Hyvä päivä, mutismi aikuistuessa

Tänään on ollut niin hieno päivä, lyhyt tosin, mutta silti on todella positiivista että jaksoin olla koko päivän koulussa, en lähtenyt kesken pois, eikä pahemmin ahdistunutkaan.

Tänään oli vain englannin tunti. Tuttu opettaja, mutta sillein vieras että kyseli taas kaikkien nimet mitä ei muistanut. Minua vähän se ärsyttää kun kaikki muut vain sanovat oman nimensä, jopa vähän enemmän mutta itse en voi sanoa mitään. Se tilanne! Tekisi mieli vajota maan alle ennen kuin joku avustaja tai kaveri tajuaa auttaa. Tänään tajuttiin onneksi aika nopeasti.

Tänään olen jonkin verran jaksanut olla yhteisissä tiloissa, siellä olen tosi harvoin. En kauaa, mutta vähän aikaa. Olen oppinut kuitenkin ns.sietämään jonkin verran mutta myös vapaa-ajalla. Mutta silti oman ajan tarve on todella iso.

Välillä ajattelen mutismia aikuisella tai lähes aikuisella ihmisellä. Voidaanko se ns.hyväksyä? Onhan se outoa jos joku ei saa sanaa suustaan. Esim.työpaikalla tai jossain. Minun edes voi työllistyä puhumattomana. Minulla on selkeä unelma ja vielä jos pääsisi tuttuun paikkaan. Alussa en kuulemma edes oikein kommunikoinut siellä, mutta nyt puhun tosi vapautuneesti. Se vaatii vain aikaa.

Lapsuudessa voidaan sanoa "se on vain ujo, tarvitaan aikaa" mutta miksi sitten myöhemmin ei saisi sitä aikaa. Koen kyllä olevani myös ujo, mutta mutismi on enemmän. En oikein paljoa tiedä ujouksen ja mutismin eroa... Ne sekoitetaan toisiinsa melko helposti. Ei välttämättä ujoutta mutismiin, mutta mutismi sekoitetaan helposti ujouksen. Mutta mitä eroa niillä edes on? Mutismi saattaa rajoittua puheeseen, minulla tosin on paljon muutakin siihen.