maanantai 19. heinäkuuta 2021

Ehkä muutto onkin hyvä asia

 

Nyt olen kerrennyt ajattelemaan asiaa jonkin aikaa, olen samalla ymmärtänyt ettei asia olekaan välttämättä niin huono kun alunperin ajattelin.

Tarvitsen kuitenkin aivan erilaista apua, tarvitsen tietää asiat etukäteen. On hankala kun täällä ei tiedä mitään, siis oikeasti MITÄÄN. Parempi on sellainen paikka paikka missä tietää esimerkiksi ketä tulee töihin, milloin. Seuraavan päivän tapahtumat ja vielä jonkun tapahtuman yksityiskohdat: missä, milloin, kuka, miten kauan, mitä sen jälkeen... Täällä kun ei tiedä edes ketä tulee töihin. Se on aika ahdistavaa.

Ja sekin ettei täällä aina hyväksytä kirjoittamista vaikka johtaja on sanonut usein että saan kirjoittaa tai käyttää jotain muuta keinoa jos en sillä hetkellä syystä tai toisesta voi puhua. Niitä toisia paikkoja mitä olen katsonut niin niissä kaikissa on vaihtoehtoisia kommunikointikeinoja. Ja niiden käyttö on aivan normaalia.

Oikeastaan saatan jopa odottaa muuttoa, tottakai ikävä jää, erityisesti siivoojaa joka on ollut aina tukena ja kuunnellut/lukenut. Jaksanut ymmärtää ja tsempata eteenpäin. Auttanut monessa asiassa, on ollut paljon parempi kuuntelija kuin yksikään hoitaja. Onneksi tuli tänään töihin. Sanoi ennen lomaa haluavansa kuulla miten hyvin kaikki on mennyt, mutta ei ole mennyt. 

Ehken vielä kerro. Kerron sitten myöhemmin, kuitenkin tällä viikolla. Ensi maanantaina on palaveri niin haluan hänen tietävän ennen sitä. Kuitenkin jollain tavalla sen näkee käytöksestä ja olemuksesta. En kuitenkaan halua kertoa "Tänään on viimeinen päivä kun ollaan yhdessä" Se tuntuisi tosi pahalle. Ahdistaa ja pelottaa toki kertoa. Mutten tiedä milloin kerron, nopeasti tänään vai myöhemmin... Varmaan huomenna tai ylihuomenna, en jätä kuitenkaan perjantaille. Kun sitten jää ainakin itselle tosi ahdistava olo koko viikonlopuksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hyväksyn vain asialliset kommentit

Lehtijuttu

Selektiivinen mutismi lapsella ja aikuisella – Noora lakkasi puhumasta - Hyvä olo - Ilta-Sanomat Mietin jonkin aikaa suostunko, juteltiin to...