2017

Aina vuoden alussa olen ajatellut "tästä vuodesta tulee parempi kuin edellisestä" en muista onko niin mennyt. Mutta alkava vuosi tuo aina mahdollisuuden. Ainakin kun yläasteelta pääsin 2012, niin se vuosi oli ehkä elämäni paras vuosi. Pääsin vihdoin aloittamaan uuden elämän, vaikka edelleen kaikki ne vuosien tapahtumat ovat mukana, en osaa laskea irti. Joku on sanonut ettei ne haavat parane koskaan, saataa vähän ajan kuluessa helpottaa. Niin on kyllä onneksi käynyt. Siitäkin muka jo tulee kohta 5 vuotta. Ei tämä aika voi mennä näin nopeasti.

Tämä alkaava viikkohan on vielä lomaa. En muista tiedä, mutta suurimmalla osalla sisaruksistani alkaa koulu huomenna. Osa jää vielä kotiin. Huomenna on jo paljon rauhallisempaa, ainakin iltapäivällä jos olen oikein ymmärtänyt. Silloin kotona ei ole paljon ketään. Sitä minä taas odotan! Yksin en oikein voi jäädä, mutta jos joku vanhemmista sisaruksista jää kotiin niin voin jäädä. Sitten saan omaa aikaa, kyllä sitä olen tarpeeksi saanutkin, ainakin koen sillein. Välillä sitä kuitenkin tarvitsee enemmän.

Eihän tästä enään kesäänkään ole pitkä aika. Ei todellakaan. Aika menee vain niin nopeasti. Tuntuu välillä että se menee aivan liian nopeasti.

Nyt kun tähän ajankulkuun taas päästiin niin mutismi kestää keskimäärin 3-12 vuotta. Toi kuulostaa tosi paljolle. Mutta se voi kestää osaltaan myös loppuelämän, ei yhtä pahana, mutta kuitenkin jollain tasolla. Jostain luin että jos murrosiän yli kestää niin "paraneminen" alkaa olemaan jo vaikeampaa. Mutta koen että vaikken saa aina puhuttua niin silti kykenen jollain lailla kertomaan asiat. Muutamia kertoja on käynyt etten millään lailla saa kerrottua. Se tuntuu molemmista osapuolista todella ikävälle. Viimeksi taisi olla ihan loppuvuodesta.