Negatiivista ja vielä lisää negatiivista....

Nyt en muista mikä päivä kirjoitin positiiviseen sävyyn, ei siitä kuitenkaan ole kauaa. Ja sitten onkin sen jälkeen ollu vaan huonoa. En ole oikein voinut olla koulussa kun pieniä hetkiä, ahdistaa kuitenkin myös olla kotona, sisko sanoo taas tosi tyhmiä asioita. Eilen illalla esimerkiksi "etkö sä osaa puhua?!" en tiedä tietääkö hän mutismista tai edes että sellainen on olemassa, saati sitten minulla. Tollaiset kommentit sattuu melkein fyysisesti. Tunnen sen. Alkaa ahdistamaan. Onneksi oli jo sillein ilta että pääsin nukkumaan ja rauhoittumaan. Onneksi ei nykyään olla koko aikaa samassa paikassa kun koulut on eri paikkakunnilla.

Minä olen vain väsynyt ihan kaikkeen. En odota joulua, mutta sitten kuitenkin odotan. Haluan että on joulu! Joulun aika on monille vaikeaa...

Mikä ihme siinä on kun kerrankin pääsee totuudenmukaisesti kertomaan "kaikki on hyvin, voin hyvin, elämä on ihanaa!" niin heti kohta kaikki muuttuu?! Pitäisikö aina olla negatiivinen ja jos on jotain positiivista niin pitääkö se sitten sivuuttaa?

Olisi niin paljon helpompaa olla puhuva ja elää ilman jatkuvaa pelkoa ja paniikkihäiriötä. Mutta ei niin ei. Siskoni ei tätä selkeästi ymmärrä. Minä en voi asialle yhtään mitään! Ja jos voisin niin tietenkin olisin puhuva koko ajan, uskaltaisin mennä eri paikkoihin, olisin oikeassa unelma työssä joka ei tule ikinä toteutumaan. Kaiken tämän myötä sen haaveen jouduin unohtamaan. Mutta on toinen vaihtoehto ja sitä kohti mennään!