maanantai 26. syyskuuta 2016

Esitelmät...

Näistä ei voi tarpeeksi puhua. Nyt tuntuu että niitä on tosi paljon. Eihän minulla ole ollut muuta vaihtoehtoa kuin olla pois tunnilta, vaikka se ei taida pidemmän päälle mikään hyvä ratkaisu. Se helpottaa siihen hetkeen, ei kuitenkaan ikuisesti. Enkä myöskään osaa sitä millään lailla kertoa opettajalle. Haluaisin niin paljon että tämä olisi edes vähän helpompaa. Muutamia poissaoloja olen saanut, en anna sen haitata, vaikka se varmaan on oikeasti huono. Haluaisin olla tunneilla, mutta ei ole vaihtoehtoa. Josko tämä helpottaisi. Kunhan tämä esitelmä painotteisuus on ohi. Toisaalta, jos en ole tunneille se vaikeutuu koko ajan. Se on koettu niin monta kertaa etten enään halua. Opettaja kuitenkin vaikuttaa tosi ymmärtäväiselle. Niitä tunteja on vielä tällä viikolla paljon, sitten vähenee, mutta alkaa seuraavat tunnit...

En ole koskaan pitänyt esitelmistä. Eikä tämä ole "pelkkää jännitystä", vaan tämä menee jaksoittain ihan hysteeriseksi.

2 kommenttia:

  1. Minäkin pelkään ja vihaan luokan edessä esiintymistä yli kaiken. Olen mielenkiinnolla seurannut blogiasi, jonka löysin vasta vähän aikaa sitten. Samaistun sinuun todella paljon, vaikka ei mulla mutismia olekaan, mutta olen todella ujo. Se on aina vähän hankaloittanut elämääni. Mä lopetin syksyllä koulun vain parin päivän jälkeen, kun aloin jo etukäteen hysterisoimaan paritehtäviä ja esitelmiä. Oot tosi vahva kun jaksat käydä koulussa, vaikka siellä on ihmisiä jotka eivät näytä ymmärtävän ongelmaasi. Inhottavaa, kun jotkut eivät voi hyväksyä erilaisuutta. Oot tosi mielenkiintoinen ja ainutlaatuinen persoona. Ihanaa että löysin tämän blogin, sillä tunnen saavani tästä jonkinlaista vertaistukea :) Tsemppiä ihan kamalasti. Älä anna kenenkään lannistaa sua!

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentistasi. Itse olen monta kertaa meinannut lopettaa koulun juuri näistä mainitsemistasi syistä. Mutta josko aika auttaisi. Voit laittaa spostia hiljaisuudenvankina@gmail.com

    VastaaPoista

Hyväksyn vain asialliset kommentit

Lehtijuttu

Selektiivinen mutismi lapsella ja aikuisella – Noora lakkasi puhumasta - Hyvä olo - Ilta-Sanomat Mietin jonkin aikaa suostunko, juteltiin to...