Tätä on minulta kysytty ja olen kysynyt itse itseltäni. "Miten valitsen kenelle puhun?"
Itse henkilökohtaisesti vihaan tuota diagnoosi nimeä suomeksi. "VALIKOIVA PUHUMATTOMUUS" En minä suoraan valitse! En tiedä mistä se tulee. Se vain tulee. Ei sitä taida oikein kukaan tietää. Ehkä joskus vuosien päästä.
Muistinkin että olen aiemmin kirjoittanut aiheesta täällä (aukeaa uuteen ikkunaan). Sielä juuri mietin sanaa valikoiva.
Jossain vaiheessa puhuin yhdelle opettajalle. En tiedä milloin sen lopetin. Ahdistus on valtava. En vain pysty hänelle puhumaan. Hän ei halua minua ymmärtää. Jossain vaiheessa ihan juttelimme, mutta sitten se loppui. Yleensä jos vaikka suutun niin saatan hetken olla puhumatta, mutta tässä on varmaan mennyt jo kuukausia. Ei tämä ole sellaista.
Olisi vain niin mukava tietää mistä tämä tulee? Miksi en voi puhua? Miksi olen niin tavattoman ahdistunut joskus etten uskalla melkein liikkua? Miksi joskus lihakset jumiutuu kokonaan, enkä fyysisesti voi liikkua, en pääse vapaasti kulkemaan? Milloin menee "normaali" rajan yli? Näihin ja moniin muihin kysymyksiin haluaisin vastauksen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Lehtijuttu
Selektiivinen mutismi lapsella ja aikuisella – Noora lakkasi puhumasta - Hyvä olo - Ilta-Sanomat Mietin jonkin aikaa suostunko, juteltiin to...
-
Selektiivinen mutismi lapsella ja aikuisella – Noora lakkasi puhumasta - Hyvä olo - Ilta-Sanomat Mietin jonkin aikaa suostunko, juteltiin to... -
Vihdoin se on taas alkanut, saan puhuttua. En enää joudu kirjoittamaan. Tai vihko on aina mukana kuitenkin, varmuuden vuoksi jos tulee pie... -
Sain tämän idean eilen kun selasin nettiä, jostain sivulta tuli vastaan taas kommunikointikeinoja niin keksin aakkostaulun ja tein sitte...
Jokaisella varmaan erilaista. Epäilen vahvasti itselläni tämän olleen lapsena, vaikka diagnoosia ei ollutkaan. 'Kieltäydyin' esimerkiksi puhumasta neuvolassa tai vieraiden/tuttujen luona. Esimerkiksi lääkärissä äiti hoiti aina puhumisen, en tiedä, onko se edesauttanut puhumattomuutta. Puhumattomuustilanteet saattoivat yhtäkkiä laueta, kun esimerkiksi ihmisjoukko muuttui, esim. puhuin neuvolassa, jos sain olla kaksin neuvolatädin kanssa. Kylässä käydessä muistan sanotun esim. "viisas vaikenee"-tyyppisiä jorinoita, kun en ole puhunut tai vastannut kysymykseen. Myös jos en pitkään aikaan ollut nähnyt jotakin ihmistä, oli hänelle vaikeampi puhua. Puhumattomuustilanteita ei aikuisiällä ole enää tullut, kouluaikoina muistan kuitenkin, että esitelmää pitäessä puhekyky saattoi jännittyneisyyden vuoksi kadota kokonaan. Nyttemmin olen nähnyt valikoivan puhumattomuuteni paniikkihäiriön, mutta eritoten sosiaalisten tilanteiden pelon esiasteena. Muistan näet, että puhumattomuutta edelsi aina jonkinlainen ahdistuksen tunne. Tarkoitukseni oli kirjoittaa siitä, mistä puhumattomuus voi johtua, mutta jäikin vastaamatta. -RO
VastaaPoistaIhmisjoukko vaihtuu... Nykyään saatan puhua melkein kaikille luokkalaisille jos on vain yksin tai muutamat (tietyt) samaan aikaan. Mutta jos tulee joku muu niin se loppuu siihen. Vaikka muuten saattaisin puhua. Ja tosiaan, on vaikea puhua ihmiselle jota ei ole nähnyt pitkään aikaan. Ja se aika on suhteellinen käsite.
PoistaUskon toisaalta myös että jännitys estää puhumisen fyysisesti, tavallaan.