Onneksi lähdin leiriltä

Nyt olen jo paremmassa kunnossa. En vain ole leiri-ihmimen. Mutta haluaisin tehdä kesällä kuitenkin jotain. En tiedä mitä. Ehkä jokin päivämuotoinen ja sellainen missä olisi paljon vähemmän ihmisiä. Työntekijöitä enemmän leiriläisiä kohti.

Nukun paremmin. En stressaa jatkuvasti ja pystyn toimimaan. Syömiset sujuu. Leirillä saatoin hyvinkin olla 24 tuntia syömättä. Ei silloin ole nälkä. Se tunne menee ohi. Silloin kun en voinut syödä niin sanoin entiselle avustajalle että en tunne nälkää. Se kuulemma tulee jos en syö.

Ehkä kesällä pääsen vielä sukulaisten luokse. Siinä olisi kesälle sitä jotain mitä haluan. Ja silloin pystyisin olemaan oma itseni. Rakastan sitä paikkaa! En ole vuosiin ollut. Siellä saan omaa aikaa ja saan myös ihmisen läsnäolon niin halutessani.

Ehkä leirillä oli vaikeinta se kun en saanut sitä toista ihmistä kun tarvitsin. Sen avulla olisin pystynyt nopeammin rauhoittumaan, ahdistus olisi laskenut. Ja sitten ei olisi noussut niin voimakkaasti että henki tuntui loppuvan. Ehkä parin vuoden päästä uudelleen.

Nyt olen kuitenkin kotona. Enään ei tarvitse jaksaa yli, toisaalta kotona en saa levättyä helposti. On täälläkin paljon kaikkea.