sunnuntai 13. elokuuta 2017

Huomenna alkaa sitten koulu...


Olen odottanut sitä päivää, olen todella. Mutta nyt kun siihen on oikeasti alle vuorokausi niin en enään tiedä. Kuitenkin ne jumiutumiset ja siirtymiset tulee. Mutta kotiin ei tule ikävä! Se on varma. Onneksi ei huomenna vielä ole siirtymisiä paljon. Ainakaan tietääkseni ja ymmärtääkseni. On kuitenkin yhteinen aamu missä on koko koulu. Useampi sata. Olin siellä viimeksi, mutta en muista siitä oikein mitään, muistan lopusta että koitettiin vain saada tietää kuka minä olen ja millä luokalla. Siinä taisi ollakin taas selvittämistä. Tämän kerran sitä ei tarvitse selvittää.

Menen aamulla sinne asuntolaan ajoissa. Tai ei voi tietää jos tulee jotain. Tarkoitus kuitenkin on olla ainakin puoli tuntia aiemmin. Viimeksi olin muistaakseni vähän myöhässä, en ole aivan varma.

Myös päiväväsymys tulee. Nyt ei sitä ole ollut. Ei pitkään aikaan. Ajoittain on ollut sellaista nopeaa väsymistä joka menee sitten ohi. Niissä hetkissä saatan olla omissa maailmoissa. Enkä tiedosta ympäristöä tai ihmisiä. Ennen laitoin nämä paniikkihäiriön piikkiin, mutta en enään. Ehkä se päiväväsymys saattaa johtua jos valvon tiedostamattani. Ja tarvitsen unta enemmän kuin mitä on kouluaikana mahdollista saada.

Kuvan lähde: https://peda.net/karkkila/peruskoulut/haukkamaen-koulu

4 kommenttia:

  1. Hyvää alkavaa kouluvuotta sinulle <3 Toivottavasti alkavasta vuodesta tulee kaikin puolin mukava ja helpompi kuin viime vuodesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Tällä hetkellä vaikea uskoa että tulee parempi vuosi kun ei asiat ole oikein edennyt. Mutta ei sitä vielä tiedä

      Poista
  2. Tsemppiä murunen! Yritä aloittaa puhtaalta pöydältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anonyymi. Alku on aina vaikeaa mutta kyllä tämä tästä

      Poista

Hyväksyn vain asialliset kommentit

Lehtijuttu

Selektiivinen mutismi lapsella ja aikuisella – Noora lakkasi puhumasta - Hyvä olo - Ilta-Sanomat Mietin jonkin aikaa suostunko, juteltiin to...