perjantai 19. elokuuta 2016

Jälleen perjantai

Alkuviikosta oli hieman vaikeampaa, mutta ke-pe on ollut mukavaa ja on ollut parempi olla.

Asuntolassa tehtiin uusi järjestely että saisin nukuttua paremmin, se auttoi jo heti. Nukuin ihan äärettömän hyvin. En herännyt kertaakaan koko yön aikana.

Olen nyt useampana päivänä uskaltanut pelata muiden kanssa pelejä. Eikä sillä ole ollut väliä kuka se pelikaveri on. Tosin aina ollut ohjaaja mukana, mutta kuitenkin. Vielä vuosi sitten en olisi voinut kuvitellakaan tuollaisiin tilanteisiin itseäni, mutta nyt se menee tuosta vaan.

Saan käyttää tunneilla puhesovellusta. Muutaman kerran olen kerennyt vastaamaan, kun monet vielä "möläyttää" ennen kun saavat edes luvan vastata. Tuntui niin mukavalle kun eilen pääsin ensimmäistä kertaa vastaamaan. Aiemmin en ollut kerennyt tai osannut. Mutta nyt senkin aika vihdoin tuli. Ja varmaan samoja tilanteita tulee lisää.

Yksi opettaja oli kysynyt omalta opettajalta että puhunko sille. Oma opettaja oli vastannut et ihan oikeita juttuja ja pitkiäkin juttuja, ei enään vain yhdellä-kahdella sanalla. Haluaisi kuulemma tämä toinenkin opettaja kuulla. Uskon että kuuleekin, mutta oma opettaja oli jo viime vuonna jonkin verran tekemisissä ja tämä toinen on vasta aloittanut tänä vuonna, eikä ole oikein vielä kerennyt jutella minulle. Oma opettaja jutteli ennen kuin edes puhuin sille. Onneksi meillä on juuri paras opettaja keitä oli vaihtoehtoina.

2 kommenttia:

Hyväksyn vain asialliset kommentit

Lehtijuttu

Selektiivinen mutismi lapsella ja aikuisella – Noora lakkasi puhumasta - Hyvä olo - Ilta-Sanomat Mietin jonkin aikaa suostunko, juteltiin to...