maanantai 5. syyskuuta 2016

Uusi viikko jälleen, ajan kulku

Tänään ollut periaatteessa vapaa. Tulin koululle iltapäivällä. Avustaja tuli sen jälkeen juttelemaan ja kertomaan tästä viikosta. Se on hyvä tollein tietää, ei tule sitten yhtäkkiä jotain. Voin valmistautua. Vaikka olisi tosi "pieni" asia niin se tarvitsee silti valmistautumista.

Tällä viikolla paljon vapaatunteja. Voin levätä, antaa kaiken vain olla. Saa omaa aikaa myös kesken päivän. Ei tarvitse koko aikaa olla jonkun kanssa. Esimerkiksi nyt kun on asuntolassa oma huone niin olo on parempi, voin itse hallita milloin olen jonkun kanssa ja milloin haluan olla yksin. Jos huoneen jakaa niin silloin asiaa ei voi itse päättää, vaan siinä on kokoaika mahollisuus että se toinen tulee huoneeseen. Enään se ei ole onneksi mahdollista ja sei tarvitse koko ajan miettiä milloin voin olla yksin.

Maanantaina aina en halua että on viikko edessä, en halua kohdata kaikkea mitä viikolla tulee. Sitten taas perjantaina en haluaisi että viikko on jo ohi. Niin se aika vain menee, eikä kukaan sille vain voi mitään.

Viikot menevät nopeasti, ehkä kuukaudenkin. Mutta etenkin viikot. Vaikka nyt on maanantai niin ihan kohta on jo perjantai, muutama yö. Välillä tuntuu alkuviikosta että ei viikko mene minnekään mutta viimeistään torstaina tajuaa että viikko oli taas siinä, viikonloppu tuntuu menevän hitaammin, vaikka onkin lyhyempi. Ainakin perjantaina tuntuu että aika ei mene minnekään.

Ja kuitenkin vaikka aika menee miten sattuu. Se lopulta helpottaa oloa. Mitä enemmän aikaa on mennyt sen paremmin asiat alkaa sujumaan. Kommunikointi helpottuu, väsymys vähenee, jaksan pidempiä hetkiä olla koulussa. Nyt on lyhyempiä päiviä jonkin verran, joskus ne tuntuu tosi pitkille, joskus pitkäkin päivä tuntuu lyhyelle.

2 kommenttia:

  1. Se on niiiin jännä juttu, miten lapsena tuntui, että kesäkin jatkui ja jatkui ja jatkui ja jatkui ja sitten tulikin heti talvi ja se jatkui ja jatkui, ja koskaan ennen ku täytti 18, ei voinut seuraava synttäripäivä tulla liian nopeasti! :D

    Nykyisin aika menee kuin humaus, omat lapset on 18 ja 16, ja mikä kauheinta: mä muistan millanen sää oli viime kesänä!!! Aiemmin en sitä muistanut, kun aika meni paljon hitaammin! ;) :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on vaan niin jännä asia. Pienenä aika meni niin hitaasti. Joku on selittänyt että esim 1-vuotiaana tunti on paljon vähemmän kun vaikka 50-vuotiaana.

      Eli 1h/1v on pienempi kuin 1h/50v

      Poista

Hyväksyn vain asialliset kommentit

Lehtijuttu

Selektiivinen mutismi lapsella ja aikuisella – Noora lakkasi puhumasta - Hyvä olo - Ilta-Sanomat Mietin jonkin aikaa suostunko, juteltiin to...