lauantai 12. marraskuuta 2016

Tapahtumat

Isänpäivä, äitienpäivä, joulu... Nämä tulee näin äkkiä mieleen. Ja on sitten tietenkin kastetilaisuudet ja hautajaiset. Mutta siellä on paljon muitakin.

Monet käyvät isänpäivänä esimerkiksi ukin tai papan luona. Miksikä kuka kutsuukaan. Miten minä niissä pärjään? Pärjään hyvin. Ei mitään ongelmaa. Kun pienestä asti olen nämä ihmiset tuntenut. Voisi olla eri asia jos en olisi tuntenut.

Mutta esimerkiksi hautajaiset; niissä ei oikein vaadita edes puhumista. Tosin sinne eteen voi joutua menemään, tämä tuskin on pakollista. Toistaiseksi olen mennyt aina. Joskus pienenä lapsena olin kirjoittanut mummin hautajaiskorttiin. "hyvää matkaa mummi" oli tarkoitus lukea, mutta en lukenut. Se ei haitannut. Onko se tulevaisuudessa eli aikuudessa töykeää. Toivottavasti ei. Ei kaikki niissä hautajaisissa mitään lue. Esimerkiksi äitini ei ole koskaan lukenut.

Joskus ehkä viisi vuotta sitten minua pyydettiin lukemaan kastetilaisuudessa lasten evankeliumi. En suostunut. Koitettiin uudelleen aina vaan. Lopulta ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin mennä piiloon. Menen piiloon aika usein, ehkä lapsellista mutta minun on pantava jotain tilannetta eikä muuta keinoa siihen ole.

Onhan niitä vaikka mitä muitakin tapahtumia. Vaikkapa iltamat. Koskaan en ole ollut, en ole halunnut mukaan. Tarvitsen etenkin illalla omaa aikaa. Jotkut tykkäävät myös käydä vaikka diskossa. Minä en yhtään. Siihen on monia syitä.

Joidenkin mielestä on varmaan outoa kun viihdyn niin paljon yksin. Mutta jos en saisi olla yksin, alkaisin menemään vielä huonompaan kuntoon. Ja jossain vaiheessa en enää jaksaisi ollenkaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hyväksyn vain asialliset kommentit

Lehtijuttu

Selektiivinen mutismi lapsella ja aikuisella – Noora lakkasi puhumasta - Hyvä olo - Ilta-Sanomat Mietin jonkin aikaa suostunko, juteltiin to...