sunnuntai 28. elokuuta 2016

Juhlat ja tilaisuudet

Niitähän on kaikilla elämän aikana. Ja siellä on välillä myös vieraampia ihmisiä. Omalla kohdalla tälläisiä on ollut ristiäiset ja hautajaiset. Hautajaisissa on kuitenkin normaalia olla omissa oloissaan. Ristiäisiä on ollu muutamia.

Jokunen vuosi sitten minua koitettiin saada lukemaan Raamatusta joku kohta. Ei meinannut kukaan ymmärtää etten voi lukea. Kysyttiin etukäteen olenko sen lukemassa. Monta kertaa kysyttiin, vastaus aina sama "EI" Monta kertaa vastasin ja vihdoin meni ymmärrykseen. Se lukeminen yleisesti on varmaan monille vaikea, vaikka kaikki olisi sillä lailla tuttuja. Tuossa tilanteessa taisi olla sisarukseni kastetilaisuus, eli kaikki olivat tuttuja ja kaikille puhun.

Hautajaisissa tosi monta vuotta sitten minulla oli ihan pieni teksti kun sinne arkun päälle ne kukat vietiin. Silloin ei ollut vielä yhtä paha tilanne, mutta ei ollut kaikki tuttuja, oikeastaan suurin osa oli vieraita. Jätin sen kukan vain arkun päälle.

Ihan pienenä olen ollut häissä, mutta siitä en mitään muista. Tuskin olin edes vielä koulussa tai ehkä juuri aloittanut koulun. Nyt ei ole edes häitä tiedossa.

Periaatteessa myös kevätjuhla on tilaisuus niin kerron nyt siitäkin. Olen usein jäänyt pois syystä tai toisesta. Kun koulu loppuu niin useinhan päättävät hakevat todistusken edestä. 9.lk oli etukäteen luokanvalvojan kanssa sovittu että haen äidin kanssa todistuksen tilaisuuden jälkeen opettajanhuoneelta. Lisäopetuksen aikaa en muista. En ollut koko salissa, olin ulkopuolella ohjaajan kanssa. Nyt viimeksi en ollut koko tilaisuudessa. Jatkosta ei ole tietoa.

2 kommenttia:

  1. Olen lukenut tätä sinun blogiasi ja on hyvää kirjoitusta. Itselläni ei ole mutismia mutta olen muuten hiljainen ja puheääneni on usein hiljainen ja epäselvä. Välillä en itsekään saa omasta puheesta selvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos palautteesta. Minullakin puhe satunnaisesti epäselvää. Sekin vaikuttaa itsellä siihen etten ns.uskalla puhua

      Poista

Hyväksyn vain asialliset kommentit

Lehtijuttu

Selektiivinen mutismi lapsella ja aikuisella – Noora lakkasi puhumasta - Hyvä olo - Ilta-Sanomat Mietin jonkin aikaa suostunko, juteltiin to...