tiistai 20. kesäkuuta 2017

Muutama päivä mennyt hyvin

Tai on kuulemma äiti sanonut vaikka mitä, eilen kysyin. En halunnut tietää. Tulee vain turhaa paha mieli. Parempi kun en tiedä. Haukkunut ja puhunut pahaa selän takana. Kerran sanoi tänään mutta en kuunnellut, tein omiani. :-)

Mutta muuten on mennyt taas hyvin. Olen saanut jotenkin nukuttuakin. Käytiin tänään useamman kerran kävelyllä.

Harvoin on näin monta hyvää päivää peräkkäin. Yleensä olisi jo huonontunut. Viime yönä minulla oli vain huono olo. Mutta en tiedä mistä johtui.

Pian on juhannus. Silloin mennään taas kauppaan. Tai ei ihan perjantaina. Mennään torstaina. En tiedä menenkö mukaan. Kun välillä ahdistaa muutenkin kaupassa. Viimeksi kun käytiin niin vein tosiaan sen valitsusosuuden avustaja asiaan.

Onneksi kerkesin viemään ajoissa. Nyt sen on mentävä läpi. Tarvitsen apua! Tarvitsen ihmisen! Miten ne päättäjät voivat päättää asioita ilman asiakkaan näkemistä? Miten voi vain tekstin perusteella sanoa ettei tarvitse jotain apua. Onko kyse rahasta? Vai mistä on kyse? Paikkakunnasta? Alasta mitä opiskelee? Päättäjästä? Entä jos ei pysty odottamaan?

Mutismi ei ilmeisesti yksin ole riittävä peruste avustajaan, mutta kun on muutakin. Tulkkauspalveluun olisi kuitenkin oikeus. Mutta Kela olisi tarvinnut jonkun oikeasanaisen lausunnon, en tiedä. Siihen en enään jaksanut jatkaa. Annoin olla. Kunhan sen avustajan saisin, en tarvitsisi tulkkia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hyväksyn vain asialliset kommentit

Lehtijuttu

Selektiivinen mutismi lapsella ja aikuisella – Noora lakkasi puhumasta - Hyvä olo - Ilta-Sanomat Mietin jonkin aikaa suostunko, juteltiin to...