tiistai 16. tammikuuta 2018

Päivän kuulumiset

Siis aamu oli aivan mahtava, ihana tulkki! Tulin heti toimeen hänen kanssaan. Pääsääntöisesti käytin viittomia (yhtäkkiä huomasin että osaankin, virheen ainakin yhden huomasin, mutta tulkki tulkkasi silti oikein :-D), oli outoa kun toisti KAIKEN minä muodossa, juuri niin kuin kerroin. Mutta siihen pitäisi tottua jos saan tulkkauspalvelun... Mutta antoi aika paljon tämä päivä minulle uskoa ja voimaa aamulla, tulkki antoi niin paljon, vaikuttaa niin huomaavaiselle ja ihmiselle joka on oikeassa työssään, jotkut eivät sitten taas ole yhtään oikeassa työssä, sitäkin olen tänään joutunut huomaamaan, valitettavasti.

Tulkki sitten tuli käymään myös koululla, kun en tietenkään muistanut mitä oli puhuttu. Ja siellä tuli sitten jo vähän inhottava olo, kun heti ensimmäinen lause oli "Et tarvitse tässä tulkkia kun puhut minulle muutenkin!" Mutta mutta... se tulkki oli uusi ihminen, ja siksi en voinut puhua. Opettajan kohtaaminen meni kohtalaisesti, sanoi kuitenkin "No nythän sinun ei tarvitse puhua, kun on tulkki." Onneksi tähän kuitenkin puututtiin, tulkki ei ole paikalla silloin kun ei tarvita...

Mutta ilta oli sitten niin kamala kun olla ja voi. Asuntolan työntekijät alkoivat heittää vitsiä asiasta, ahdistuin tosi paljon, hyvä että lähdin tilanteesta pois, olisin muuten saattanut jopa lyödä. Menin omaan huoneeseen. Tuntui niin pahalle. Sitten loppui jaksaminen, sairaslomalle. Ja nyt en tiedä kauan se jatkuu. Ainakin siihen asti kunnes tilanne rauhoittuu. En voinut enää vastata, menin ihan lukkoon, mutta olisin varmaan sanonut jotain että tulkki ei tosiaan ole paikalla kun ei tarvita, ja minähän tarvitsen tunneilla, tiettyjen opettajien kanssa, ja tietenkin myös asioinnissa.

En yhtään muista kenen piti ottaa yhteyttä ja kehen. Minun ei ainakaan pitänyt ottaa minnekään, minuun otetaan. Ainakin se tulkki ottaa. Olen kyllä itse ottanut yhteyttä häneen usean kerran illan aikana, ihan Facebookin kautta ja aina vaan jaksaa kannustaa. Nyt olisi kaksi ns. tuttua tulkkia, molemmat tosi hyviä. Ehkä tämän päiväistä tulkkia ymmärsin paremmin.

Ja kirjoitin aivan turhaan eilen työn ja tuskan kanssa paperin miksi tarvitsen tulkkia, siitä ei ollut tänään kuitenkaan hyötyä (eihän siellä kuitenkaan voida päätöksiä tehdä, voidaan vain neuvoa eteenpäin, mitä seuraavaksi.)

Mutta nyt olen minun siskojen luona tämän viikon ja ensi viikolla mennään uimahalliin, ai että voi tulla kivaa. :-) Ei tarvitse miettiä kaikkea tätä. Tai saisinhan automaattisesti tulkin vapaa-ajalle tietyn määrän tunteja, olikohan 180. Ja opiskeluun niin paljon kun vain tarvitsen, eli kokoaikaisen, myös työharjoitteluun. Sekä oli puhetta tulevaisuudesta jostain työkokeilusta. En kyllä tästäkään ymmärtänyt, kuulin vain jotain. Olin todella väsynyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hyväksyn vain asialliset kommentit

Lehtijuttu

Selektiivinen mutismi lapsella ja aikuisella – Noora lakkasi puhumasta - Hyvä olo - Ilta-Sanomat Mietin jonkin aikaa suostunko, juteltiin to...