sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Kirjavinkki "Hiljaisuus"

"Riipaiseva tarina yksinäisen lapsen peloista ja 
salaisuuksista"
Tänä vuonna ilmestynyt kirja, olen vähän sitä lukenut, tai äänikirjan avulla. Mutta samalla luen itse. Ei muuten ole noita uutuuksia helppo lainata kirjastosta kun koko ajan on varauksia ja sitten ei taas pysty uusimaan.

Ei suoranaisesti kerro mutismista mutta kirjan tytöllä Ingalla ei ole puheen fyysistä estettä. Inga kirjoittaa koulussa. Kirja perustuu sodan jälkeiseen aikaan, opettaja on ikävä, samoin luokkatoverit.

En ole vielä lukenut kuin aivan alun, vaikuttaa todella hyvälle kirjalle. Jotenkin tulee mieleen että Ingalla saattaisi olla samanlaisia ajatuksia kun itseläni. Inga on oppinut lukemaan ja kirjoittamaan aikaisin, minulla siinä aikoinaan oli hieman vaikeuksia.

Kovin usein en noin "vaikeita" kirjoja lue, niitä kun löytyy niin harvoin äänikirjoina ja sellasina jotka minua sattuvat kiinnostamaan. Mutta tämä on melkeinpä ensimmäinen isompi kirja mitä luen.

Aiotko sinä lukea kyseisen kirjan vai oletko jopa lukenut? :-)

Kirjan nimi: Hiljaisuus
Kirjoittaja:   Laila Hirvisaari
Julkaisuvuosi: 2016


Kuvan lähde:
http://www.adlibris.com/fi/kirja/hiljaisuus-9789511287513

12 kommenttia:

  1. Luin heti,kun kirjastosta varauksen sain :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun pitää varmaa vielä kerran palauttaa ja lainata uudelleen ku ei voi uusia

      Poista
  2. Mun varmaa täytyisi lukea. Kuulostaa tosi mielenkiintoiselta kirjalta. Täytyy varmaa kattoo onks Porin kirjastossa tää kirja, jos vaiks lainaisi sen ens viikolla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos sinulla on tunnukset niin kannattaa varata se kirja kun näin alkuun on todella suosittu

      Poista
    2. En vielä ole ehtinyt varaamaan. :)

      Poista
    3. Okei. Minä olen tosi innostunut myt lukemaan. Kirja melkein loppu :-D mutta kerkeän ainakin ekalla lainakerralla lukemaan läpi

      Poista
    4. Noni, hyvä että kerkeät lukemaan ettei tarvitse uusia. Itse joskus innostun lukemaan ja joskus taas jää lukematta vaikka lainaan ja sitte unohdan palauttaa :D

      Poista
    5. Ja sitten tulee lasku perässä :-D mutta tämä kirja on pakko kerätä lukemaan, ja jos sattuu että väsyn taas viikolla niin paljon niin lainaan sen sitten uudelleen. Mutta pitää tosiaan palauttaa kokonaan kun jo seuraava on sen kirjan varannut

      Poista
  3. Vaikutat hirmu vahvalta himiseltä! Super paljon tsemppiä sinne ja jaksamista<3

    Pitääpä pistää muistiin tuo kirja, vaikuttaameielnkiintoiselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En todellakaan ole vahva. Tarvitsen jatkuvasti toisen ihmisen tukea jaksamiseen. Mutta toisaalta vahvuutta tässä tilanteessa on olla hengissä. Ja todellakin kannattaa tuo kyseinen kirja lukea. Se on hyvä! Ehkä vain vaikea saada lainattua kirjastosta. On nimittäin koko ajan siinä varauksia kun kaikki haluavat sen lukea :-D

      Poista

Hyväksyn vain asialliset kommentit

Lehtijuttu

Selektiivinen mutismi lapsella ja aikuisella – Noora lakkasi puhumasta - Hyvä olo - Ilta-Sanomat Mietin jonkin aikaa suostunko, juteltiin to...