaan koko ikäni. Muistan pienenä, ehkä alle 10 vuotiaana itkin aina kun äitini sanoi jotain, mutta nyt en enään, en anna sen häiritä. Tai sitten olen tottunut. Muistan kuitenkin että se tuntui ihan todella pahalta, joka kerta.

Viikonlopun pitäisi olla sellaisen tekemisen aikaa mistä tykkää ja siellä missä tykkää olla. Mutta entä jos sitä ei tiedä? Tai entä jos sellaista paikkaa ei vain ole? Entä jos se paikka on mahdotonta saavuttaa? Minä olen nyt kotona ja minulla on juuri nyt hyvä olla. Mutta useimmiten ei ole. Useimmiten on huono olla kotona, mutta en näytä sitä. Viihdyn tiettyjen ihmisten kanssa kuitenkin kotona. Niiden kanssa jotka minut hyväksyvät.

Tänään katsoimme näkymätön Mimmi YouTubesta siskojen kanssa. Ovat minua ihan jonkin verran nuorempia. Siskoni 9v jankutti miten mykät olisivat ärsyttäviä ja mykkä ja mykkä ja mykkä. Jossain vaiheessa siskoni 12v käski lopettamaan, ei ole kivan kuuloista sellainen puhe. Mutta suosittelen katsomaan sen. Löytyy ihan tuolla hakusanalla.

Tämä on myös samalla viimeinen viikonloppu ennen koulua. Maanantaina on lähtö. En oikein tiedä mitä siihen ajattelen. En enään osaa ajatella oikein mitään. Ehkä ei tarvitsekaan. Sitten tulee uusi viikonloppu hyvin pian. Toivottavasti silloinkin koen olevani hyväksytty. Nyt koen ainakin.

Koen olevani hyväksytty myös asuntolassa, useimpien henkilöiden kohdalla. On tietenkin aina vähintään yksi poikkeus. Ja edelleen se pitää. Uskon että ihan joka paikassa on vähintään yksi joka ei oikein hyväksy Mutismia. Tai sitten siitä ei ole heillä kokemusta tai tietoa. Kyllä muistaakseni laitoin kaikille työntekijöille silloin sen Mutismista kertovan artikkelin. Osa vastasikin että sai siitä paljon uutta tietoa ja uskoi osaavansa kohdata minut paremmin. Voisinkin nyt laittaa taas uusille opettajille sen saman, etteivät sitten ns. säikähdä.

Kuvan lähde: http://matiweddingparty.blogspot.fi/2014/02/addio-al-nubilato-amiche-risate.html?m=1

torstai 10. elokuuta 2017

Ammattilaisten kiinnostus blogia kohtaan

TulkkausILONAN logo                                    Papunetin logo         
Tikoteekin logo
Näin äkkiseltään muistan Tikoteekin ja Papunetin kiinnostuksen blogiini, myös TulkkausILONAn muutaman olen tavannut, kai yhden kanssa asiasta on juteltu ja tietää henkilöllisyyteni.

Häiritsee kun en saanut logoja kaikkia vierekkäin, olisin saanut jos olisin antanut olla ensimmäisellä kerralla mutta ne olivat "huonosti", ja korjaaminen jälleen pahensi tilannetta. Mutismiin välillä liittyy myös sellainen että haluaisi aina tehdä paremmin. Itselläni en sellaisia piirteitä paljoa huomaa, mutta sen huomaan etten tuo asiaani julki ellen ole varma että se on "oikein". Menee tähän samaan kategoriaan.

Itseäni tosiaan tulkkausILONA koskettaa eniten. Olen saanut periaatteessa sieltä jollain tavalla apua tähän ja toimintaani. Mutta se ei ole enää nyt mahdollista. Ajattelen kyllä että haen uudelleen tulkkauspalvelua. 

Tähän otsikkoon käy myös ajatuksia niin sanotuista ammattilaisista jotka kuvittelevat tietävänsä miten asiat ovat. Päättäjät. Ihmiset jotka päättivät etten saa avustajaa. He eivät ole KOSKAAN nähneet minua ja niitä hetkiä kun olen aivan tolaltani. En pysty toimimaan kun talutettuna jos sitenkään. Ja päättäjät yleensäkin. Heidän pitäisi nähdä tai kokea ennen kuin voivat sanoa mitään.

Kuvien lähteet: https://www.facebook.com/Tikoteekki/photos/a.216731698387727.54066.216730395054524/1210661065661447/?type=1&theater

https://www.facebook.com/papunet/photos/a.477889693637.286584.215243163637/10151303864513638/?type=1&theater

https://www.facebook.com/343001793747/photos/a.440130753747.245120.343001793747/10151707539078748/?type=1&theater

keskiviikko 9. elokuuta 2017

Väsymys, ajan kulku


Heräsin tänään aiemmin mihin olen tottunut ja nyt olen todella väsynyt. Olin vapaaehtoisena entisellä työharjoittelu paikalla, tykkään olla siellä ja voin olla oma itseni. Olen ollut siellä muutaman kerran vapaaehtoisena.

Elokuun alku on mennyt nopeasti, olen siitä onnellinen että pääsen pian pois. Ei tämmöistä ihminen jaksa. Olen kyllä jo kauan jaksanut ja se on hyvä juttu.

