lauantai 24. joulukuuta 2016

Jouluaatto

Alkaa olemaan aaton ilta. Päivä mennyt paremmin kuin odotin. Ollaan vain oltu perheen kesken. Isoisä tuli iltapäivällä, en koe että hänen läsnäolonsa ahdistaa.

Me syötiin kotona tänään perus jouluruoka, poikkeuksellisesti kaikki omissa oloissaan ja omaan aikaan. Koen tämän hyvänä. Sain olla rauhassa. Nyt tulin makuuhuoneeseen että voin kirjoittaa rauhassa. Tosin ajatus ei oikein kulje :-D

Sain muutamia lahjoja, mutta eihän se ole joulussa pääasia. Mitä sinä sait lahjaksi? Saitko toivomasi? Vai jotain hyvin yllättävää?

Huomenna mennään siis isoisän luokse, koko tämän puolen suku. Sen jälkeen olen väsynyt. Mutta se ei haittaa. Siellä on paljon huoneita ja saan olla itsekseni.

Meillä kun on nuorempia sisaruksia, ihan pieniäkin jotka uskovat vielä joulupukkiin niin äiti on monena vuonna meinannut pyytää "tilauspukin" vai mikä lieneekään. Kuitenkin joku täysin vieras. Onneksi ei ole sitä vielä kertaakaan tehnyt. Olisi jotenkin tosi inhottavaa. Täällä olisi joku täysin vieras. Pienet olisivat innoissaan ja minua ahdistaisi tosi paljon. Saisin myöhemmin sanomista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hyväksyn vain asialliset kommentit

Lehtijuttu

Selektiivinen mutismi lapsella ja aikuisella – Noora lakkasi puhumasta - Hyvä olo - Ilta-Sanomat Mietin jonkin aikaa suostunko, juteltiin to...