Pystyn toimimaan vaikka en ole kotona!

Olen sairaalassa. Ei mitään vakavaa. Mutta pystyn syömään, käymään pesulla, kommunikoimaan. Ja nyt äsken aloin jo puhumaan iltahoitajalle! Pyysin uuden kirjoituspaperin. Ja sitten sanoinkin etten enään hänelle tarvitse kirjoittaa. Vastasi vain että enkö tarvitse paperia. Korjasin että kyllä tarvitsen mutta hänelle puhun. Oli kiitollinen. Mutta koin että voin puhua koska hän kohtasi minut puhumattomana niin hienosti. Koin ettei ole hätää.

Aamulla kokemus oli huonompi, silloin ei kai vielä tiedetty että en puhu. Viitoin. Ei tietenkään ymmärretty. Kuulosti ainakin että tiuskaisi sitten vaihtoehdot. En ole vaikea tahallani. Puuttuu vain puhe. Ei nämä varmaan täällä tiedä Mutismista.

Nyt minulla on puhdas paperi vieressä. Katsotaan paljonko sitä tarvitsen. Olen koittanut kyllä viittoa, mutta eihän kukaan ole tähän mennessä ymmärtänyt. Koitin viittoa myös lääkärille mutta ei hänkään ymmärtänyt. Olisin puhunut jos olisi tullut yksin. Mutta kai ne ei tule kierrolle yksin.