torstai 5. tammikuuta 2017

Jännitys kaikkia asioita kohtaan

Minulle on ihan normaalia että kaikki asiat jännittää. Joskus jopa kaupassa käynti (jos joku tuttu tulisi vastaan ja kysyisi jotain), tunneilla olo oikeastaan aina, junassa oleminen. Onneksi niillä paikkamerkeillä ei sillein ole väliä kun voin siten valita rauhallisen paikan. Usein olen jäänyt kokonaan välitilaan kun ahdistaa mennä vaunuun joka on melkein täynnä (tämä on mennyt huonompaan suuntaan).

Uudet tilanteet varmaan jännittää kaikkia. Mutta minua jännittää sama tuttu tilanne joka ikinen kerta! Vaikka tasan tarkkaan tiedän mitä tapahtuu vaikkapa juurikin junassa. Juna on kuitenkin helpompi kuin linja-auto. Siitä en tykkää yhtään. Onneksi sitä ei nyt tarvitsekaan käyttää. Omalla pienellä paikkakunnalla se on vielä suhteellisen ok, linja-auto on usein todella vajaa niin voi valita paikan vapaasti.

Ennen kun minulla oli asuntolassa yhteinen huone kaverin kanssa (nukuttiin ihan samassa huoneessa) niin olin koko ajan "valmiustilassa" en saanut jännitystä edes yöksi pois. Nyt saan ilta- ja yöaikaan oltua rauhassa. Ei muuten ollut helppo saada omaa huonetta vaikka perusteet oli. Vasta sitten sain kun oi lääkärin lausunto, onneksi edes silloin. Olen monessa tekstissä täällä kertonut että oman ajan tarve on iso ja tässä se etenkin korostui. En jaksanut mitään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hyväksyn vain asialliset kommentit

Lehtijuttu

Selektiivinen mutismi lapsella ja aikuisella – Noora lakkasi puhumasta - Hyvä olo - Ilta-Sanomat Mietin jonkin aikaa suostunko, juteltiin to...