Jotenkin tuntuu että nyt ei edes ajatus kulje. Onneksi äitini ei ole kotona, en välttämättä jaksaisi hänen ivailuaan, se on aika raskasta kuunnella päivästä toiseen. Nyt kun koulu alkaa niin se onneksi alkaa vähän helpottamaan kun ei tarvitse päivittäin olla sitä kuulemassa. Mutta toisaalta taas sitten taas "kuulen" sen, nyt olen hieman oppinut siihen etten kuulisi. Mutta viikonloput ovat niin lyhyitä aikoja ettei siinä ajassa kerkeäisi paljoa ivata, mutta silti ajatus siitä ahdistaa suunnattoman paljon. Voi, kun se loppuisi jossain vaiheessa kokonaan.

Alkukesästä olin hyvin ahdistunut koska joudun olemaan kotona, nyt en enää oikeastaan ole, ei ole enää edes viikkoa! On mennyt melkein koko loma. Nyt on jo tämäkin viikko suunnilleen puolessa välissä. Enää viisi yötä! Olen kiitollinen, mutta toisaalta en. En ainakaan siitä kun meidän luokalla on joku leiri syksyllä, joka vuosi. Olin viimeksi hyvin ahdistunut. Itkin paljon. Ja illat olin kipeä. Mutta en halua poissaoloja, en halua mennä kotiin.

maanantai 7. elokuuta 2017

Mun ihminen- projekti


Kesäkuun alusta elokuun alkuun tai heinäkuun loppuun (en ole aivan varma kun sain tietoa eri aikoihin loppumisen) olin mukana tälläisessä projektissa.

Huomasin aika myöhään sen ilmoituksen että sellainen edes on. Oli mukavaa kun oli ihminen kenelle kertoa asioita. Luulen kuitenkin että oli välillä ajoittain liian "raskaita" asioita, ehkä molemmille. Mutta minulle tuli tunne että minua ymmärretään.

Ei ole kyse työstä vaan VAPAAEHTOISUUDESTA. Jos kyse on työstä voi olla vain "pakosta". Me jatkamme viestittelyä myös nyt kokeilun jälkeen. Hän tietää minun blogini. On myös lukenut tätä, en tiedä kuinka usein. Ehkä vielä joskus uskallan jakaa tätä myös niin että henkilöllisyyteni tulee julki.

Kerroin hänelle melkein heti mutismista ja oikeastaan kerroin mitä se tarkoittaa. Mutismi on niin vähän tunnettu edelleen. Laiteltiin kuvia puolin ja toisin. Ajoittain se viestin laittaminen aina väheni ja sitten lisääntyi taas.

Sain kokeilusta aika paljon. Olikohan se tarkoitettu 13-25 vuotiaille ja minä olin silloin n. 20 vuotias.

Viestittelyn aloittaminen oli periaatteessa nuoren vastuulla, mutta sanoin aika alkuun etten halua ottaa siitä yksin vastuuta. Koen helposti että toinen ei "halua" olla yhteydessä jos ei koskaan aloita virittelyä ja minä joudun aina sen aloittamaan, tämä sopimus piti ja on pitänyt. Toivottavasti pitää jatkossakin.

Myös työnsä puolesta ihminen (minulla oikeastaan tällä hetkellä 1 kokoaikainen ja 1 "väliaikainen) niin tämä kokoaikainen ei koskaan aloita. Mutta yleensä laitankin vähintään joka toinen päivä viestiä.

Tälläinen vapaaehtoistoiminta on mielestäni hyvä asia ja sitä voisi vielä enemmän laajentaa. Vaikkapa vanhuksiin, tai erityisesti mielenterveystyöhön tai vaikka lapsiin. Netistä löytyykin Suomen 100 v kunniaksi, koitetaan yhdessä tehdä vapaaehtoisesti jotain 100 vuotta. Nyt on mennyt n. 24 eli häviöllä ollaan. Ne lasketaan kai päivissä. Kaikki siis osallistumaan sinnekin. https://www.hiiop100.fi
Sieltä voit löytää oman paikkakuntasi ja sopivan tehtävän ja voit vaikka ilmoittaa tehtävän sinne. :-)

Kuvan lähde: https://m.facebook.com/munihminen/photos/a.1827856594207530.1073741827.1827845457541977/1874941276165728/?type=3&source=45

sunnuntai 6. elokuuta 2017

Huomenna alkaa viimeinen lomaviikko


Välillä tuntuu että aika menee kuin kuvan kellossa, aivan miten haluaa ja en edes tiedä missä vaiheessa se on. Enkä tiedäotä haluaisin. Ahdistaa nykyhetki, ahdistaa tulevaisuus. Mitä ihmeen järkeä tässä on?

Mutta vihdoinkin. Kohta pääsen pois. Ihanaa. Nyt on mennyt melkein koko kesä jo ohi. Nyt tämä alkaa olemaan ohi. Olen niin onnellinen, toisaalta en kuitenkaan. Sitten tulee taas toisenlainen huonous. Mutta se on ehkä parempi silloin. Eihän sitä voi tietää.

Suunnitelleen vuosi sitten kirjoitin melkein ihan samalla aiheella, ellei ollutkin samalla aiheella blogikirjoituksen. Ja tuntuu että vasta olisin senkin kirjaittanut ja nyt kirjoitan jo tätä. Aivan vasta kirjoitin miten ahdistaa alkava kesä ja Mutismin olemassa olo kotioloissa kun sielläkin alkaa jonkin verran menemään huonompaan.

Facebookissa on selektiivinen mutismi ryhmä. Siellä meinasin tässä kuussa pitää aiheesta liven. Ihmiset saisivat kysyä mitä haluaisivat ja minä vastaisin. Ehkä kirjoittamalla suoraan nettiin tai näyttämällä paperilta. :-)

Kuvan lähde: https://www.avaruus.fi/uutiset/kosmologia-ja-teoreettinen-fysiikka/aika-kulkee-nopeammin-33-senttimetria-korkeammalla.html