perjantai 23. kesäkuuta 2017

Hyvää Juhannusta


Jälleen on juhannus. Ei ole mitään suunnitelma. Se on mielestäni oikein hyvä. En haluaisikaan. Viime vuonna olimme katsomassa kokkoa ja minua niin ahdisti. Tänä vuonna ei tarvitse. Ei edes vieraita tule. Isä vain grillaa ja syödään sipsiä illalla.

Keskikesän juhla? Eihän nyt ole keskikesä. Ei edes ajallisesti. Se on vasta heinäkuussa. Mutta paljon kesästä on jo mennyt. Onneksi. Minulle alkaa riittämään kotona olo.

Eilen taas kuulin vaikka mitä ja se ahdisti. Etenkin puhumattomuudesta, mutta kun en voi sille mitään! En ole valinnut sitä itse! Ei minulla olisi Mutismia jos saisin valita. Kenellä ylipäätään olisi? Tai ilmeisesti kaikkia mitkä liittyy vähäänkään mieleen pidetään keksittyinä ja itse valittuina.

Tänään olin tosi väsynyt aamun. En tiedä miksi. Heräsin kuitenkin aikaisin, mutta sitten nukuin uudelleen. Ja nukuin melkein 12 asti.

Aika on mennyt nyt nopeasti. Ihan kuin viime kesä olisi mennyt paljon hitaammin. Tai sitten vain enemmän jouduin kuulemaan kaikkea niin tuntui pidemmälle. Yleensä ne päivät tuntuu pitkälle kun kuulen kaikkea ikävää. Odotan vain iltaa ja yötä silloin. Pääsisin nukkumaan.

Kuvan lähde: https://pixabay.com/fi/liekki-kokko-tuli-savu-698129/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hyväksyn vain asialliset kommentit

Lehtijuttu

Selektiivinen mutismi lapsella ja aikuisella – Noora lakkasi puhumasta - Hyvä olo - Ilta-Sanomat Mietin jonkin aikaa suostunko, juteltiin to...