Kaikki ei tykkää samoista asioista

Välillä minusta tuntuu että sekin olisi joillekin ongelma kun en välttämättä pidä heidän kanssaan samoista asioista. En esimerkiksi pidä isoista tapahtumista, jatkuvastä hälystä ja seurasta. Haluan mielummin tehdä itsekseni jotain. Vaikkapa vain olla. Jos olen ollut koko päivän jossain niin olen tosi väsynyt, ja se on sitten taas väärin.

Ei se varmaan loppujen lopuksi olisi kivaa jos kaikki pitäisivät samoista asioista. Eihän olisi vaikkapa jollain enään mitään virkaa kun kukaan ei pitäisi siitä, tai jos joku ns. vahva ihminen päättäisi mistä saa tykätä ja mistä ei.

Tänään on ollut taas hyvä päivä (tähän mennessä). On ollut hälinää, mutta ei niin paljoa kuin esimerkiksi eilen tai toissapäivänä. Olen kuitenkin väsynyt. En viitsisi mennä nukkumaan kun sitten taas yö on sitä huonompi. Jos tänään menisi ajoissa nukkumaan. Vaikka yleensä kaikki muut alkaa siinä vaiheessa kiinnostamaan :-)

En minä myöskään tykkää jostain keikan tapaisista, ehkä ne valot käy päähän, mutta myös musiikki ja niin paljon ihmisiä. Perheessäni muutama tykkää käydä, vielä se ei ole väärin etten minä ole tykännyt. Toivottavasti se ei ole koskaan väärin.

Ja jostain samasta jos sitten tykkään enkä toimi puhumalla niin se on kuulemma niin noloa että hävettää olla minun kanssani, Kuulemma puhumattomuutta ihmetellään. En oikein nykypäivänä usko siihen. Kun kuitenkin syitä voi olla vaikka mitä. Tykkäisin paljon käydä jossain paikoissa mutta en halua välttämättä oikein mennä kaikkein läheisimpien kanssa. Vaikka itse tilanne olisikin mukava, mutta esimerkiksi joku lipun osto sinne. Kirjoittaminen tai näyttäminen on kuulemma noloa. Ja kun äitini joskus matkii minua miten näytän. Mutta miten muuten voisin tehdä jos en saa näyttää? Joissain tapauksissa saattaa olla avustaja, kaveri tai ymmärtäväinen sisko joka sanoo kun en itse pysty niin se menee siinä. Usein ei kuitenkaan ole.

Ehkä olisi enemmänkin asioita mitä olisi kiva tehdä perheen kanssa, mutta kun en kaikkeen halua puhumisen takia. Kerran jouduin jäämään pois kun aloin ajattelemaan liikaa, mutta sanoin jonkun muun  syyn siihen, en muista sitä syytä enään. On siitä varmaan jo vuosia aikaa. Viime kerralla olin taas mukana ja silloin äitini sanoikin että olen ihan kuin vammainen. Koitan edelleen opetella että jättäisin ns. kuulematta tälläiset ja eilen pitkästä aikaa onnistuin! :-) Varmaan oli yli kaksi vuotta siinä välissä ja nyt taas onnistuin! Yleensähän se on tahatonta, mutta vaatii paljon keskittymistä että tarkoituksella ei kuule. Toivottavasti harvoin sitä joudun käyttämään.

Mutismi oikeastaan pilaa joitain harrastusmahdollisuuksia mitä muuten haluaisin tehdä. En uskalla välttämättä kaikkein läheisimpien kanssa mennä jonnekin. Mielummin yksin, mutta sitten taas tulee tilanne että saatan jumiutua.