sunnuntai 29. elokuuta 2021

Asumispalvelu


Seuraava asumispalvelu on melko varmaan autismipuolella tai vammaispuolella. Kun siellä on parempi osaaminen, täällä ei niinkään ole. Täällä kun ei kerrota ketä on töissä, moni kyllä kertoo kun kysyn itseltään. Alkanut kertomaan. 

Uskon että se on parempi on olla sellaisella puolella on toinen paikka on parempi. Siellä kuitenkin käytetään useita keinoja mm. kuvia, piirtämistä, viittomia ja erityisesti osataan viittomia. Kun itse niitä käytän aika paljon arjessa ja joskus jos unohdan jonkin sanan niin osaan sen viittoa, mutta en osaa sanoa. Vaikka jotenkin ajattelen että jos sen sanan viittoo niin pitäisi tietää siitä se suomeksi, muttei se menekään niin.

Haluaisin toisaalta sen olevan mahdollisimman pian, mutta sitten en taas haluaisi. Toki toisaalta en edes vielä tiedä täyttyykö kohdallani kriteerit. En tiedä milloin saan tietää. Toivon niin paljon niiden täyttyvän, moni asiat, ihan tosi moni asia olisi siten helpompaa. Eniten ehkä psyykkinen jaksaminen. 

Täällä kyllä saan monissa asioissa apua, mutta en oikeanlaista, tai tietenkin jollain tasolla näin on, mutta suurin osa puuttuu tai on vääränlaista. 

Se on jäänyt mieleen kun sanoin etten koe että saisin tarpeeksi keskusteluapua niin tähän vastattiin "Onhan sulla tulkki, avustaja ja pastori." Olin vähän ihmeissäni tästä kun sitten tulee taas sanomista siitä kun esim. pappi soittaa tänne, koska on jostain asiasta huolissaan. Kerran taksikuski on soittanut alkuyöstä. En ihan siis käsitä näiden pointtia tässä asiassa, mikä siis on oikein. Huolestutanko ns. ulkopuolisenkin vai miten. On kuulema usein vaikea sitten nukkua yö. Nämä puhelut kuitenkin useimmiten tulee ilta-aikaan.


KUVAN LÄHDE: papunetin kuvapankki 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hyväksyn vain asialliset kommentit

Lehtijuttu

Selektiivinen mutismi lapsella ja aikuisella – Noora lakkasi puhumasta - Hyvä olo - Ilta-Sanomat Mietin jonkin aikaa suostunko, juteltiin to...