torstai 25. toukokuuta 2017

Päätös taas kielteinen!

Siis ei voi olla todellista! Päätös tuli taas kielteisenä, en saa avustajaa. Selityksenä oli että osaan toimia itsenäisesti. Ja osaan esimerkiksi käydä kaupassa. Ongelma kun ei ole siinä. Ongelma voi olla myös jossain muualla! Sitä ne ei taida ymmärtää.

En pääse tunneille, en pysty osoittamaan osaamistani kerran ei ole enään syksyllä ketään joka lukisi kirjoitukseni tai tulkkaisi viittomiseni.

Maanantaina terveydenhoitajan kautta saan hoidettua asiaa. Vielä on periaatteessa kesä aikaa. Mutta jos en kuitenkaan saa avustajaa niin sitten en tiedä mitä teen.

Sieltä kuitenkin jo sanottiin että tarvitsen. Enään en vain itse eikä koulu vaan kunnalta sanottiin. Silloin oli kyllä jo päätös tehty. En muista kunnolla.

Tarvitsen "muistuttamista ja ohjausta" mutta kuka sitä tekee jos ei ole avustajaa. Opettajalla ei ole tarpeeksi kuitenkaan aikaa. Jumiutumisia kun tulee päivittäin. En pääse niistä oikein yli itse.

Mielestäni ei voi vain tekstin perusteella sanoa. Siihen kun ei saa juuri sitä mitä on. Tai sitten pitää olla todella hyvä kirjoittamaan. Ja tämä palveluohjaaja joka on tehnyt minun osaltani nämä ei ole hyvä kirjoittamaan. Ensimmäisessä oli paljon puutteita ja virheitä. Toisessa virheitä ainakin. Puutteisiin en ole kiinnittänyt huomiota.

En tiedä onko joskus ollut tapana että päättäjä tulee seuraamaan päiväksi. Mutta se olisi minusta hyvä. Vaikka ehkä vaikeuttaisi taas toimintaani, mutta sitten he näkisivät mitä tapahtuu uudessa tilanteessa.

Joudunko lopettamaan koulun? En saa riittävästi tukea. En pääse koulua läpi. Asialle on voitava tehdä jotain! Poissaolot eivät ainakaan laskuun lähde.

Ensi vuonna alkaa musiikin tunnit. Ne on ollut aina vaikeita. En ollut viimeksi niillä ollenkaan. En muista mitä muuta.

On myös tapahtumia. Miten selviän niistä? Nyt on ollut luokka-avustaja. Ja tosi hyvä että on ollutkin. Kuitenkin täysin outo paikka on vielä vaikeampi kuin uusi, vaikka sekin vaikea.

Nyt seuraava valitus osuus ei mene enään omalle kunnalle vaan isompaan. En tiedä miksi. Olisikohan siitä apua?

Onneksi maanantaina pääsen jo hoitamaan asioita. Tähänkin kiinnittävät huomiota että osaan hoitaa asiat. (En kylläkään itsenäisesti, sitä ei tietenkään lue palvelusuunnitelmassa...)

4 kommenttia:

  1. Voi ei - olen niin pahoillani puolestasi! Tehtiinkö (olet varmaan kirjoittanutkin siitä, mutten nyt muista) avustajaa haettuasia sinun kanssa henkilökohtainen haastattelu/käynti? Juuri niin kuin sanoit?

    Itse kun hain avustajaa, kävin henkilökohtaisesti vielä selvittämässä tilannetta ja "avaamassa" hakemusta, mistä oikein on kysymys ja mitä varten sitä avustajaa oikein tarvitsen.
    Sainkin avustajan. Vaan nytpä sitten sainkin tiistaina kirjeen, että hah hah haa - äläpä luulekaan, että tää näin helppoa on! Uusi blaablaablaayhtymä on kokouksessaan silloin ja silloin päättänyt kilpailuttaa palvelut ja sen pohjalta nyt sitten tarkistetaan kaikki avustajapäätökset ja otetaan kaikkiin henk.koht yhteyttä ja selvitetään, että tarvitsetko avustajaa vai et.
    Että se siitä sitten. Luulen vähän, että sanovat mun kohdalla, että älä sä unta nää, sinä mitään avustajaa tartte, onhan sulla puoliso kotona, käytä sitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Avustajan saaminen on niin vaikeaa!! Kun eri ihmiset tarvitsee sitä eri asioihin. Kyllä joku sieltä vammaispalvelusta minut näki, mutta vain kirjoitti palvelusuunnitelman.

      Mutta nyt otetaan vielä johonkin yhteyttä. Kun niin yksinkertaista, en pysty käymään koulua ilman avustajaa. Toisten avustajilla ei ole velvollisuutta huolehtia saati muilla opiskelijoilla.

      Viimeksihän se palveluohjaaja kysyikin miten koulu voisi tulla vastaan. Mutta koulu on tehnyt kaikkensa.

      Odotan niin maanantaita

      Poista
    2. Toi on kyllä niin käsittämätöntä; kaiken kertomasi perusteella avustaja olisi ehdottoman tärkeä sinulle.
      Ja tuo on totta, eihän toisten avustajilla tai muilla opiskelijoilla ole velvollisuutta (paitsi toki inhimillinen) huolehtia sinun opiskeluista.

      Ja jos koulu on jo tehnyt kaikkensa, niin mitä on sieltä puolelta tehtävissä. Ja koulun tehtävähän on pääasiassa opettaa ja huolehtia koulutuksesta.

      Toivottavasti asiat kääntyy vielä parhain päin.

      Poista
    3. Nimenomaan! Koulun pitää huolehtia kaikesta!

      Tarvitsen ihmisen kenen avulla pääsen osallistumaan ja pääsen koulun läpi! Tarbirsen ihmisen joka varmistaa turvallisuuteni epileptisten kohtausten aikana ja jälkeen

      Poista

Hyväksyn vain asialliset kommentit

Lehtijuttu

Selektiivinen mutismi lapsella ja aikuisella – Noora lakkasi puhumasta - Hyvä olo - Ilta-Sanomat Mietin jonkin aikaa suostunko, juteltiin to...