Kiitollisuus

Olen niin kiitollinen. Minulla on ollut kohta 5 vuotta ihminen kenelle pystyn kertomaan kaiken. Siis aivan kaiken. Hyvät ja huonot asiat. En usko että olisin tässä ilman kyseistä itmistä. Hänelle voin myös soittaa. Tai pitää silloin olla jo aika paha ahdistus päällä että soittaminen on mahdollista. Jos tarvitsen sillein aikuisen ihmisen neuvoa saatan kysyä häneltä, jos tarvitsen apua saatan pyytää häneltä, jos olen surullinen tai ahdistunut voin jakaa sen hänelle. Hän vastaa aina. Ehkä joskus päivien viiveellä, mutta koskaan ei jätä vastaamatta. Se helpottaa kun saa kertoa.

Yleensä kun kaikki ihmiset lähtevät elämästäni pois kun tietty kausi loppuu. Mutta tämä on pysynyt. Tuli vain pieni tauko kauden lopussa, mutta uskalsin ottaa yhteyttä uudelleen. Kiinnyn ihmisiin. En tiedä liittyykö jollain tavalla Mutismiin. Ehkä saattaa liittyä kun kuitenkin tukeudun ajoittain todella paljon muihin jos jumiudun tai en pysty tekemään jotain. Ja sitten se ihminen jää jotenkin tärkeäksi. Ja luopuminen sattuu joka kerta. Ja vaikka sen tiedän niin silti päästän ihmiset lähelle. Joka ikinen kerta ajattelen etten saisi päästää, mutta en voi sille mitään.