keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Tulkkauspalvelu?

Juttelin eilen tosi mukavan oloisen tulkin kanssa, aiemmin ehkä koin hieman erilailla.

Monilla on oikeus tulkkipalveluihin. Ei tarvitse olla edes kuuro. On ihmisiä jotka kuulevat mutta eivät syystä tai toisesta puhu.

Tulkkausilona (aukeaa uuteen ikkunaan) on yksi tulkkipalvelujen tarjoaja ja sen sivuilta luin asioita. En vielä oikein ymmärrä, mutta saan neurologilta ja koululääkäriltä tähän lausunnot.

Tulkin voi myös saada jos ei osaa lukea tai kirjoittaa tai jompikumpi on vaikeaa. Tähän kohtaan myös lasken itseni. Lukeminen ei aina onnistu. En vain saa sanoista selvää.

Mutta olen ehkä sitä mieltä ettei sitä saa helposti. Kuitenkin olen kuuleva ja tietyissä tilanteissa puhuva. Siis tietenkin haen tulkkipalvelua, enhän siinä häviä mitään. Tai nyt ensi alkuun odotan sen avustaja päätöksen kun se kattaisi kaiken.

Papunetin (aukeaa uuteen ikkunaan) mukaan mutismi kuitenkin lasketaan puhevammaksi. Ja puhevammaisella ihmisellä on oikeus tulkkiin. Vaikka sinällään mutistinen osaa puhua. Itse en ehkä silti pidä tätä puhevammana. Vaan mielestäni puhumattomuuden pitäisi olla siinä vaiheessa jatkuvaa. Mutta tämä varmaan jakaa mielipiteitä.

4 kommenttia:

  1. http://www.kela.fi/vammaisten-tulkkauspalvelut

    Tästä linkistä löytyy lisätietoa! Rohkeasti hae tulkin käyttäjäksi. Vaikka aina ei tulkkia tarvitsekaan niin uusissa tilanteissa joissa sinua jännittää eikä puhe suju, voi tulkki olla isona apuna. Silloin kun puhe sujuu, tulkki voi siirtyä sivuun. Netistä löytyy tulkin asiakkaiden kertomuksia tulkin käytöstä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tästäkin minulle taidettiin ehkä sanoa, en muista. Haen tilauspalvelua kunhan saan sen neurologin paperin. Minulla ei puhe varmaan ainakaan koulu ympäristöön ala tai palaudu koskaan vaan joudun toimimaan kirjoittamalla ja eleillä, osittain viittomalla. Mutta se ei ole opettajan, luokka-avustajan eikä jonkun toisen tulkin tehtävä huolehtia että tulen kuulluksi vaikka omasta halustaan ainakin avustaja ja toisen henkilön tulkki on tätä tehnyt

      Poista
  2. Hienoa että sinut on saatu miettimään! :) en tätä vastausta huomannutkaan kun laiton jo saman kelan linkin uudelleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastaan yleisesti ottaen kaikkiin kommentteihin. Ehkä nyt alkavalla viikolla tulee lausunnot. :-)

      Poista

Hyväksyn vain asialliset kommentit

Lehtijuttu

Selektiivinen mutismi lapsella ja aikuisella – Noora lakkasi puhumasta - Hyvä olo - Ilta-Sanomat Mietin jonkin aikaa suostunko, juteltiin to...