keskiviikko 17. elokuuta 2016

Ihmisiin tottuminen?

Olen useamman  päivän ajan miettinyt, voinko tottua uusiin opettajiin ja luokkalaisiin. Ja etenkin että miten kauan se vie? Aika helpottaa moneen asiaan. Omaan opettajaan olen tottunut melkein täydellisesti. Samoin muutamiin luokkalaisiin, jotka olivat entuudestaan tuttuja. On minulla onneksi myös yksi uusi kaveri jonka kanssa tullaan toimeen oikein hyvin. Koulukaan ei ole vaihtunut, onneksi niin ei tarvitse vielä uuteen kouluunkin tottua, mutta silti ollaan eri puolella koulua, en tunnista paikkoja, enkä muista missä on mitäkin, ehkä siihenkin auttaa se aika, vaikka onkin ajoittain tosi vaikea hahmottaa missä ollaan.

Laitoin nyt kaikille opettajalle yleisviestiä et miten toivon että toimitaan ja lääkärin ohjeen jatkoa varten, että saataisiin muutkin asiat selväksi. Toivon että parin viikon päästä on jo paljon parempi tilanne kaikkien asioiden osalta.

Jollain lailla kaikki on erilaisia ja kestää eri ajat milloin tottuu, minulla saattaa kestää tosi kauankin että totun sellaisiin ihmisiin jotka puhuu paljon ja kovalla äänellä. Se tuntuu pahalle korvissa ja päässäkin. Joihinkin saatan taas tottua heti. Luulen että kaikilla menee jonkin aikaa tottua, tuskin kukaan on ihan heti luottavaisella mielellä kaikkeen uuteen. En usko että se olisi edes kivaa...

2 kommenttia:

  1. Tsemppiä koulun alun kanssa! Varmasti aika auttaa ja vähitelllen tottuu uusiin asioihin :)

    VastaaPoista
  2. Kyllä oikeestaa nyt kun tehtii iso muutos, joka helpottaa mun oloa, niin ei enää niin paljoa muut ihmiset ns.rasita

    VastaaPoista

Hyväksyn vain asialliset kommentit

Lehtijuttu

Selektiivinen mutismi lapsella ja aikuisella – Noora lakkasi puhumasta - Hyvä olo - Ilta-Sanomat Mietin jonkin aikaa suostunko, juteltiin to...