tiistai 17. lokakuuta 2017

Olen voinut oikeastaan hyvin

Sunnuntaina oli niin hieno päivä, etenkin ilta! Sain siitä voimaa monelle päivälle. Olin niin onnellinen eilen vielä ja osittain myös tänään. Mutta sitten se alkaa hiipumaan.

Voin kuulla sen päässä. "Puhe" juuri oikealla äänellä. Tänään ei ollut minun vuoro. Mutta silti alkoi tulemaan niin huono olo että jouduin lähtemään pois. Mutta on taidettu minulle sanoa että parempi lähteä pois kun antaa mennä sen hysteeriseksi asti kun siitä tulee sitten varma pelko.

Muutenkin kaikki esitelmät. Kerroinkin aiemmin ettei esiintymisjännitystä voi verrata Mutismiin. Minulle ehdotettiin että pelkästään opettajalle. Ei sekään taida onnistua. Tällä hetkellä tuntuu pahalle nähdä pelkkä opettaja. Juuri kun olin niin hyvin voiva! Mutta en voi huonostikaan. Ja nyt tunteja ei ole pitkään aikaan, ei kannata murehtia.

Katsotaan onko seuraava postaus sitten se missä vastaan teidän kysymyksiin, tällä hetkellä se on kesken ja vain muutaman henkilön kysymyksiä olen saanut tänne. Niitä kommentteja en julkaise.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hyväksyn vain asialliset kommentit

Lehtijuttu

Selektiivinen mutismi lapsella ja aikuisella – Noora lakkasi puhumasta - Hyvä olo - Ilta-Sanomat Mietin jonkin aikaa suostunko, juteltiin to...