tiistai 2. elokuuta 2016

Puhelimessa puhuminen

Tähän vastasin lyhyesti jo johonkin kommenttiin, mutta nyt ajattelin että laitan kokonaan oman päivityksen. Kun on jotenkin itselle juuri näinä päivinä ollut todella ajankohtaista.

Nykyään oikeastaan kaikilla on kännykät ja se oikeastaan sitten ns.velvoittaa vastaamaan. Joskus ei yksinkertaisesti kerkeä vastaamaan, mutta usein jätän tietoisesti vastaamatta. On vaikea jotenkin olla siinä puhelimessa etenkin kun ei näe toista ja ei voi tukea muilla tavoilla asian perille menoa. Niinpä usein laitan viestin perään ja pyydän asian hoitoa viestein.

Tosi monelle on onneksi viesteillä asia ihan ok hoitaa, joillekin se voi kuitenkin olla vaikeampaa ja hitaampaa jos lukeminen ja/tai ei ole niin helppoa. Minullekaan ei ole lukeminen ole kovin helppoa, en vain ymmärrä aina lukemaani, etenkin jos on pidempi teksti ja aihe ei ole kiinnostava. Kirjoittaminen on kuitenkin todella helppoa. Muistan että se oli vaikea oppia pienenä, en edes vielä tokaluokalla oikein osannut kirjoittaa, mutta niin se vain tuli opittua.

Mielestäni on hyvä että nykyajan puhelimella voi vastata suoraan viestilä, ei tarvitse vain odottaa että toinen lopettaa yrittämisen ja sitten laittaa viestin. Vaan sen voi laittaa suoraan. Ja puhelu katkeaa siihen, tietääkseni aluksi ei tule vielä mitään ja menee samanlailla kun katkaisisi puhelun mutta hetken päästä viesti tulee perille.

Saatan joskus kuitenkin itse soittaa jopa työntekijöille (koulu, seurakunta) ilman sovittua ajankohtaa, joskus mutta harvoin myös vastaan puhelimeen, mutta vaikka en vastaa niin viestin laitan kuitenkin eikä se tarkoita etten haluaisi tietää toisen kuulumisia tms. Vastaan helpommin jos aika on etukäteen sovittu ja mahdollisimman tarkka aika. Esim. 15.00 jälkeen, eikä joskus siinä 15 aikaan. Yksi ihminen kenelle ennen ainakin juttelin paljon, nyt ehkä vähemmän on todella tarkka noissa ajoissa, vaikka työaika saattaa olla mitä sattuu. Esim. jos sanoo soittavansa 12.30 ni se on melkein minuutin tarkkaa, ja jos ei onnistu ni tulee etukäteen viestiä. En ymmärrä miten voi niin tarkkaan ihminen muistaa,

TET ja työjaksoillehan painotettiin sitä että jos on vaikka kipeä niin pitää soittaa ettei pääse, onneksi minulla ei ole toistaiseksi ollut vielä sellaista tilannetta, kerran olen ollut myöhässä liukkaan kelin takia niin laitoin viestiä ja se oli omasta mielestä riittävän hyvä, ennemmin viesti kun ei mitään. Nyt olen ollut samassa paikassa monta kertaa niin ne siellä tietää että viestillä otan yhteyttä jos on jotain. Eikä nekään yritä sieltä soittaa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hyväksyn vain asialliset kommentit

Lehtijuttu

Selektiivinen mutismi lapsella ja aikuisella – Noora lakkasi puhumasta - Hyvä olo - Ilta-Sanomat Mietin jonkin aikaa suostunko, juteltiin to...