keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Tilaisuudet

Koulussakin on tapahtumia. Niihin pitäisi osallistua. Mutta en pidä yhtään että on paljon ihmisiä ympärillä. Koen että on liikaa ärsykkeitä. Joidenkin on varmasti todella vaikea ymmärtää, niin on itsenikin. Olen koittanut kertoa kirjoittamalla sähköpostia. Se auttaa minua käsittelemään asioita. Näen tekstistäni ajatuksiani (näistäkin voin katsoa myöhemmin mitä on ollut) Ja sähköpostitse saan kerrottua suoraan toiselle ihmiselle ja saatan saada siihen siten apua. 

Huomenna tälläinen olisi taas tiedossa. Jotkut messut. Ahdistaa jo nyt. Tietenkin näin etukäteen. Josko jäisin vain pois... Mutta toisaalta avustaja on sanonut että lähtee sinne, ei minulla pitäisi olla mitään hätää. Kerroinkin jo hänelle että tapani selviytyä vaikeista tilanteista on kieltäytyä. Eli hänellä on vielä mahdollisuus saada minut sinne. Uskon että onnistuukin siinä. Jos ei onnistu niin en tiedä mitä sitten tapahtuu.

Juuri näihin tilanteisiin tarvitsen apua. En suoraan sanoen osaa toimia tollaisissa tilanteissa. Ajoittaan se ymmärretään, ajoittain ei. Uudet tilanteet, vaihtuvat tilanteet, uudet ihmiset jumiuttavat minut lähes täysin. Sitten se vain pahenee ja pahenee. Kuulemma minuun ei silloin kunnolla saa kontaktia. En sitten tiedä mistä se johtuu. 

Jossain vaiheessa saattaa tulla niin paha olla että on pakko päästä pois. Sen takia ei saisi välttää, mutta eihän esimerkiksi huomisessa tilaisuudessa ole tapahtunut mitään. Se ei ole silloin välttämistä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hyväksyn vain asialliset kommentit

Lehtijuttu

Selektiivinen mutismi lapsella ja aikuisella – Noora lakkasi puhumasta - Hyvä olo - Ilta-Sanomat Mietin jonkin aikaa suostunko, juteltiin to...