Mietin tosi usein; millaista olisi olla vapaa tästä kaikesta? Vapaa kuin taivaan lintu? Ei mitään huolia. Mutta toisaalta sanon välillä "En halua olla lintu, en halua olla lintu joka suljetaan häkkiin!" Haluaisin olla vapaa lintu. Lintu jolla ei ole mitään hätää. Mutta ei sen enempää linnuista vaikka ovatkin mukavia ja kivoja.
Voisin sanoa että tätä en halua vaihtaa kenenkään kanssa, en halua tätä kenellekään. Mutta olenko kamala ihminen jos ajattelen että kumpa niille jotka eivät ymmärrä niin kokisivat edes pari päivää tämän? Kokisivat mille tuntuu olla Hiljaisuuden vanki? Mille tuntuu kun ei saa sanaa suustaan? Mille tuntuu kun lääkärin papereissa lukee diagnoosina Mutismi? Ja se vaikuttaa sinun elämiseen? Olisinko kamala? Jos tällä tavalla paranisin niin käyttäisin sen. Mutta ikuisesti tätä en halua kenellekään!
Tämä päivä on ollut parempi, ei hyvä, mutta parempi. Toki jatkuva ahdistus on päällä ja syksyyn mennessä pahenee. Ja sitten tulee taas rajuja ja pitkiä paniikkikohtauksia. Sitä en odota. Mutta siihenkin on onneksi nykyään lääke. En ole lääkkeiden puolella, mutta niiden avulla pystyn jonkin verran elämään. Ilman mitään lääkkeitä en tiedä miten olisin jaksanut. Yhdessä ohjelmassakin sanottiin (näytelty) miten paljon vähemmän lääkkeitä menisi jos lääkäreillä olisi enemmän aikaa. Niin... Mutta kun ei ole!
Minäkin tarvitsisin sen ihmisen. Ehkä sen ihmisen niihin vaikeimpiin hetkiin ja siinä taas tulee ilmi henkilökohtaisen avustajan tarve. Asia etenee edelleen todella huonosti ja aivan kohta on jo elokuu! En käsitä.
Kuvan lähde: https://pixabay.com/fi/linnut-alla-luonne-lento-siivet-174902/
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Hyväksyn vain asialliset kommentit