sunnuntai 30. elokuuta 2020

Kuulumisia pitkästä aikaa

Anteeksi tosi paljon että en ole kirjoittanut. Tässä on ollut niin paljon asioita. Olen mm ollut psyk hoidossa monta kertaa. Viimeksi 112 kautta kun olin niin sekaisin ja virkavalta apua. Silloin ei ollut mutismista tietoakaan. Huusin ihan kamalasti, itkin, huusin ja kaikkea muuta.

Halusin vain että pääsen pois. Mutta ei se niin vain käynyt. Ja ai jumalauta seuraava aamuna meni hermot kun lääkäri tuli ja kysyi miksi en puhu kun yöllä huusin, itkin ja kiroilin. No vaikka siksi että olin ihan sekaisin. Ja laitettiin eristykseen.

Olen joutunut uuteen asumisyksikköön kun edellisessä en pärjännyt. Tai oikeastaan niillä oli vaikea olla mun kanssa kun eivät voineet tukea tarpeeksi. Oli tosi ikävä lähteä sieltä, olin kuitenkin ollut noin vuoden siellä.

Kysellä saa. Muuta en nyt keksi. Harrastus on nykyään maalaus. Se rauhoittaa hyvin 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hyväksyn vain asialliset kommentit

Lehtijuttu

Selektiivinen mutismi lapsella ja aikuisella – Noora lakkasi puhumasta - Hyvä olo - Ilta-Sanomat Mietin jonkin aikaa suostunko, juteltiin to...