maanantai 26. kesäkuuta 2017

Kotiasioita

Tämä on aika huono merkki. Ei kotona syöminen saisi ahdistaa. Koti on paikka missä pitäisi olla kaiken hyvin! Kohta se onnistuu vain yksin ollessa. Pelottavaa. Kädet vapisee. Tuntuu että tukehdun. Ja jos vielä pitäisi samalla puhua ja keskittyä johonkin muuhun. Ei tule mitään.

Entä sitten kun olen jossain? Onkohan silloin helpompi? Ainakin nyt edellisenä vuotena olin jopa yli 24h syömättä kun en vain pysty menemään. Kotona en toistaiseksi ole niin tehnyt. Kuulemma sekin vaikuttaa mielialaan. Tottakai minä nyt sen tiedän!

Oikeastaan pelkkä oleminen vaikeutuu päivä päivältä. En tiedä. Haluaisin ehkä jonnekin muualle, mutta minne? Mistä kuuluu aloittaa? Keneen ottaa yhteyttä? Jumiutumisia myös tulee kotona, en voi varmaksi tietää mistä se johtuu.

En saa kunnolla enään nukuttua, tarvitsisin rauhallisen ympäristön ja täällä ei ole. Asuntolassa syksyllä pitäisi saada oma huone. Tarvittiin siihenkin ihan lääkärin lausunto. (Oli ihmeissään kuitenkin, eikö unen tarve kuitenkin ole jokaisella ja minä en nuku jos on huonekaveri) Toivottavasti onnistuu. Ensimmäinen lausunto tuli neurologilta. Ja samana päivänä sain oman huoneen kun lausunto tuli.

En ole sitä Mutismi paitaa nyt pitänyt, en uskalla. Haluaisin. Syksyllä taas pääsen pitämään. Ja käytän sitä sitten paljon. :-) Voi pitää useamman päivän jos vaihtaa heti kun tunnit loppuu.

2 kommenttia:

  1. Taisit sanoa, että terveydenhoitaja tai joku suositteli sulle ammattiapua. Suosittelen, että otat sen vastaan, siellä voisit kertoa sun tilanteesta kotonakin ja voisivat auttaa sua eteenpäin pois kotoa muuttamisessa. Toinen on sitten koulukuraattori tai terveydenhoitaja. En tiedä, mihin näin kesällä voisi yhteyttä ottaa asian eteenpäin viemiseksi. Jos tilanne tosta pahenee, ja jollet pysty syömään, niin ihan terveysaseman päivystykseen vaikka tuosta kertomaan. Kuulostaa kovasti siltä, että olet avun tarpeessa, terveysaseman kautta pääset näin kesällä eteenpäin, jollei sulla muuta hoitokontaktia ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu. On suositeltu ammattiapua ja nyt taidan olla jonnekin pääsemässä. Ainakin merkintä että konsultoidaan jotain psykiatria tilanteesta, siis ei läheskään kaikkea tiedä. Mutta osittaisesta ahdistuksesta ja siitä johtuvasta kaikesta muusta.

      Poista

Hyväksyn vain asialliset kommentit

Lehtijuttu

Selektiivinen mutismi lapsella ja aikuisella – Noora lakkasi puhumasta - Hyvä olo - Ilta-Sanomat Mietin jonkin aikaa suostunko, juteltiin to...