maanantai 1. lokakuuta 2018

Uusi viikko ja alku

Nyt maanantaina olen vielä mummin luona, jatkan koulua keskiviikkona. Huomenna tiistaina on uusien avustajien haastattelut. Josko nyt sanonta "Kolmas kerta toden sanoo." Pitäisikin paikkaansa ja löytäisin sopivan avustajan. On tietenkin kova ikävä edellistä ja se ei välttämättä mene hetkessä ohi. Ja voi tulla entistä enemmän ikävä kun menee sinne asuntolaan ja hänen lainassa ollut essu on vielä siellä kaapissa. En halunnut vielä silloin perjantaina viedä sitä pois.

Oikeastaan jokainen viikko on uusi alku ja voi olla parempi kuin edellinen, ja tästä viikosta on pakko tulla parempi kuin siitä viikosta kun viimeksi olin koululla, joka päivä oli kuulemma huono, en muista kunnolla, mutta näin olen kuullut. Ihanaa nähdä rakas ystäväni tänään illalla, ei olla yli viikkoon nähty.

Mutta nyt olen saanut kuitenkin nukuttua, ehkä sekin helpottaa jonkin verran. En ole enää niin väsynyt. Tai viime yö oli suhteellisen vaikea, mutta se on kai ihan ymmärrettävää ja ei kaikki yöt edes voi olla KENELLÄKÄÄN hyviä.

Taksi tulee kohta hakemaan, onneksi on tuttu kuski niin olen oppinut tietämään sen eikä tarvitse joka kerta jännittää ja se taas lisää väsymystä. Etenkin kouluun mennessä tämä on huono, nyt kun on tuttu niin voidaan jutella matkan aikana. Vajaa kaksi tuntia olen mummin luona. Voisin ehkä kohta pelata Simsiä etten nukahda. Ja illalla pitäisi sitten asuntolassa siivota huone. Ja ei kyllä kiinnostaisi niin kuin yhtään. En kyllä muista missä kunnossa se edes on.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hyväksyn vain asialliset kommentit

Lehtijuttu

Selektiivinen mutismi lapsella ja aikuisella – Noora lakkasi puhumasta - Hyvä olo - Ilta-Sanomat Mietin jonkin aikaa suostunko, juteltiin to...