Varmaan elämäni raskain viikko

Onneksi on perjantai. Olen niin väsynyt. Olen ollut ahdistunut. On ollut tosi paljon jumiutumista, ahdistuskohtauksia, lepoa, itkua ja järjetöntä pelkoa. Pelkäsin jopa itseäni. En uskaltanut jonain päivänä olla yksin. Jonain päivänä myös tarvitsin rauhoittavan että pystyin edes hetkeksi sulkemaan silmät ja sain kohtauksen ohi.

Aina pelkään että minulle on suututtu ja sitten pyytelen anteeksi. Yleensä sanomalla tai halaamalla. Tai sitten laitan viestiä. Kaikkein pahinta olisi että en saisi samana päivänä asiaa selviämään ja valvoisin sen takia ja taas seuraava päivä huonompi.

Niin toivon että saisin sen henkilökohtaisen avustajan. Se voisi helpottaa, en välttämättä olisi niin paljoa poissa, pääsisin tunneille, saisin tehtävät tehtyä. En oikein tiedä minkä verran tulkki tähän asiaan voisi vaikuttaa. Olen ymmärtänyt että tarvittaessa voi selkeyttää tehtävää tai vaikka lukea ääneen. Etenkin selkeytystä tarvitsen.

Nyt kun on vielä tarkennettu ohje epilepsiaan että pienetkin merkittävä ylös. Se on vaikeaa saada ne. Pitäisi olla melkein koko ajan seuraamassa. Tänään ilmeisesti oli taas jonkun verran.

Ensi viikolla meillä on sitä pelkäämääni liikuntaa. En voi oikein edes sanoin kuvailla. Olen vain todella ahdistunut. Liittyy jotenkin paniikkihäiriöön ja mutismiin. Tiedän muutamia mutistisia jotka eivät pysty olemaan liikuntatunneilla. Kaiketi 2 itseni lisäksi.  En tunne, tiedän vain.

En enään käynyt katsomassa tänään postia. Olisi kuitenkin ollut viimeinen päivä paidalla tulla. Eiköhän se tiistaina ole. Ainakin toivon kovasti niin.

Nyt meinaan oikeasti levätä viikonloppuna.