keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Hymyilen, vaikka sisältä voin pahoin

Varmaan minä tykkään hymyillä. Sen taakse voin tarvittaessa peittää kaiken. Minulla on huono olla. On ollut jo monta päivää, ehkä viikon. Mutta hymyilen. Ajoittain sekin katoaa.

Olin kuitenkin kaikesta huolimatta koko ajan koulussa mitä kuuluikin. Pääsin jopa osallistumaan. Jatkuvasti tosin lopetin toiminnan ja seurasin mitä muut tekee tai jos joku tulee liian lähelle niin jumiudun. Huomisesta en voi taas tietää. Se riippuu niin monesta asiasta. Jotkut eivät vain ymmärrä jos on vaan niin paha olla niin ei pysty keskittymään. (vaikka kuulemma juuri pitäisi ajatella muuta, mutta ei se ole helppoa, varmaan jokaisella ollut joskus samantapainen tilanne, en viitsi ottaa mitään esimerkkiä tähän)

Hymyn taakse voi kätkeytyä paljon. Aikoinaan eräs aikuinen ihminen on sanonut "mikähän tuolla lapsella on kun hymyilee koko aika" en kerro mikä lapsi tai aikuinen oli kyseessä. Mutta en ole itse näistä kumpikaan. Mutta parempihan on hymyillä kun olla koko ajan pahalla tuulella, mutta toisaalta jatkuva hymy voi kertoa jostain. Mutta kukaan ei suoraan ajatuksia osaa lukea niin ei voi tietää mitä siellä päässä liikkuu. Ei voi ymmärtää jos ei kerro. Mutta entä jos vain ei pysty kertoa tai ei tiedä oikein itsekään mikä on?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hyväksyn vain asialliset kommentit sekä sellaiset joista ei tule henkilöllisyyteni ilmi