keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Onneksi on myös ymmärtäväisiä ihmisiä

Nyt on ollut niin paljon ihmisiä jotka eivät ymmärrä tai eivät halua ymmärtää niin tuntuu että olisin taivaassa kun yhtäkkiä joku ymmärtääkin. En ole kiusallani puhumatta. Jos ja kun sitten jossain vaiheessa puhun niin jotkut sanovat "mitä sanoit" toi on kaikkein pahin omalla kohdalla mitä voi sanoa, koska periaatteessa usein sanon jotain "vahingossa" ja sitten se alkaa vaan siitä. Yksi itselleni uusi opettaja on todella ymmärtäväinen, heti ensimmäisellä kerralla ymmärsi hyvin ja odotti jotain keinoa, seurasi pienetkin eleet ja ilmeet. Tämän kaltaisia ihmisiä pitäisi olla enemmän.

On myös se yksi josta olen aiemminkin kertonut. Olen koittanut hänelle saada taottua päähän mitä on mutismi. Mutta ei mene perille. Tietoisesti siis päätin etten tuhlaa enää aikaani ja mielenterveyttäni tähän ihmiseen. Jos edes jollain lailla tunnit pystyn olemaan niin hyvä. Muuten annan olla.

4 kommenttia:

  1. Hei, olethan sä täällä vielä <3

    Mitähän oikein on tapahtunut - johtunee Feedlystä, jota käytän syötteenlukijana. Blogisi päivityksiä ei ilmestynyt aikoihin ja olenkin pohtinut, oletko jättänyt blogin tauolle tai jotain. Tänä aamuna avatessani Feedlyn, katsoin että mitä ihmettä - 23 lukematonta kirjoitusta sun blogista! Niitä tässä nyt aloittelen lukemaan, mukava kuulla pitkästä aikaa mitä sulle kuuluu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä ilmeisesti olit lukijana myös kun pidin blogia yksityisenä? :-) en ole jättämässä kirjoittamista. Alkoi vain ahdistaa julkinen blogi. Mutta pidän taas hetken näin. Saatan vaihtaa kuitenkin takaisin jossain vaiheessa

      Poista
    2. Olin kyllä, ja nyt sen tajusin, eihän sinun päivitykset Feedlyyn tulleet kun se ei ollut julkinen. Tyhmä, tyhmä minä. Pahoittelut, etten tajunnut sitä enkä siksi ole käynyt blogissasi. Pölkkypää.....

      Poista
    3. Aivan. Mutta eihän sitä kaikkea ihminen pysty tajuamaan :-) salainen blogi tosiaan pitää käydä erikseen lukemassa:-)

      Poista

Hyväksyn vain asialliset kommentit

Lehtijuttu

Selektiivinen mutismi lapsella ja aikuisella – Noora lakkasi puhumasta - Hyvä olo - Ilta-Sanomat Mietin jonkin aikaa suostunko, juteltiin to...