sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Minä tein sen!

Tätä minä olen odottanut, yhdelle siskolleni uskalsin nyt kertoa tästä blogista, tuskin on vielä käynyt katsomassa, mutta kuitenkin.Vihdoin jollekin läheisistä olen kertonut. :-)

Huomenna alkaa koulu. En enään odotakaan sitä, en halua. Koen jotenkin että kaikki on taas aloitettava alusta, vaikkei todellisuudessa ole niin. Todellisuudessa paikka ja ihmiset ovat jo tuttuja, Kaiken pitäisi olla hyvin ja minun pitäisi olla iloinen siitä että on edes koulupaikka, puhumattomuuden takia se on jäänyt monta kertaa saamatta, nyt ei jäänyt. Opettaja tiesi minut etukäteen ja kertoi muillekin opettajille etten vain puhu ja se on ok, puhun kun sen aika on. Ja että hänellekkään en alussa sanonut sanaakaan, mutta nyt puhun ihan hyvin. Se vaatii vain aikaa.

Meillä on varmaan nyt aika paljon tulossa samaa ja samaa koulussa, ihan mukava juttu niin tietää ainakin mitä tapahtuu. Tosin paikka saattaa vaihdella, mutta periaate on aina sama. Ja kohtahan meillä on työjakso, minä niin odotan sitä. En tosin tiedä yhtään vielä minne menen. Riippuu ehkä vähän mikä aihe työjaksolla on. Melko varmaan menen opiskelupaikkakunnalle niin on helpompi tarvittaessa lopettaa päivä kesken. Viime jaksolla piti lopettaa kai kaksi kertaa kokonaan päivä, kummallakaan kerrralta ei minulta kysytty vaan laitettiin vain pois avustajan saattamana. Näin myöhemmin tiedän että se oli ihan hyvä. Ei käynyt pahemmin.

Joidenkin mielestä loma olisi saanut jatkua pidempään, mutta itseni mielestä nyt viimeistään on hyvä loppua. Kaikkea aikansa.

Olikohan yksi myöhäinen aamu tulevalla viikolla. Aikaisista loppumisajoista ei mitään tietoa, toivottavasti edes yksi, voi olla kuitenkin ettei ole. Mutta kuitenkin.

Onneksi ei ole enää niin paljoa pakkasta, ei tarvitse paleltua :-D Tai on se laskenut jo viikonlopun aikana paljon. Ei tarvinnut pakkasten aikaan onneksi olla ulkona. Monilla alkoi jo koulu tuolloin niin omatkin sisarukseni joutuivat jonkin aikaa olemaan ulkona. Ei kyllä ihan tosi lämminkään ole kiva, mielummin kylmä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hyväksyn vain asialliset kommentit

Lehtijuttu

Selektiivinen mutismi lapsella ja aikuisella – Noora lakkasi puhumasta - Hyvä olo - Ilta-Sanomat Mietin jonkin aikaa suostunko, juteltiin to...